Tulen käymään Suomessa ulkomailta

Tulen käymään toisesta EU-maasta

  1. Selvitä hyvissä ajoin Ruokaviraston hakukoneesta, mitä vaatimuksia eläimen tuonnille on. 
  2. Lemmikkiä ei tarvitse ilmoittaa Tullille eikä sitä tarvitse tullata. Huomioi kuitenkin, että Tulli voi tarkastaa lemmikin ja sen asiakirjat.

Tämä koskee myös lemmikkejä, jotka tuodaan Norjasta suoraan Suomeen maata pitkin. 

Tulen käymään EU:n ulkopuolelta

  1. Selvitä hyvissä ajoin Ruokaviraston sivuilta, mitä vaatimuksia eläimen tuonnille on.
  2. Kun saavut Suomeen, valitse tullissa punainen kaista. Esitä lemmikki ja sen asiakirjat Tullille.

Huom.! Jos saavut Suomeen lentämällä jonkin toisen EU-maan kautta ja lemmikkisi matkustaa käsimatkatavarana, lemmikki ja sen asiakirjat täytyy tarkastaa siinä maassa, jossa teette välilaskun. Jos siis saavut esimerkiksi Yhdysvalloista ja sinulla on koneen vaihto Brysselissä, lemmikki täytyy tarkastaa Brysselissä. Tarkastusta ei välttämättä aina tarjota, mutta sinun täytyy huolehtia, että se tehdään. Kun saavut välilaskun jälkeen Suomeen, sinulla täytyy olla lemmikin EU-mallinen terveystodistus leimattuna.

Jos lemmikki saapuu ruumassa tai rahtina, eläin tarkastetaan yleensä vasta Suomessa.

Huomioi, että sinun ja lemmikkisi täytyy matkustaa Suomeen hyväksytyn maahantulopaikan kautta.

Lentämällä

Helsinki-Vantaan lentoasema

Maantietä, rautatietä tai Saimaan kanavaa pitkin

Itärajan toimipaikkoja on suljettu väliaikaisesti. Varmista toimipaikkojen aukiolo etukäteen.

  • Imatra 
  • Kuusamo
  • Niirala
  • Nuijamaa
  • Raja-Jooseppi
  • Salla
  • Vaalimaa
  • Vainikkala
  • Vartius

Meritien kautta

  • Helsinki
  • Hamina
  • Hanko
  • Inkoo
  • Kotka
  • Loviisa
  • Maarianhamina
  • Porvoo
  • Turku

Poikkeukset

Vaikka Norja ei kuulu EU:hun, siihen pätevät samat ohjeet kuin EU-maihin. Oman lemmikin kanssa voi siis matkustaa Norjasta Suomeen minkä tahansa maahantulopaikan kautta, esimerkiksi Norjan ja Suomen rajalta. Myös muut ohjeet ovat samat kuin EU:n sisällä. 

Sama poikkeus koskee seuraavia EU:n ulkopuolisia maita: Andorra, Färsaaret, Gibraltar, Grönlanti, Islanti, Liechtenstein, Monaco, San Marino, Sveitsi ja Vatikaanivaltio. 

Lähden Suomesta ulkomaanmatkalle

Kun lähdet Suomesta ulkomaille lemmikin kanssa, sinun täytyy huomioida kahdet vaatimukset: kohdemaan vaatimukset ja Suomen omat vaatimukset lemmikin paluulle. 

Kohdemaan vaatimukset

Eri maiden vaatimukset vaihtelevat, eikä Suomen tulli tiedä muiden maiden rajoituksia. Tällä sivulla kerrotaan vain Suomen vaatimuksista. Varmista matkasi kohdemaan rajoitukset ja vaatimukset esimerkiksi maan viranomaisilta. On tärkeää, että selvität vaatimukset jo ennen kuin lähdet matkalle. 

Suomen vaatimukset, kun palaat matkalta 

Selvitä hyvissä ajoin Ruokaviraston sivuilta, mitä vaatimuksia eläimen paluulle Suomeen on. 

Jos matkustat koiran kanssa, se tarvitsee useimmista maista Suomeen saapuessaan ekinokokkoosilääkityksen. Jos siis käyt koiran kanssa esimerkiksi Ruotsissa, Virossa tai Espanjassa, koiralla täytyy olla voimassa oleva ekinokokkoosilääkitys ennen kuin palaat Suomeen. Jos matkasi on lyhyt, ekinokokkoosilääkitystä ei ehditä antaa matkakohteessa, vaan se täytyy aloittaa jo Suomessa ennen kuin lähdet matkalle. Katso tarkemmat ohjeet Ruokaviraston sivuilta. 

Jos palaat Suomeen korkean raivotautiriskin maasta, kuten Turkista, lemmikillä täytyy olla raivotaudin vasta-ainetodistus. Vasta-ainetodistus täytyy hankkia jo ennen kuin lähdet Suomesta, sillä todistuksen saamisessa menee useita kuukausia. Lue lisää raivotaudin vasta-ainetestistä Ruokaviraston sivuilta.

Myös Venäjältä ja Valko-Venäjältä saapuvilla lemmikeillä täytyy olla vasta-ainetodistus 16.9.2024 alkaen. Lue lisää tiedotteestamme suomeksi tai venäjäksi. 

Myös eläinten ruokien tuonnissa on rajoituksia, jos saavut Suomeen EU:n ulkopuolelta.