Monipaikkainen työskentely muokkasi Tullin toimitiloja – tilatiivistykset säästävät myös energiaa
Koko Suomessa toimivana viranomaisena Tullilla on runsaasti erilaisia toimipisteitä ympäri maata. Pasilan virastokeskuksessa sijaitsevaa Tullin pääkonttoria, suurinta toimistotilaa, tiivistettiin vuonna 2023. Kun suuri osa henkilöstöstä voi työskennellä joustavasti etänä, fyysisen tilan tarve on vähentynyt merkittävästi. Turhasta tilasta luopumalla Tulli pystyy myös toimimaan entistä energiatehokkaammin.
Vuonna 2023 Tullin suurimmassa toimistoyksikössä Pasilassa vähennettiin toimistotiloja kaikkiaan 35,15 prosentilla eli noin 2 700 neliömetrillä. Vuonna 2022 teetetyn käyttöastemittauksen tulokset osoittivat, ettei entisen kokoisille tiloille ollut enää tarvetta. Suurin syy tähän on Tullin joustava monipaikkaisen työn malli, joka mahdollistaa monissa tehtävissä laajan etätyöskentelyn. Lisäksi tilojen tiivistystä lähdettiin toteuttamaan valtion toimitilastrategian linjauksien ja Tullin omien energiansäästötavoitteiden innoittamana.
Toimitilojen tiivistyshankkeella haettiin useita hyötyjä, kuten säästöjä toimitilakustannuksissa, parempaa tilojen hyödyntämistä, tehokkaampaa ja monipuolisempaa työympäristöä sekä mahdollisuutta pienentää ympäristövaikutuksia esimerkiksi vähentämällä energiankulutusta.
Säästetään seinistä, ei ihmisistä
Tilatiivistyshankkeessa luovuttiin osasta tiloja, joten jäljelle jääneet tilat ja niiden käyttötarkoitukset piti suunnitella tarkkaan. Tehokas tilankäyttö ja eri työskentelyvyöhykkeet tekevät työskentelystä sujuvaa, eikä nimettyjä työpisteitä ole enää käytössä. Tavoitteena on myös, että uudistetut toimitilat tukevat tiimityötä ja kommunikaatiota tarjoamalla erityyppisiä yhteistyön vyöhykkeitä.
Tullin toimitilajohtaja Miia Asikainen pitää uudistusta tulevaisuuteen katsovana ja tärkeänä Tullin toimitilastrategian toteuttamisen näkökulmasta.
– Tullin toimitilastrategia keskittyy useisiin näkökohtiin, kuten tilojen tehokkaaseen käyttöön, tulevaisuuden tarpeiden huomioimiseen, kustannustehokkuuteen ja kestävyyteen. Tärkeää on myös, että toimitilat tukevat tuloksellista toimintaa.
Tullin täytyy jatkossakin vahvasti huomioida, millaisia tarpeita toimitilakehittämiselle on, sekä kehittää toimitiloja mahdollisimman kustannustehokkaiksi.
- Kuten entinen hallintojohtaja Hannu Lappi totesi, niin laitamme rahat mieluummin ihmisiin kuin seiniin, Asikainen painottaa.
Etätyön rinnalla halutaan säilyttää myös mahdollisuus kohtaamiselle
Kustannuspaineesta huolimatta Tulli kehittää jatkossakin toimitiloja tulevaisuutta ajatellen. Toimistojen tulevaisuus näyttää monimuotoiselta, kun työkulttuurit ja teknologia kehittyvät.
– Etätyö ja joustavat työskentelymallit jatkavat kasvuaan, mutta toimistot säilyvät tärkeinä kohtaamispaikkoina, yhteistyön edistäjinä ja kulttuurin rakentajina, Asikainen sanoo.
Lisäksi toimistot muuttuvat entistä joustavammiksi ja monipuolisemmiksi tiloiksi, jotka tarjoavat erilaisia työskentelyalueita ja palveluita työntekijöiden tarpeiden mukaan. Myös teknologian rooli toimistoissa kasvaa edelleen, esimerkiksi älykkäiden tilojen ja virtuaalisten yhteistyöalustojen avulla. Tulevaisuuden toimistotyö yhdistää joustavuuden, teknologian, yhteisöllisyyden ja kestävyyden tavoitteet tarjoten samalla työntekijöille mahdollisuuden parhaaseen mahdolliseen suoritukseen ja hyvinvointiin.
Kirjoittaja: viestintäassistentti Hanna-Kaisa Salmi, toimitilajohtaja Miia Asikainen
Lue lisää
Tullin vastuullisuusraportti 2023: Työympäristöjen kehittäminen