Hyppää sisältöön

Ulkoinen jalostus

Ulkoisen jalostuksen menettelyssä tavaraa viedään EU:sta väliaikaisesti EU:n tullialueen ulkopuolelle korjattavaksi tai jalostettavaksi, ja sen jälkeen tavara tuodaan takaisin EU:hun. 

  • Vietävien tavaroiden on oltava unionitavaroita 
  • Takaisin tuotavien tuotteiden tuontitullin pitää olla suurempi kuin nolla. 
    • Huomioi: kun viet jalostettavaksi tai korjattavaksi tavaran, jonka tuontitulli on nolla joko alkuperän tai tariffiluokittelun perusteella, pitää käyttää väliaikaisen viennin menettelyä (menettelykoodilla 22XX). Lue lisää sivulta Väliaikainen vienti.

Tullit ja verot: Takaisin tuotavien tavaroiden tullit ja verot määräytyvät ns. arvonlisäysmenetelmällä. Siinä tavaran tullausarvo ja arvonlisävero perustuvat EU:n ulkopuolella syntyneisiin jalostus- tai korjauskustannuksiin ja lisättyyn materiaaliin sekä tuontirahteihin ja muihin kustannuksiin. Tavarat voidaan luovuttaa vapaaseen liikkeeseen kokonaan tai osittain tuontitullitta esimerkiksi silloin, kun tavara on ollut takuun perusteella korjattavana. 

Muistilista ulkoisen jalostuksen käyttöön:

  • Tarvitset Tullilta ulkoisen jalostuksen luvan. 
  • Tarvitset jalostusten INF-numeron, jos jalostus alkaa viennillä (EX/IM) tai lupa on voimassa useammassa EU-maassa.  
  • Menettelystä on pidettävä tarkkaa menettelykirjanpitoa. 

Ulkoinen jalostus alkaa yleensä viennillä (EX/IM). Lue ohjeet viennillä alkavaan ulkoiseen jalostukseen tältä sivulta. Joissakin tilanteissa ulkoinen jalostus voi alkaa myös tuonnilla (IM/EX).  Lue tuonnilla alkavan ulkoisen jalostuksen ohjeet täältä  

Yleistä tietoa ulkoisesta jalostuksesta

Ulkoisessa jalostuksessa viedyt tavarat palautetaan useimmiten jalostettuina tuotteina takaisin. Jalostustoiminnoilla tarkoitetaan esimerkiksi seuraavia toimintoja:

  • tavaroiden käsittely, asennus, kokoonpano ja sovittaminen muihin tavaroihin mukaan lukien tavaroiden jalostaminen
  • tavaroiden hävittäminen 
  • tavaroiden korjaus, entisöinti ja kunnostaminen mukaan lukien tiettyjen sellaisten tavaroiden käyttö, jotka eivät sisälly jalostettuihin tuotteisiin, mutta mahdollistavat niiden tuottamisen tai helpottavat tuottamista, vaikka tavarat kuluisivat kokonaan tai osittain loppuun, kun niitä käytetään tavaroiden tuotannossa (tuotannon apuaineet).

Ulkoisen jalostuksen menettely korjaustarkoituksessa tarkoittaa sitä, että tavaran toiminnallisuus palautetaan ennalleen. Jos ulkoisen jalostuksen menettelyä on haettu korjaustarkoituksessa, sitä ei saa käyttää tavaroiden teknisen suorituskyvyn parantamiseksi.

Ulkoinen jalostus ei ole sallittua

Et voi viedä ei-unionitavaroita ulkoiseen jalostukseen. 

Seuraavien unionitavaroiden ulkoinen jalostus ei ole myöskään sallittua:

  • tavarat, joiden vienti aiheuttaa tuontitullin palauttamisen tai peruuttamisen
  • tavarat, jotka on luovutettu tietyn käyttötarkoituksen menettelyyn, mutta niitä ei ole siihen käytetty. Tulli voi antaa luvan tavaroiden vientiin ja ulkoiseen jalostukseen, jos tavaroita on korjattava ennen kuin tietty käyttötarkoitus voidaan osoittaa. 
  • tavarat, joiden vienti oikeuttaa vientitukeen
  • tavarat, joiden viennin perusteella myönnetään muu yhteisen maatalouspolitiikan mukainen taloudellinen etuus kuin vientituki.

Ulkoisen jalostuksen menettelyyn voi asettaa vain unionitavaroita, mutta sisäisen jalostuksen kirjalliseen lupaan voidaan hakemuksesta myöntää menettelyyn asetettujen ei-unionitavaroiden vienti EU:n tullialueen ulkopuolelle lisäjalostusta varten. Lue lisää ei-unionitavaroiden lisäjalostamisesta sisäisen jalostuksen sivulta. 

Jos sinulla on ulkoisen jalostuksen lupa, sinun pitää noudattaa lupaehtoja ja pitää kirjanpitoa.

Huomioi, että sinulla on kirjanpitovelvoite myös silloin, kun olet hakenut lupaa ulkoiseen jalostukseen tulli-ilmoituksella. Kirjanpitoa tarvitaan siihen, että Tulli voi valvoa ja tarkastaa ulkoisen jalostuksen menettelyyn asetettuja tavaroita.

Lue lisää ulkoisen jalostuksen lupaohjeesta sivulta Lupaohjeet luvanhaltijalle 

Vakiovaihtojärjestelmässä rikkinäinen tavara viedään EU:n ulkopuolelle korjattavaksi, mutta korjauksen sijaan tilalle tuodaan toinen, korvaava tavara. Korvaavalla tavaralla tarkoitetaan ehjää tavaraa, joka tuodaan rikkinäisen tilalle. 

Jos tiedät etukäteen, että tavara voi vaihtua toiseen esimerkiksi takuukorjauksessa, hae ulkoisen jalostuksen lupaan maininta mahdollisuudesta käyttää vakiovaihtojärjestelmää. Jos tavaran vaihtuminen tulee yllätyksenä, voit hakea lupaa siinä vaiheessa, kun tavara tuodaan takaisin ulkoisen jalostuksen menettelystä. 

Esimerkki:

Yrityksellä on ulkoisen jalostuksen kirjallinen lupa, mutta siinä ei ole mainintaa vakiovaihtojärjestelmän käyttämisestä. Yritys vie rikkinäisen tavaran takuukorjaukseen. Tavaran korjaamisen sijaan yritykselle toimitetaankin korvaava tavara, mikä tulee yritykselle yllätyksenä. Yritys voi tällaisessa tilanteessa pyytää Tullilta lupaa vakiovaihtojärjestelmän käyttämiseen siinä vaiheessa, kun korvaava tavara tuodaan, vaikka yrityksen ulkoisen jalostuksen luvassa ei ole mainintaa vakiovaihtojärjestelmän käyttämisestä.

Maksuton korjaus (takuukorjaus)

Jos saat rikkinäisen korjattavaksi viedyn tuotteen tilalle uuden korvaavan tavaran maksuttomasti, ilmoita tuonti-ilmoituksessa ”B03 – Korvaava tuote palautetulle tavaralle". Tarkemmat tulli-ilmoittamisen ohjeet voit katsoa kohdasta "Jälleentuonti (6121), kun tavarat palaavat maksuttomasta korjauksesta".

Maksullinen korjaus

Jos lähetät rikkinäisen tavaran maksulliseen korjaukseen ja saat uuden korvaavan tavaran rikkinäisen tilalle, ilmoita tuonti-ilmoituksessa lisämenettelykoodi ”203 –  Ulkoinen jalostusmenettely: Muun kuin takuun perusteella korjattavina olleet palautettavat jalostetut tuotteet koodeksin 261 artiklan mukaisesti (vakiovaihtojärjestelmä)”. Tarkemmat tulli-ilmoittamisen ohjeet voit katsoa kohdasta "Jälleentuonti (6121), kun tavarat palaavat maksullisesta korjauksesta". 

Vastaavat tavarat

Vastaavien tavaroiden käyttäminen ulkoisessa jalostuksessa (IM/EX) ei ole sama asia kuin vakiovaihtojärjestelmä, jossa käytetään korvaavia tavaroita. Korvaavat tavarat liittyvät aina vain rikkinäisten tavaroiden korjaamiseen, kun taas vastaavat tavarat liittyvät varsinaisiin valmistustoimintoihin. Valmistustoiminnoilla tarkoitetaan tuotteen valmistamista (esim. kankaista valmistetaan T-paitoja).

Lue lisää vastaavien tavaroiden käytöstä

Ennakkotuonnilla alkava ulkoinen jalostus (vakiovaihtojärjestelmä ja korvaavat tavarat)

Ennakkotuonnilla alkavassa ulkoisessa jalostuksessa korvaava tavara tuodaan ennen rikkinäisen tavaran viemistä (tullimenettely 48).  Lue lisää menettelystä 48 sivulta Tuonnilla alkava ulkoinen jalostus (IM/EX)

Ulkoiseen jalostusmenettelyyn asetetuista tavaroista saadut jalostetut tuotteet voidaan vapauttaa tietyin edellytyksin kokonaan tuontitullista, jos tavarat on korjattu tai muutettu unionin tullialueen ulkopuolella sijaitsevassa maassa tai alueella, jonka kanssa unioni on tehnyt vapautuksen mahdollistavan kansainvälisen sopimuksen (UTK 260a art.).

Menettelyä voi käyttää näissä vapaakauppasopimuksissa:

  • EU–Kanada (CETA)
  • EU–Japani
  • EU–Vietnam
  • EU–Uusi-Seelanti
  • EU–Chile (uusi, tullut voimaan 1.2.2025)
  • EU–Iso-Britannia.

Huomioi myös nämä:

  • Tavaran ominaispiirteet eivät saa tuhoutua korjauksessa.
  • Ei ole sallittua luoda uusi tai kaupallisesti erilainen tavara. 
  • Vastaavien tavaroiden tai korvaavien tavaroiden käyttäminen ei ole sallittua.

Tulli-ilmoittaminen

Ilmoita tulli-ilmoituksessa samat tiedot kuin antaisit muutenkin ulkoisessa jalostuksessa korjatuista tavaroista. Myös tullausarvo, tilastoarvo ja arvolisäveron peruste määritetään samalla tavalla kuin muussakin maksullisessa tai maksuttomassa korjauksessa. Anna tulli-ilmoituksessa seuraavat lisätiedot:  

  • Ilmoita sovellettava kauppasopimus tavaraerän lisätietokoodilla ”FIUKV – Lisätiedot kansainväliseen sopimukseen perustuvaa UTK 260a artiklan mukaista ulkoista jalostusta varten”. Ilmoita kuvaukseksi tarkennus sovellettavasta vapaakauppasopimuksesta ja suoritetusta toiminnosta.
  • Kansainvälisen sopimuksen mukaista korjausta on mahdollista käyttää sekä maksullisessa että maksuttomassa korjauksessa:
    • Jos kyse on maksutta korjatusta tai muutetusta tavarasta, ilmoita lisämenettelykoodina ”204 - Ulkoinen jalostusmenettely: Vapautus tuontitullista kansainvälisten sopimusten soveltamisalaan kuuluvilta maksutta korjatuilta tai muutetuilta tavaroilta (UTK 260a art.)". Tarkemmat tulli-ilmoittamisen ohjeet voit katsoa tältä sivulta kohdasta "Jälleentuonti (6121), kun tavarat palaavat maksuttomasta korjauksesta".
    • Jos kyse on maksullisesta korjauksesta tai maksua vastaan muutetusta tavarasta, ilmoita lisämenettelykoodi ”205 – Ulkoinen jalostusmenettely: Vapautus tuontitullista kansainvälisten sopimusten soveltamisalaan kuuluvilta maksua vastaan korjatuilta tai muutetuilta tavaroilta (UTK 260a art.)". Tarkemmat tulli-ilmoittamisen ohjeet voit katsoa tältä sivulta kohdasta "Jälleentuonti (6121), kun tavarat palaavat maksullisesta korjauksesta".

Viennillä alkava ulkoinen jalostus (EX/IM) 

Kun viet tavaraa ulkoiseen jalostukseen, tarvitset joko Tullin lupakeskukselta etukäteen haetun kirjallisen luvan tai vakiomuotoisella tulli-ilmoituksella haetun luvan. Voit tarvita myös useampaa kuin yhtä jäsenvaltiota koskevan luvan.

Lisäksi sinun pitää hakea INF-numero ennen kuin teet tulli-ilmoituksen.  

Hakijan pitää olla sijoittautunut EU:n tullialueelle. 

  • Oikeushenkilön katsotaan sijoittautuneen EU:n tullialueelle, kun sen sääntömääräinen kotipaikka, hallinnollinen päätoimipaikka tai pysyvä toimipaikka on EU:n tullialueella. 
  • Luonnollisen henkilön katsotaan sijoittautuneen unionin tullialueelle, kun tämän vakituinen asuinpaikka on EU:n tullialueella. 

Perustelluissa satunnaisissa tapauksissa luvan voi saada myös EU:n tullialueen ulkopuolelle sijoittautunut hakija. Näin voidaan toimia esimerkiksi, jos luvanhaltija on yksityishenkilö eivätkä tavarat tule kaupalliseen käyttöön.

Lupa Tullin lupakeskuksesta

Voit hakea Tullin lupakeskuksesta etukäteen ulkoisen jalostuksen luvan (OPO). 

Luvalla voit asettaa menettelyyn useilla eri tulli-ilmoituksilla

  • luvan mukaisia tavaroita luvan voimassaolon ajan 
  • luvassa ilmoitetun määrän tavaroita.

Huomioi, että tarvitset etukäteen haetun luvan silloin, kun

  • lupa koskee useampaa kuin yhtä unionin jäsenvaltiota 
  • toiminnassa halutaan hyödyntää vastaavien tavaroiden käyttämistä. 

Hae lupaa Tullin lupakeskukselta etukäteen sähköisesti Luvat ja päätökset -palvelussa

Useampaa kuin yhtä jäsenvaltiota koskeva lupa 

Tarvitset unioniluvan eli useampaa kuin yhtä jäsenmaata koskevan luvan silloin, jos 

  • tavaroiden tuonti ja vienti tapahtuvat eri EU-maissa
  • toiminnassa halutaan hyödyntää vastaavia tavaroita.

Unionilupaa varten tarvitaan muun muassa osallistuvien jäsenvaltioiden suostumus sekä toimiva tietojenvaihtojärjestelmä luvanhaltijan ja eri jäsenvaltioiden välillä. 

Tee hakemus EU:n Tullipäätökset-palvelussa. Tullin lupakeskus käsittelee myös Tullipäätökset-palveluun tehdyt hakemukset. 

Lupa tulli-ilmoituksella

Voit hakea lupaa vakiomuotoisella vienti-ilmoituksella. Vienti-ilmoituksessa pitää tällöin ilmoittaa lupahakemuksen lisätiedot. Hyväksytty vienti-ilmoitus on ulkoisen jalostuksen lupa, joka kattaa vain vienti-ilmoituksessa mainitut tavarat.  

Et voi hakea lupaa vienti-ilmoituksella näissä tilanteissa:

  • Tavara  on tullitariffiryhmiin 1-24 kuuluva maataloustuote. Tarkista kuitenkin tuotekate aina DA:n liitteestä 71-02. 
  • Haluat hyödyntää vastaavien tavaroiden käyttämistä eli tullimenettelyä ulkoinen jalostus IM/EX, jossa tavarat ilmoitetaan tullimenettelyyn 46xx.
  • Haet unionilupaa eli useampaa kuin yhtä jäsenvaltiota koskevaa lupaa.
  • Haet takautuvaa lupaa eli tavarat on jo joko asetettu toiseen tullimenettelyyn (virheellisesti) tai tulli-ilmoitusta ei ole lainkaan annettu.

Vain näissä poikkeustilanteissa voit tehdä takautuvan lupahakemuksen jälleentuontivaiheessa tulli-ilmoituksella: 

  1. Myönnetty lupa ei kata korvaavia tavaroita, jotka on tarkoitus luovuttaa vapaaseen liikkeeseen käyttämällä vakiovaihtojärjestelmää. 
  2. Jalostetut tuotteet on tarkoitus luovuttaa vapaaseen liikkeeseen ulkoisen jalostuksen jälkeen. Lisäksi jalostustoiminto koskee tavaroita, joilla ei ole kaupallista luonnetta. (Koskee vain yksityishenkilöitä.)

Kun viet tavaraa ulkoiseen jalostukseen, sinun pitää hakea etukäteen Jalostusten INF-palvelusta INF-numero. Kun INF-pyyntösi saa yksilöllisen INF-numeron, ilmoita se vienti- ja tuonti-ilmoituksessa. Lue lisää INF-numeron hakemisesta.

Henkilöasiakas ei tarvitse ulkoisen jalostuksen menettelyyn INF-numeroa.

Viennillä alkavan ulkoisen jalostuksen (EX/IM) tulli-ilmoituksen antamisen ohjeet 

Jos käytät edustajaa

  • Viennin ilmoitukset voi antaa vain suora edustaja.
  • Tuonnin ilmoitukset voi antaa suora edustaja, välillinen edustaja ja suora edustaja takaajan vastuulla.

A. Tavara viedään jalostettavaksi (21-alkuinen menettelykoodi)

  • Käytä vienti-ilmoituksessa tullimenettelykoodia 21xx.
  • Anna vienti-ilmoituksessa tiedot sen mukaan, kumpaa lupaa käytät. 
  • Et voi antaa vienti-ilmoitusta jälkikäteen.

Jos sinulla on Tullin lupakeskuksen myöntämä lupa

  • Voit antaa ilmoituksen yksi- tai kaksivaiheisena 
  • Ilmoita lupatiedot   
    • Tulliselvityspalvelussa: ilmoita luvan numero. Sen jälkeen lupatyyppi, luvanhaltija ja nimi täydentyvät automaattisesti.
    • Sanomalla: ilmoita lupatiedot kohdassa "Lupa". Ilmoita lupatietona lupatyyppi, luvannumero, luvanhaltijan tunnistenumero ja järjestysnumero. 
Jos haet lupaa vienti-ilmoituksella
  • Vienti-ilmoitus on samalla ulkoisen jalostuksen lupahakemus ja ilmoitus ulkoisen jalostuksen menettelyyn asettamisesta.
  • Voit antaa ilmoituksen vain yksivaiheisena eli vakiomuotoisena tulli-ilmoituksena, jossa annetaan kaikki tiedot kerralla.

Kun haet lupaa Tulliselvityspalvelussa, ilmoita ulkoisen jalostuksen vaatimat lisätiedot ”Lupahakemus”-näytöllä.

Kun haet lupaa sanomalla, ilmoita tieto luvan hakemisesta lisätietokoodilla ”00100 – Muun erityismenettelyn kuin passituksen käyttölupaa koskeva tulli-ilmoituksella tehtävä hakemus”. 

Ilmoita vienti-ilmoituksessa seuraavat tiedot:
  • tullimenettelykoodi 21xx
  • Lisämenettelykoodi ”999”
  • liiketoiminnan luonne
    • 41 – Palkkatyötä varten toim. tavarat, palautus alkuperäiseen jäsenvaltioon/vientimaahan
    • 42 – Palkkatyötä varten toim. tavarat, eivät palaudu alkuperäiseen jäsenvaltioon/vientimaahan
    • 60 – Liiketoimet, joihin ei liity omistussuhteen muutosta, kuten esim. tavaroiden korjaus; vuokraus, laina, käyttöleasing tai muu väliaikainen käyttö, alle 24 kk kestävä
  • INF-numero koodilla ”C710”
  • INF-numerolle merkittävä paljous ja arvo ”FI710 –lisätietokoodilla
    • Jos olet sopinut Tullin kanssa erikseen muusta sähköisestä tiedonvaihtomenetelmästä kuin INF-numero, anna samat tiedot kuin INF-pyynnöllä ilmoitetaan lisätietokoodilla ”FIOEI - muu sähköinen tiedonvaihtomenetelmä kuin INF”.
  • Tavaran arvotiedot:
    • Tilastoarvo
    • Ilmoita laskutettuna kokonaissummana kauppalaskun hinta ja käytetty valuuttalaji. Hinnalla tarkoitetaan tavarasta tosiasiallisesti maksettua tai maksettavaa hintaa, jossa on huomioitu kassa-, paljous- ja muut alennukset. Laskutettuun kokonaissummaan ei tehdä tilastoarvon kaltaisia kustannusten lisäyksiä tai vähennyksiä, eikä sitä muunneta euroiksi, jos lasku ei ole euroissa.
Ilmoita lisäksi erityismenettelyjen lisätiedot seuraavasti:

Kun haet lupaa tulli-ilmoituksella Tulliselvityspalvelussa, ilmoita erityismenettelyiden vaatimat tiedot ”Lupahakemus”-näytöllä. Tulliselvityspalvelussa pitää ilmoittaa samat tiedot kuin sanomalla.

  • menettelyn päättämisen määräaika täysinä kuukausina. Jos olet sanomailmoittaja, käytä koodia ”FIXBH - Menettelyn päättämisen määräaika (pituus kuukausina;perustelut)”
  • jalostuksen luonne eli kuvaus siitä toiminnosta, jota vietäville tuotteille on tarkoitus tehdä esimerkiksi korjaus. Jos olet sanomailmoittaja, käytä koodia ”FIXBN - Tavaroiden jalostuksen tai muun toiminnon luonne”
  • jalostetut tuotteet 8-numeroisilla tullinimikkeillä. Jos olet sanomailmoittaja, käytä koodia ”FIXBP - Jalostetut tuotteet (CN-koodi: tavarankuvaus)”
    • Ilmoita 8-numeroinen CN-nimike sekä sanallinen tavarankuvaus tuotteista, joita on menettelyn jälkeen tarkoitus jälleentuoda jalostettuina tuotteina. 
  • päättävä tullitoimipaikka tullitoimipaikkakoodilla. Jos olet sanomailmoittaja, käytä koodia ”FIXBJ - Menettelyn päättävät tullitoimipaikat”
    • Ilmoita tullitoimipaikka, joka on oikeutettu päättämään ulkoisen jalostuksen menettelyn. Päättäviä tullitoimipaikkoja voi olla useita, eikä sen tarvitse olla sama kuin menettelyyn asettava tullitoimipaikka.
    • Suomessa ilmoita aina ”FI002000 – Sähköinen palvelukeskus”
  • Tavaroiden tunnistetietona aina menettelykirjanpito koodilla ”7” sekä menettelykirjanpidon säilytyspaikan osoite. Lisäksi voit ilmoittaa muita tunnistetietoja, joiden avulla tavarat voidaan jalostuksen jälkeenkin tunnistaa. Jos olet sanomailmoittaja, käytä koodia ”FIXBQ”– Tunnistusmenetelmä”. Ilmoita tunnistemenetelmäksi aina koodi ”7”, ja lisäksi voit valita jonkun muun seuraavista tunnistetiedoista:
    • ”1 – Sarja- tai valmistusnumero”
    • ”2 – Lyijykkeiden, sinettien, leimojen tai muiden yksilöllisten tuntomerkkien kiinnittäminen”
    • ”4 – Näytteiden ottaminen ja kuvallisen aineiston tai teknisten selitysten käyttäminen”
    • ”5 – Analyysien tekeminen”
    • ”7 – Muut tunnistustavat” (annettava selitys käytetystä tunnistustavasta)
Muita ohjeita

Jotta vienti-ilmoituksessa annetaan oikea tullimenettely, yrityksen pitää selvittää ennen tulli-ilmoituksen antamista, mitä tavaroille tehdään EU:n alueen ulkopuolella. Tullimenettely kertoo Tullille väliaikaisen viennin syyn, joka vaikuttaa myös tavaroiden jälleentuontiin. 

Jos väliaikaisen viennin tarkoitus on testaus, yrityksen pitää tietää ennen vientiä testauksen tarkoitus, jotta tulli-ilmoituksessa ilmoitetaan oikea menettely:

  • Jos testauksen tarkoitus on kaupan edistäminen eli testataan, onko tuote sopiva ostettavaksi, voi viennissä tavarat ilmoittaa väliaikaiseen vientiin menettelyssä 23xx.
  • Jos testauksen tarkoitus on tavaran toimivuuden sellainen testaaminen, jossa selvitetään, voiko tavaraa korjata, ja jos ei voi, se voidaan vaihtaa uuteen. Jos tämän lisäksi takaisin tuotavasta tavarasta kannetaan tuonnissa tullia, pitää käyttää ulkoista jalostusta.  
    • Anna testattavaksi vietävästä tavarasta vienti-ilmoitus:
      • ulkoisen jalostuksen menettelyyn 21xx
      • lisätietokoodilla FIXFV testauksen luonne ja onko kyse maksullisesta vai maksuttomasta toimivuuden testaamista.
    • Kun tavarat on viety testattavaksi menettelyssä 21xx, anna tuonti-ilmoitus:
      • kun kyse on maksullisesta testauksesta, menettely on 6121 ja lisämenettely 202 
      • kun kyse on maksuttomasta, esimerkiksi takuun perusteella tehtävästä testauksesta, menettely on 6121 ja lisämenettely B02.
  • Jos testauksen tarkoitus on tavaran toimivuuden testaaminen siten, että selvitetään, voiko tavaran korjata. Jos tämän lisäksi takaisin tuotavasta testattavasta tavarasta ei kanneta tullia, anna testattavaksi vietävästä tavarasta väliaikaisen viennin vienti-ilmoitus menettelyyn 22xx. Lue lisää sivulta Väliaikainen vienti 

B. Menettely päättyy tavaran jälleentuontiin (menettelykoodi 6121)

Viennillä alkava ulkoinen jalostus päättyy jalostetun tavaran tuontitullaukseen määräajassa. Jälleentuonti-ilmoituksen antamiseen vaikuttavat 

  • käytetty jalostustoiminto
  • tuodaanko takaisin jalostettu tuote, jalostamaton tuote tai muuta materiaalia.

Jälleentuonti-ilmoitus on tehtävä määräajassa, mutta voit hakea lisäaikaa.  Tulli suosittelee hakemaan menettelyn määräajan pidennystä ennen kuin alkuperäinen määräaika päättyy. Voit kuitenkin hakea pidennystä myös määräajan päättymisen jälkeen. Lue lisää määräajan pidentämisestä alempaa tältä sivulta. 

Jälleentuonti jalostettuna tuotteena

Anna jälleentuonti-ilmoitus, kun ulkoisessa jalostuksessa ollut tavara jälleentuodaan menettelyssä 6121. Valitse ohje sen mukaan, kumpaa lupaa olet käyttänyt vienti-ilmoituksessa.

Tuonnissa tavara on mahdollista asettaa myös menettelyihin 6321 ja 6821. Voit lukea lisätietoa menettelystä 6321 sivulta Arvonlisäveroton maahantuonti arvonlisäverolain 94 mukaan.  

Jos tavarat on vietäessä ilmoitettu muuhun kuin ulkoisen jalostuksen menettelyyn (21xx), tuotteita ei voi tuotaessa asettaa menettelyyn 6121, vaan ne pitää asettaa johonkin muuhun hyväksyttyyn tullimenettelyyn. Joissakin tapauksissa viennin menettelykoodia voi oikaista. Lue lisätietoa vienti-ilmoituksen oikaisusta. 

Kun käytät Tullin lupakeskuksen myöntämää lupaa

Kun käytät Tullin lupakeskuksen myöntämää lupaa, luvan pitää olla voimassa, kun tavarat asetetaan menettelyyn, mutta ei välttämättä, kun menettely päättyy.

Tulli-ilmoituksessa voi olla vain luvassa mainittuja tavaroita ja luvan pitää kattaa kaikki ilmoitetut tavarat. Jos tuotavia tuotteita ei ole mainittu luvassa, ne on asetettava toiseen tullimenettelyyn. Perustelluista syistä voit hakea Tullin lupakeskukselta myös takautuvaa lupaa.

Voit antaa tuonti-ilmoituksen yksi- tai kaksivaiheisena. Jos teet ilmoituksen kaksivaiheisena, kaikki menettelyä koskevat tiedot pitää ilmoittaa jo yksinkertaistetussa ilmoituksessa. Kaksivaiheisessa ilmoituksessa menettelyä varten annettavat tiedot, voit lukea kohdasta "yksinkertaistetussa tulli-ilmoituksessa menettelyä varten annettavat tiedot"

Ilmoita sanomalla tai Tulliselvityspalvelussa seuraavat tiedot:

  • lisämenettelykoodi ”999 - ei lisämenettelyä”
  • etuuskohtelu ”100 - Kolmansiin maihin sovellettava yleinen tulli”
  • liiketoiminnan luonne
    • ”51 - Tavaroiden palautus palkkatyöstä alkuperäiseen jäsenvaltioon/vientimaahan”
    • ”52 - Tavaroiden palautus palkkatyöstä muualle kuin alkuperäiseen jäsenvaltioon/vientimaahan”
    • ”60 - Liiketoimet, joihin ei liity omistussuhteen muutosta, kuten esim. tavaroiden korjaus; vuokraus, laina, käyttöleasing tai muu väliaikainen käyttö, alle 24 kk kestävä”
  • lisätietokoodi ”FIXAA - Valvova tulli” ja sen kuvauksena lupaehdoissa mainittu valvova tulli tullitoimipaikkakoodilla
  • asiakirjakoodi ”C019 - OPO - Ulkoisen jalostusmenettelyn käyttöä koskevat lupa (delegoidun asetuksen (EU) 2015/2446 liitteessä A oleva sarake 8b)” ja sen tunnisteena ulkoisen jalostuksen lupanumero
  • asiakirjakoodi ”C660 - Vienti-ilmoitus” ja sen tunnisteena vienti-ilmoituksen MRN-viitenumero
  • asiakirjakoodi ”C710 - Tiedotuslomake” ja sen tunnisteena INF-numero (OP EX/IM)
  • lisätietokoodi ”FI710 - Tiedoksiantolomakkeella käytettävä lisäpaljous” ja sen kuvauksena INF-numero ja sille merkittävät paljous- ja arvotiedot
    • Jos olet sopinut Tullin kanssa erikseen muusta sähköisestä tiedonvaihtomenetelmästä kuin INF-numero, anna samat tiedot kuin INF-pyynnöllä käyttämällä lisätietokoodia ”FIOEI - muu sähköinen tiedonvaihtomenetelmä kuin INF”.
  • Arvotiedot
    • tavaroiden kauppahinta
    • kauppahintaan lisättävät erät 
    • tilastoarvo, sekä mahdollinen arvonlisäveronperuste. Lue ohje ilmoittamiseen kohdasta ”Arvotietojen ilmoittaminen (6121)”.
Kun käytät vienti-ilmoituksella haettua lupaa

Kun käytät vienti-ilmoituksella haettua lupaa, kaikki tuotavat tuotteet pitää olla mainittu vienti-ilmoituksessa. Jos tuotteita ei ole mainittu vienti-ilmoituksessa, ne on asetettava johonkin muuhun hyväksyttyyn tullimenettelyyn.

Ilmoita sanomalla tai Tulliselvityspalvelussa seuraavat tiedot:

  • lisämenettelykoodi ”999 - ei lisämenettelyä” 
  • etuuskohtelu ”100 - Kolmansiin maihin sovellettava yleinen tulli”
  • liiketoiminnan luonne
    • ”51 - Tavaroiden palautus palkkatyöstä alkuperäiseen jäsenvaltioon/vientimaahan”
    • ”52 - Tavaroiden palautus palkkatyöstä muualle kuin alkuperäiseen jäsenvaltioon/vientimaahan”
    • ”60 - Liiketoimet, joihin ei liity omistussuhteen muutosta, kuten esim. tavaroiden korjaus; vuokraus, laina, käyttöleasing tai muu väliaikainen käyttö, alle 24 kk kestävä”
  • lisätietokoodi ”FIXAA - Valvova tulli” ja sen kuvauksena menettelyä valvova tulli sen tullitoimipaikkakoodilla (Sähköinen palvelukeskus FI002000) 
  • lisätietokoodi ”FISAP”, jonka tarkennuksena on viennin MRN-viitenumero
  • asiakirjakoodi ”C660 - Vienti-ilmoitus” ja sen tunnisteena vienti-ilmoituksen MRN-viitenumero
  • asiakirjakoodi ”C710 - Tiedotuslomake” ja sen tunnisteena INF-numero (OP EX/IM)
  • lisätietokoodi ”FI710 - Tiedoksiantolomakkeella käytettävä lisäpaljous” ja sen kuvauksena INF-numero ja sille merkittävät paljous- ja arvotiedot
    • Jos olet sopinut Tullin kanssa erikseen muusta sähköisestä tiedonvaihtomenetelmästä kuin INF-numero, anna samat tiedot kuin INF-pyynnöllä käyttämällä lisätietokoodia ”FIOEI - muu sähköinen tiedonvaihtomenetelmä kuin INF”.
  •  Arvotiedot
    • tavaroiden kauppahinta
    • kauppahintaan lisättävät erät 
    • tilastoarvo, sekä mahdollinen arvonlisäveronperuste. Lue ohje ilmoittamiseen kohdasta ”Arvotietojen ilmoittaminen (6121)”.

Ulkoisessa jalostuksessa olleen tavaran jälleentuonti-ilmoituksessa menettely on 6121.

Jälleentuonnissa tavaroista maksettavat tullit ja verot määräytyvät ns. arvonlisäysmenetelmällä, kun tavarat palaavat ulkoisen jalostuksen menettelystä. Tämä tarkoittaa sitä, että tavaran tullausarvoon ja arvonlisäveron perusteeseen kuuluvat unionin ulkopuolella syntyneet jalostus- tai korjauskustannukset, unionin ulkopuolella lisätty materiaali, tuontirahdit sekä tietyt muut kustannukset. Huomioi, että tavaran tullausarvoa ei ilmoiteta tulli-ilmoituksessa yhteenlaskettuna kokonaissummana, vaan kauppahinta ja kauppahintaa oikaisevat erät ilmoitetaan arvolajikoodeilla jokaisella tavaraerällä. 

Kauppahinta tarkoittaa samaa kuin jalostus- tai korjauslaskun tai laskujen summa. Kauppahintaa oikaisevalla erällä tarkoitetaan esimerkiksi tuonnin rahtikustannusta.  

Ilmoita arvolajit samalla tavalla myös korjattuina palautuvista tavaroista.

Arvotietojen ilmoittaminen

Kun menettelyn 6121 edellytykset täyttyvät, ilmoita tavaroiden arvoon ja arvonmääritykseen liittyvät tiedot seuraavasti:

  • tavaran arvotiedot:
    • kauppahinta
      • Ilmoita kauppahinta Tulliselvityspalvelussa kohdassa ”Kauppahinta” tai sanomalla kohdassa ”Tavaraerän arvo".  
      • Kauppahintana käytetään tavaran korjaamisesta tai jalostuksesta syntyneitä kustannuksia sekä EU:n ulkopuolella lisättyä materiaalia. Se voi olla esimerkiksi maksamasi huolto- ja korjausveloitus, joka voi koostua työajan veloituksesta sekä lisätyistä materiaaleista, joista olet maksanut tavaroiden korjaajalle. Jos olet saanut korjaamisesta tai jalostuksesta useamman laskun, laske kustannukset yhteen ja ilmoita korjauskustannukset yhtenä eränä. Ilmoita kaikkien laskujen numerot tulli-ilmoituksessa. 
    • kauppahintaan lisättävä erät, jos erät eivät jo sisälly valmiiksi kauppahintaan
      • Ilmoita lisättävät erät A-alkuisilla arvolajikoodeilla. 
        • Jos olet saanut tavaroiden kuljetuksesta erillisen rahtilaskun, ilmoita maksamasi tuontirahti koodilla ”AK – Kuljetukseen liittyvät kustannukset, lastaus- ja käsittelykustannukset ja vakuutusmaksut siihen paikkaan saakka, jossa tavarat tuodaan Euroopan unioniin”. Älä kuitenkaan ilmoita lisättävänä eränä vientiin liittyviä kuljetus- tai liitännäiskuluja tai vakuutuskustannuksia.
        • Ilmoita jalostuksessa tai korjauksessa käytetystä teknisestä suunnittelusta ja kehittelystä syntyneet kustannukset koodilla ”AH – Tekninen suunnittelu, kehittely, taiteellinen työ ja mallisuunnittelu sekä piirustusten ja luonnosten laadinta, jotka tapahtuvat muualla kuin unionissa ja ovat välttämättömiä tuotujen tavaroiden tuottamisessa”
        • Ilmoita tavaroihin liittyvät rojaltit ja lisenssimaksut koodilla ”AI – Rojaltit ja lisenssimaksut”. Huom.! Älä ilmoita rojalteja ja lisenssimaksuja, jos kyseessä on maksullinen korjaus.
    • Tarkista koodit Tullin github-sivustolta koodistosta ”NCL123 – Arvonoikaisu”.
  • tilastoarvo
    • Ilmoita tilastoarvoksi seuraavien arvojen yhteenlaskettu summa: vietyjen tavaroiden arvo, unionin ulkopuolella suoritettujen jalostustoimintojen kustannukset, unionin ulkopuolella lisättyjen tavaroiden arvo, tavaroihin liittyvät rojaltit ja lisenssimaksut sekä rahti-  ja vakuutuskustannukset jalostuspaikalta Suomen rajalle saakka.
    • Tilastoarvo ei voi olla 0.
  • arvonmääritysmenetelmä
    • Kun liiketoiminnan luonteeksi on ilmoitettu ”60 – alle 2 vuotta kestävä vuokraus, lainaus, käyttöleasing tai tavaroiden toimitus korjattavaksi ja palautus sen jälkeen”, ”51 – Tavaroiden palautus palkkatyöstä alkuperäiseen jäsenvaltioon/vientimaahan” tai ”52 – Tavaroiden palautus palkkatyöstä muualle kuin alkuperäiseen jäsenvaltioon/vientimaahan”, ilmoita arvonmääritysmenetelmä seuraavasti: 
      • Kun olet maksanut jalostuksesta tai korjauksesta ja sinulla on jalostuksesta tai korjaamisesta saatu lasku, ilmoita arvonmääritysmenetelmä koodilla ”1 – Tuotujen tavaroiden kauppa-arvo”.
Muuta huomioitavaa

Vietyjen tavaroiden arvon ilmoittaminen: Ilmoita jokaisella tavaraerällä lisätietokoodi "FIXXX" ja sen kuvauksena jalostukseen vietyjen tavaroiden arvo, joka ei sisällä lainkaan vientirahtia. Jos jälleentuotavista tavaroista kannetaan paljoustullia, lue ohjeet myös kohdasta "Jälleentuonti (6121), kun tuotteesta kannetaan paljoustullia". 

Lisättyjen materiaalien ilmoittaminen ilman kauppalaskua: EU:n ulkopuolella lisättyjen materiaalien arvo tullausarvoa lisäävänä eränä pitää ilmoittaa aina. Jos sinulla ei ole esittää kauppalaskua, ilmoita tieto lisätystä materiaalista arvolajikoodilla AE.  

Arvonlisäveron perusteen ilmoittaminen

Jos olet arvonlisäverorekisteröity toimija, ilmoita maahantuonnin arvonlisävero Verohallinnolle.

Jos tavarat on myyty EU-alueen ulkopuolella ja ilmoittaja ei ole arvonlisäverorekisteröity, ilmoita arvonlisäveronperusteen laskemiseksi tulli-ilmoituksessa kauppahintaa oikaisevat tiedot. Ilmoita seuraavat tiedot erillisillä koodeilla:

  • kuljetus-, lastaus-, purkaus- ja vakuutuskustannukset ja muut maahantuontiin liittyvät kustannukset kuljetussopimuksen mukaiseen ensimmäiseen Suomessa olevaan määräpaikkaan saakka (koodi 3A)      
  • arvonlisäveron suorittamisvelvollisuuden syntyhetkellä tiedossa olevat kuljetus-, lastaus-, purkaus- ja vakuutuskustannukset ja muut kustannukset toiseen unionin alueella sijaitsevaan määräpaikkaan saakka (koodi 3D)
  • muut tavaran maahantuonnin takia tullauksen yhteydessä valtiolle tai unionille kannettavat verot ja maksut lukuun ottamatta arvonlisäveroa (koodi 3B) 
  • Suomen ulkopuolella maksettavat verot ja muut maksut (koodi 3C).
    • Huom.! Vientiin liittyvät EU:n ulkopuolella syntyneet kuljetus- ja liitännäiskustannukset sekä vakuutuskustannukset ilmoitetaan vain arvonlisäveroperusteessa. Näitä ei ilmoiteta enää tullausarvossa.

Lue tarkempaa tietoa maahantuonnin arvonlisäveron perusteesta (vero.fi). Lisäksi voit lukea yleistä tietoa arvonlisäveron perusteesta (vero.fi).

Ulkoisessa jalostuksessa olleen tavaran jälleentuonti-ilmoituksessa menettely on 6121.

Kun tavara palautuu ulkoisen jalostuksen menettelystä ja tuotavasta tavarasta on kannettava paljoustullia, valitse jompikumpi lisämenettelykoodi:

  • Ilmoita lisämenettelykoodi ”242 –  Ulkoinen jalostusmenettely: Jalostetulle tuotteelle sovelletaan paljoustullia”.
    • Liitä tulli-ilmoitukseen paljoustullilaskelma ja Tullissa lasketaan tavaroista kannettava paljoustulli ilmoittamiesi tietojen perusteella.
  • Ilmoita lisämenettelykoodi ”B02 – Takuukorjaus, maksuton”, jos kyseessä on maksuton takuukorjaus. Takuukorjauksesta palautuvalle tavaralle ei ilmoiteta lisämenettelykoodia ”242”. Lue ohje takuukorjauksesta palautuvista tavaroista kohdasta "Jälleentuonti (6121), kun tavara palautuu maksuttomasta korjauksesta".

Jos valitset lisämenettelykoodin "242", ilmoita tulli-ilmoituksessa seuraavat tiedot: 

  • menettelykoodi ”6121”
  • lisämenettelykoodi ”242 - Ulkoinen jalostusmenettely: Jalostetulle tuotteelle sovelletaan paljoustullia"
  • etuuskohtelu ”100 - Kolmansiin maihin sovellettava yleinen tulli”
  • liiketoiminnan luonne
    • ”51 - Tavaroiden palautus palkkatyöstä alkuperäiseen jäsenvaltioon/vientimaahan”
    • ”52 - Tavaroiden palautus palkkatyöstä muualle kuin alkuperäiseen jäsenvaltioon/vientimaahan”
    • ”60 - Liiketoimet, joihin ei liity omistussuhteen muutosta, kuten esim. tavaroiden korjaus; vuokraus, laina, käyttöleasing tai muu väliaikainen käyttö, alle 24 kk kestävä”
  • lisätietokoodi ”FIXAA - Valvova tulli” ja kuvauksena menettelyä valvovan tullin tullitoimipaikkakoodi (esim. FI002000)
  • luvan tiedot
    • kirjallinen Lupakeskuksen myöntämä lupa asiakirjakoodi ”C019 - OPO - Ulkoisen jalostusmenettelyn käyttöä koskevat lupa (delegoidun asetuksen (EU) 2015/2446 liitteessä A oleva sarake 8b)”ja sen tunnisteena luvan numero.
    • tulli-ilmoituksella myönnetty lupa lisätietokoodi ”FISAP” ja sen tarkennuksena vienti-ilmoituksen MRN-viitenumero.
  • asiakirjakoodi ”C660 - Vienti-ilmoitus” ja sen tunnisteena vienti-ilmoituksen MRN-viitenumero
  • asiakirjakoodi ”C710 - Tiedotuslomake” ja sen tunnisteena INF-numero (OP EX/IM)
  • lisätietokoodi ”FI710 - Tiedoksiantolomakkeella käytettävä lisäpaljous” ja sen kuvauksena INF-numero ja sille merkittävät paljous- ja arvotiedot
    • Jos olet sopinut Tullin kanssa erikseen muusta sähköisestä tiedonvaihtomenetelmästä kuin INF-numero, anna samat tiedot kuin INF-pyynnöllä käyttämällä lisätietokoodia ”FIOEI - muu sähköinen tiedonvaihtomenetelmä kuin INF”.
  • Ilmoita jokaisella tavaraerällä lisätietokoodi "FIXXX" ja sen kuvauksena jalostukseen vietyjen tavaroiden viennin tilastoarvo.
  • Arvotiedot
    • tavaroiden kauppahinta
    • kauppahintaan lisättävät erät 
    • paljoustullilaskelma. Lisää ohjeen mukainen "Paljoustullilaskelma" tulli-ilmoitukselle.  
    • tilastoarvo, sekä mahdollinen arvonlisäveronperuste. Lue ohje ilmoittamiseen kohdasta ”Arvotietojen ilmoittaminen (6121)”.
Paljoustullilaskelma

Lisää paljoustullilaskelma tulli-ilmoituksen liitteeksi. Laskelma voi olla esimerkiksi Excel-taulukko.

Ilmoita laskelmassa seuraavat tiedot:

  • Laske jalostettujen tuotteiden tullausarvo (Tullausarvoon lasketaan esim. jalostuslasku 500 euroa + tuontirahti 15 euroa + vientirahti 15 euroa = 530 euroa)
  • Ilmoita vietyjen tavaroiden tilastoarvo (Tilastoarvoon lasketaan esim. vietyjä tavaroita 1 kpl ja viennin tilastoarvo 50 euroa)
  • Laske tavaroiden tullausarvo, josta on vähennetty vietyjen tavaroiden arvo (esim. 530 euroa – 50 euroa = 480 euroa)
  • Selvitä apulaskelmassa kannettava tulli (esim. nimikkeen 9102290000 tavarasta kannettavaksi tulliksi on ilmoitettu ”4,5 % MIN 0,3 €/NAR MAX 0,8 €/NAR” eli esimerkkiarvoilla kannettava tulli on 0,8 €/NAR). Voit käyttää apuna Fintaric-tullinimikepalvelun Laskenta-toimintoa. 
  • ilmoita laskemasi tavaroiden tullausarvo, josta olet vähentänyt viedyn tavaran arvon, ja kerro se kannettavan tullin määrällä (esim. 480 euroa x 0,8 €/NAR = 384 euroa).
  • Jaa edellisestä kohdasta saatu tulos (esim. 384 euroa) jalostettujen tuotteiden tullausarvolla (esim. 384 euroa / 530 = 0,72 euroa). Esimerkkiarvoilla laskettuna tulos on 0,72 euroa. Tämä on tavaroista kannettavan tullin määrä. 
  • Jos viedyn materiaalin arvo on suurempi kuin jalostuskustannukset ja rahdit, jolloin saadun laskelman arvo on negatiivinen, ei laskelmaa tarvitse tehdä loppuun. Tällöin tavaroista ei kanneta tullia, mutta negatiivinen laskelma pitää kuitenkin liittää tulli-ilmoitukseen.  

Ilmoita paljoustullilaskelman lisäksi tavaran kauppahinta ja kauppahintaan lisättävät erät, tilastoarvo sekä arvonlisäveronperuste. Lue tarkempia ohjeita kohdasta ”Arvotietojen ilmoittaminen (6121)”. 

Yksinkertaistetun tulli-ilmoituksen tietosisältö on suppeampi kuin vakiomuotoisen. Jos ulkoisen jalostuksen tulli-ilmoitus annetaan kaksivaiheisena, sinulla on oltava Lupakeskuksen myöntämä ulkoisen jalostuksen kirjallinen lupa. Lisäksi yksinkertaistetussa ilmoituksessa on annettava vaaditut tiedot menettelyä varten.

Menettelyä varten annettavat tiedot ilmoitetaan yksinkertaistetun tulli-ilmoituksen tavaraerällä seuraavasti:

  • valvova tulli lisätietokoodilla ”FIXAA - Valvova tulli” ja sen kuvauksena lupaehdoissa mainittu valvova tulli tullitoimipaikkakoodilla
  • asiakirjakoodi ”C019 - OPO - Ulkoisen jalostusmenettelyn käyttöä koskevat lupa (delegoidun asetuksen (EU) 2015/2446 liitteessä A oleva sarake 8b)” ja sen tunnisteena lupanumerosi
  • asiakirjakoodi ”C660 - Vienti-ilmoitus” ja sen tunnisteena vienti-ilmoituksen MRN-viitenumero
  • asiakirjakoodi ”C710 - Tiedotuslomake” ja sen tunnisteena INF-numero (OP EX/IM)
  • lisätietokoodi ”FI710 - Tiedoksiantolomakkeella käytettävä lisäpaljous” ja sen kuvauksena INF-numero ja sille merkittävät paljous- ja arvotiedot
    • Jos olet sopinut Tullin kanssa erikseen muusta sähköisestä tiedonvaihtomenetelmästä kuin INF-numero, ilmoita lisätietokoodi ”FIOEI - muu sähköinen tiedonvaihtomenetelmä kuin INF” ja sen kuvauksena samat tiedot tavaroista, jotka on annettava INF-pyynnöllä
  • Jos kyse on maksuttomasta takuukorjauksesta, ilmoita lisätietokoodi "FITAC” ja sen kuvauksena vapaamuotoinen selvitys ja todiste tavaroiden maksuttomasta korjauksesta esimerkiksi korjaajalta. 
Varamenettely

Jos ilmoitus annetaan käyttökatkon aikana varamenettelyssä ja annat ilmoituksen SAD-lomakkeella, ilmoita samat tiedot kuin antaisit vakiomuotoisen ilmoituksen sanomalla tai Tulliselvityspalvelussa. 

Jos annat ilmoituksen varamenettelyssä kaksivaiheisena, ilmoita yksinkertaistetussa ilmoituksessa SAD-lomakkeen kohdassa 44 menettelyä varten samat tiedot kuin sanomalla tai Tulliselvityspalvelussa annettavassa ilmoituksessa. Menettelyä varten annetut tiedot voit lukea tästä haitarista.

Kun annat käyttökatkoon jälkeen sähköisen tulli-ilmoituksen, ilmoita menettelytietojen lisäksi lisämenettelykoodi ”FIFAL – Varamenettely” ja sen kuvauksena varamenettelyasiakirjan hyväksymispäivä (muotoa vvvv.kk.pp). Lue lisätietoa varamenettelyn käyttämisestä. 

Jälleentuonti korjauksesta

Anna jälleentuonti-ilmoitus, kun ulkoisessa jalostuksessa ollut tavara palautuu maksuttomasta korjauksesta ja se jälleentuodaan menettelyssä 6121. 

Kun tavara korjataan unionin ulkopuolella maksutta takuuvelvoitteen perusteella, tullia ei tarvitse maksaa, kun tavara tuodaan takaisin unioniin. Korjauksen suorittajan on annettava todiste takuukorjauksen maksuttomuudesta. Todiste on esitettävä tarvittaessa Tullille.

Ilmoita sanomalla tai Tulliselvityspalvelussa seuraavat tiedot:

  • lisämenettelykoodi
    • ”B02 – Takuukorjaus, maksuton" (maksuttomassa korjauksessa olleet tavarat)
    • ”B03 – Korvaava tuote palautetulle tavaralle" (vakiovaihtojärjestelmä)
  • ”204 - Ulkoinen jalostusmenettely: Vapautus tuontitullista kansainvälisten sopimusten soveltamisalaan kuuluvilta maksutta korjatuilta tai muutetuilta tavaroilta (UTK 260a art.)"
  • etuuskohtelu ”100 - Kolmansiin maihin sovellettava yleinen tulli”
  • liiketoiminnan luonne ”60 - Liiketoimet, joihin ei liity omistussuhteen muutosta, kuten esim. tavaroiden korjaus; vuokraus, laina, käyttöleasing tai muu väliaikainen käyttö, alle 24 kk kestävä”
  • lisätietokoodi ”FIXAA - Valvova tulli” ja kuvauksena menettelyä valvovan tullin tullitoimipaikkakoodi (esim. FI002000) 
  • luvan tiedot
    • kirjallinen Lupakeskuksen myöntämä lupa asiakirjakoodi ”C019 - OPO - Ulkoisen jalostusmenettelyn käyttöä koskevat lupa (delegoidun asetuksen (EU) 2015/2446 liitteessä A oleva sarake 8b)” ja sen tunnisteena luvan numero.
    • tulli-ilmoituksella myönnetty lupa lisätietokoodi ”FISAP”, jonka tarkennuksena on vienti-ilmoituksen MRN-viitenumero.
  • asiakirjakoodi ”C660 - Vienti-ilmoitus” ja sen tunnisteena vienti-ilmoituksen MRN-viitenumero
  • asiakirjakoodi ”C710 - Tiedotuslomake” ja sen tunnisteena INF-numero (OP EX/IM)
  • lisätietokoodi ”FI710 - Tiedoksiantolomakkeella käytettävä lisäpaljous” ja sen kuvauksena INF-numero ja sille merkittävät paljous- ja arvotiedot
    • Jos olet sopinut Tullin kanssa erikseen muusta sähköisestä tiedonvaihtomenetelmästä kuin INF-numero, ilmoita lisätietokoodi ”FIOEI - muu sähköinen tiedonvaihtomenetelmä kuin INF” ja sen kuvauksena samat tiedot tavaroista, jotka on annettava INF-pyynnöllä
  • lisätietokoodi ”FITAC”ja sen kuvauksena vapaamuotoinen selvitys ja todiste tavaroiden maksuttomasta korjauksesta esimerkiksi korjaajalta. 
  • Ilmoita jokaisella tavaraerällä lisätietokoodi "FIXXX" ja sen kuvauksena jalostukseen vietyjen tavaroiden arvo, joka ei sisällä lainkaan vientirahtia.
  • Arvotiedot
    • tavaroiden kauppahinta
    • kauppahintaan lisättävät erät Lue ohje kauppahinnan ja kauppahintaa lisättävien erien ilmoittamisesta kohdasta ”Arvotietojen ilmoittaminen (6121)”.
    • tilastoarvo
      • Maksuttomissa korjauksissa tilastoarvo koostuu vietyjen tavaroiden arvosta (arvo, jos olisivat ehjiä) sekä rahti- ja vakuutuskustannuksista jalostuspaikalta Suomen rajalle saakka.
    • arvonlisäveronperuste. 
  • Jos ilmoittaja on arvonlisäverorekisteröimätön, tulli-ilmoituksessa pitää ilmoittaa arvonlisäveronperuste. Jos ilmoittajalta veloitetaan kuljetuskustannukset, kuljetuskustannuksista pitää maksaa arvonlisävero. Ilmoita kuljetuskustannukset erillisillä koodeilla: 
    • kuljetus-, lastaus-, purkaus- ja vakuutuskustannukset ja muut maahantuontiin liittyvät kustannukset kuljetussopimuksen mukaiseen ensimmäiseen Suomessa olevaan määräpaikkaan saakka (koodi 3A)      
    • arvonlisäveron suorittamisvelvollisuuden syntyhetkellä tiedossa olevat kuljetus-, lastaus-, purkaus- ja vakuutuskustannukset ja muut kustannukset toiseen unionin alueella sijaitsevaan määräpaikkaan saakka (koodi 3D).  

Anna jälleentuonti-ilmoitus, kun ulkoisessa jalostuksessa ollut tavara palautuu maksullisesta korjauksesta ja se jälleentuodaan menettelyssä 6121. 

Kun korjauksessa ollut tavara palaa maksullisesta korjauksesta, korjauksessa syntyneestä lisäarvosta on maksettava tullia ja veroja. Lisäarvolla tarkoitetaan EU:n ulkopuolella syntyneitä korjauskustannuksia, EU:n ulkopuolella lisättyä materiaalia, tuontirahtia sekä tiettyjä muita kustannuksia. 

Ilmoita sanomalla tai Tulliselvityspalvelussa seuraavat tiedot:

  • lisämenettelykoodi
    • ”202 –  Ulkoinen jalostusmenettely: Maksullisessa korjauksessa olleen tavaran palautus UTK 259 art."
    • ”203 – Ulkoinen jalostusmenettely: Muun kuin takuun perusteella korjattavina olleet palautettavat jalostetut tuotteet koodeksin 261 artiklan mukaisesti (vakiovaihtojärjestelmä)"
  • ”205 – Ulkoinen jalostusmenettely: Vapautus tuontitullista kansainvälisten sopimusten soveltamisalaan kuuluvilta maksua vastaan korjatuilta tai muutetuilta tavaroilta” (UTK 260a art.)"
  • etuuskohtelu ”100 - Kolmansiin maihin sovellettava yleinen tulli”
  • liiketoiminnan luonne ”60 - Liiketoimet, joihin ei liity omistussuhteen muutosta, kuten esim. tavaroiden korjaus; vuokraus, laina, käyttöleasing tai muu väliaikainen käyttö, alle 24 kk kestävä”
  • lisätietokoodi ”FIXAA - Valvova tulli” ja kuvauksena menettelyä valvovan tullin tullitoimipaikkakoodi (esim. FI002000) 
  • luvan tiedot
    • kirjallinen Lupakeskuksen myöntämä lupa asiakirjakoodi ”C019 - OPO - Ulkoisen jalostusmenettelyn käyttöä koskevat lupa (delegoidun asetuksen (EU) 2015/2446 liitteessä A oleva sarake 8b)” ja sen tunnisteena luvan numero.
    • tulli-ilmoituksella myönnetty lupa lisätietokoodi ”FISAP”, jonka tarkennuksena on vienti-ilmoituksen MRN-viitenumero.
  • asiakirjakoodi ”C660 - Vienti-ilmoitus” ja sen tunnisteena vienti-ilmoituksen MRN-viitenumero
  • asiakirjakoodi ”C710 - Tiedotuslomake” ja sen tunnisteena INF-numero (OP EX/IM)
  • lisätietokoodi ”FI710 - Tiedoksiantolomakkeella käytettävä lisäpaljous” ja sen kuvauksena INF-numero ja sille merkittävät paljous- ja arvotiedot
    • Jos olet sopinut Tullin kanssa erikseen muusta sähköisestä tiedonvaihtomenetelmästä kuin INF-numero, ilmoita lisätietokoodi ”FIOEI - muu sähköinen tiedonvaihtomenetelmä kuin INF” ja sen kuvauksena samat tiedot tavaroista, jotka on annettava INF-pyynnöllä
  • Ilmoita jokaisella tavaraerällä lisätietokoodi "FIXXX" ja sen kuvauksena jalostukseen vietyjen tavaroiden arvo, joka ei sisällä lainkaan vientirahtia.
  • Arvotiedot
    • tavaroiden kauppahinta
    • kauppahintaan lisättävät erät 
    • sekä mahdollinen arvonlisäveronperuste. Lue lisätietoa arvojen ilmoittamiseen kohdasta ”Arvotietojen ilmoittaminen (6121)”.
    • tilastoarvo
      • Maksullisessa korjauksessa olleiden tavaroiden tilastoarvo koostuu vietyjen tavaroiden arvosta, unionin ulkopuolella tehtyjen korjausten kustannuksista sekä rahti- ja vakuutuskustannuksista jalostuspaikalta Suomen rajalle saakka. Ilmoita tilastoarvo kokonaissummana. Vientirahtia jalostuspaikalle ei ilmoiteta tilastoarvossa.

Jälleentuonti muuna kuin jalostettuna tuotteena 

Anna jälleentuonti-ilmoitus, kun ulkoisessa jalostuksessa ollut tavara palautuu muuttumattomana viejäyritykselle ja se jälleentuodaan menettelyssä 6121. 

Tavara voi palautua muuttumattomana, kun osa tavaroista on jäänyt käyttämättä jalostuksessa. Tällöin yritys voi tuoda ylijääneet tavarat takaisin.

Esimerkki: Olet vienyt tavaroita enemmän kuin jalostuksessa on käytetty, tai valmiin tuotteen valmistamiseen on tarvittu vähemmän materiaalia kuin etukäteen on laskettu. Jalostuksessa käyttämättömiä tavaroita kohdellaan kuten palautustavaroita. 

Ilmoita sanomalla tai Tulliselvityspalvelussa seuraavat tiedot:

  • tullimenettely ”6121” 
  • lisämenettelykoodit ”F01” ja ”642” 
  • etuuskohtelukoodi ”100 - Kolmansiin maihin sovellettava yleinen tulli”
  • liiketoiminnan luonne ”21 - Tavaroiden palauttaminen”
  • lisätietokoodi ”FIXAA - Valvova tulli” ja kuvauksena menettelyä valvovan tullin tullitoimipaikkakoodi (esim. FI002000) 
  • luvan tiedot
    • kirjallinen Lupakeskuksen myöntämä lupa asiakirjakoodi ”C019 - OPO - Ulkoisen jalostusmenettelyn käyttöä koskevat lupa (delegoidun asetuksen (EU) 2015/2446 liitteessä A oleva sarake 8b)” ja sen tunnisteena luvan numero.
    • tulli-ilmoituksella myönnetty lupa lisätietokoodi ”FISAP”, jonka tarkennuksena on vienti-ilmoituksen MRN-viitenumero.
  • asiakirjakoodi ”C660 - Vienti-ilmoitus” ja sen tunnisteena vienti-ilmoituksen MRN-viitenumero
  • Ilmoita jokaisella tavaraerällä lisätietokoodi "FIXXX" ja sen kuvauksena jalostukseen vietyjen tavaroiden arvo, joka ei sisällä lainkaan vientirahtia.
  • tavaran arvotiedot:
    • kauppahinta tai tavaran tosiasiallinen arvo
      • Ilmoita tavaran arvo Tulliselvityspalvelun kohdassa ”Kauppahinta” tai sanomalla kohdassa ”Tavaraerän arvo".
      • Tavaran arvo ei voi olla 0 euroa, vaikka tavarasta ei ole maksettu tai sitä ei ole myyty. 
      • Tavaran arvo on oltava tavaran todellinen arvo. Arvo määritellään yleensä kaupan perusteella. Jos tavara on kokonaan tai osittain vastikkeeton, tavaran arvo määritellään sen mukaisesti, mikä sen hinta olisi, jos se myytäisiin EU:n alueelle. Kun jalostukseen viety materiaali palautuu muuttumattomana takaisin viejälle, arvona voidaan käyttää arvoa, jolla materiaali vietiin EU:sta jalostukseen. 
    • kauppahintaan lisättävät erät, jos erät eivät jo sisälly valmiiksi kauppahintaan 
      • Ilmoita lisättävät erät A-alkuisilla arvolajikoodeilla.
      • Esimerkiksi jos olet saanut tavaroiden kuljetuksesta erillisen rahtilaskun, ilmoita maksamasi tuontirahti koodilla ”AK – Kuljetukseen liittyvät kustannukset, lastaus- ja käsittelykustannukset ja vakuutusmaksut siihen paikkaan saakka, jossa tavarat tuodaan Euroopan unioniin”.
      • Tarkista koodit Tullin github-sivustolta koodistosta ”NCL123 – Arvonoikaisu”.
  • arvonmääritysmenetelmä

Jos olet ostanut jalostuksesta palaavia muuttumattomia tavaroita, ilmoita tieto siitä tulli-ilmoituksessa. Huomioi, että voit hakea tavaroiden maahantuonnin arvonlisäverottomuutta lisätietokoodilla "642" vain, jos olet tavaroiden alkuperäinen viejä. Ostettuja muuttumattomina palaavien tavaroiden arvo määritellään kauppalaskun eli ostohinnan perusteella, joten kauppatapahtuman luonne ei voi olla "21", eikä arvonmääritysmenetelmänä voida käyttää toissijaista arvonmääritysmenetelmää.  

Palautustavaroiden arvonlisäverottomuudesta ja palautustavaroiden arvonmäärityksestä voit lukea lisää sivulta  Lopullisesti viedyt tavarat palaavat (4010).

 

Anna jälleentuonti-ilmoitus, kun ulkoisessa jalostuksessa ollut tavara palautuu muuna kuin jalostettuna tuotteena ja se jälleentuodaan menettelyssä 6121. 

Tavara voidaan palauttaa muuna kuin jalostettuna tuotteena. Tällä tarkoitetaan esimerkiksi jalostukseen vietyä ja jalostuksessa käytettyä materiaalia, joka voidaan palauttaa jalostuksessa syntyneenä jätteenä, esimerkiksi leikkuujätteenä.

Ilmoita sanomalla tai Tulliselvityspalvelussa seuraavat tiedot:

  • tullimenettely ”6121”
  • lisämenettelykoodi ”210 - Ulkoisessa jalostusmenettelyssä olleen tavaran palauttaminen muuna kuin jalostettuna tuotteena. Esim. leikkuujäte tai korjaamaton tavara"
  • etuuskohtelukoodi ”100 - Kolmansiin maihin sovellettava yleinen tulli”
  • liiketoiminnan luonne
    • ”51 - Tavaroiden palautus palkkatyöstä alkuperäiseen jäsenvaltioon/vientimaahan”
    • ”52 - Tavaroiden palautus palkkatyöstä muualle kuin alkuperäiseen jäsenvaltioon/vientimaahan”
  • lisätietokoodi ”FIXAA - Valvova tulli” ja kuvauksena menettelyä valvovan tullin tullitoimipaikkakoodi (esim. FI002000) 
  • luvan tiedot
    • kirjallinen Lupakeskuksen myöntämä lupa asiakirjakoodi ”C019 - OPO - Ulkoisen jalostusmenettelyn käyttöä koskevat lupa (delegoidun asetuksen (EU) 2015/2446 liitteessä A oleva sarake 8b)” ja sen tunnisteena luvan numero.
    • tulli-ilmoituksella myönnetty lupa lisätietokoodi ”FISAP”, jonka tarkennuksena on vienti-ilmoituksen MRN-viitenumero.
  • asiakirjakoodi ”C660 - Vienti-ilmoitus” ja sen tunnisteena vienti-ilmoituksen MRN-viitenumero
  • Ilmoita jokaisella tavaraerällä lisätietokoodi "FIXXX" ja sen kuvauksena jalostukseen vietyjen tavaroiden arvo, joka ei sisällä lainkaan vientirahtia. 
  • tavaran arvotiedot:
    • kauppahinta tai tavaran tosiasiallinen arvo
      • Ilmoita tavaran arvo Tulliselvityspalvelun kohdassa ”Kauppahinta” tai sanomalla kohdassa ”Tavaraerän arvo".
      • Tavaran arvo ei voi olla 0 euroa, vaikka tavarasta ei ole maksettu tai sitä ei ole myyty. 
      • Tavaran arvo on oltava tavaran todellinen arvo. Arvo määritellään yleensä kaupan perusteella. Jos tavara on kokonaan tai osittain vastikkeeton, tavaran arvo määritellään sen mukaisesti, mikä sen hinta olisi, jos se myytäisiin EU:n alueelle. Kun jalostukseen viety materiaali palautuu muuna kuin jalostettuna tuotteena takaisin viejälle, arvon määrityksen apuna voidaan käyttää arvoa, jolla materiaali vietiin EU:sta jalostukseen.
    • kauppahintaan lisättävät erät, jos erät eivät jo sisälly valmiiksi kauppahintaan 
      • Ilmoita lisättävät erät A-alkuisilla arvolajikoodeilla.
      • Esimerkiksi jos olet saanut tavaroiden kuljetuksesta erillisen rahtilaskun, ilmoita maksamasi tuontirahti koodilla ”AK – Kuljetukseen liittyvät kustannukset, lastaus- ja käsittelykustannukset ja vakuutusmaksut siihen paikkaan saakka, jossa tavarat tuodaan Euroopan unioniin”.
      • Tarkista koodit Tullin github-sivustolta koodistosta ”NCL123 – Arvonoikaisu”. 
    • arvonmääritysmenetelmä

Tee tuonti-ilmoitus näin, kun ulkoisessa jalostusmenettelyssä viety rikkoutunut tavara palaa takaisin korjaamattomana. Esimerkiksi korjaaja ei ole voinut korjata tavaraa tai tavaraa ei haluttu korjata EU:n ulkopuolella. 

Ilmoita sanomalla tai Tulliselvityspalvelussa seuraavat tiedot:

  • tullimenettely ”6121”
  • lisämenettelykoodi ”210 - Ulkoisessa jalostusmenettelyssä olleen tavaran palauttaminen muuna kuin jalostettuna tuotteena. Esim. leikkuujäte tai korjaamaton tavara", jos kyse ei ole takuuseen perustuvasta korjauksesta.
    • korjaajan ei tarvitse kuitenkaan laskuttaa asiakasta korjausyrityksestä tai asian selvittämisestä. Jos korjausyritys on maksuton, ilmoita lisätietokoodilla ”FITAC” vapaamuotoinen selvitys maksuttomasta korjausyrityksestä  
  • etuuskohtelukoodi ”100 - Kolmansiin maihin sovellettava yleinen tulli”
  • liiketoiminnan luonne
    • ”51 - Tavaroiden palautus palkkatyöstä alkuperäiseen jäsenvaltioon/vientimaahan”
    • ”52 - Tavaroiden palautus palkkatyöstä muualle kuin alkuperäiseen jäsenvaltioon/vientimaahan”
  • lisätietokoodi ”FIXAA - Valvova tulli” ja kuvauksena menettelyä valvovan tullin tullitoimipaikkakoodi (esim. FI002000) 
  • luvan tiedot
    • kirjallinen Lupakeskuksen myöntämä lupa asiakirjakoodi ”C019 - OPO - Ulkoisen jalostusmenettelyn käyttöä koskevat lupa (delegoidun asetuksen (EU) 2015/2446 liitteessä A oleva sarake 8b)” ja sen tunnisteena luvan numero.
    • tulli-ilmoituksella myönnetty lupa lisätietokoodi ”FISAP”, jonka tarkennuksena on vienti-ilmoituksen MRN-viitenumero.
  • asiakirjakoodi ”C660 - Vienti-ilmoitus” ja sen tunnisteena vienti-ilmoituksen MRN-viitenumero
  • asiakirjakoodilla ”C710 - Tiedotuslomake” ja sen tunnisteena INF-numero (OP EX/IM)
  • lisätietokoodilla ”FI710 - Tiedoksiantolomakkeella käytettävä lisäpaljous” ja sen kuvauksena INF-numero ja sille merkittävät paljous- ja arvotiedot
    • Jos olet sopinut Tullin kanssa erikseen muusta sähköisestä tiedonvaihtomenetelmästä kuin INF-numero, ilmoita lisätietokoodi ”FIOEI - muu sähköinen tiedonvaihtomenetelmä kuin INF” ja sen kuvauksena samat tiedot tavaroista, jotka on annettava INF-pyynnöllä
  • Ilmoita jokaisella tavaraerällä lisätietokoodi "FIXXX" ja sen kuvauksena jalostukseen vietyjen tavaroiden arvo, joka ei sisällä lainkaan vientirahtia.
  • Arvotietojen ilmoittaminen
    • Jos tavaran korjausyritys on ollut maksullinen, lue ohjeet tavaran arvotiedot ilmoittamiseen kohdasta "Arvotietojen ilmoittaminen (6121)"  
    • Jos tavaran korjausyritys on ollut maksuton, ilmoita arvotiedot seuraavan ohjeen mukaisesti: 
      • Ilmoita kauppahinta Tulliselvityspalvelussa kohdassa ”Kauppahinta” tai sanomalla kohdassa ”Tavaraerän arvo".
        • korjattavaksi viedyn tavaran arvo. Jos ilmoitat muun arvon kuin tavaran vientiarvon, perustele ilmoittamasi alhaisempi arvo tavaralle. Esitä pyydettäessä asiakirjanäyttö tavaran arvosta.
      • kauppahintaan lisättävä erät, jos erät eivät jo sisälly valmiiksi kauppahintaan
        • Ilmoita lisättävät erät A-alkuisilla arvolajikoodeilla.
        • Jos olet saanut tavaroiden kuljetuksesta erillisen rahtilaskun, ilmoita maksamasi tuontirahti koodilla AK. Tavaran vientirahtia ei ilmoiteta koodilla AK. 
      • tilastoarvo
        • Jos tavaran korjaaminen tai korjausyritys on ollut maksuton, ilmoita tilastoarvoksi joko viedyn tavaran arvo tai viedyn tavaran ja tuontirahdin yhteissumma.
Arvonlisäveron peruste

Jos olet arvonlisäverorekisteröity toimija, ilmoita maahantuonnin arvonlisävero Verohallinnolle. Jos ilmoittaja on arvonlisäverorekisteröimätön toimija, ilmoita arvonlisäveronperusteen laskemiseksi kauppahintaa oikaisevat tiedot. Ilmoita seuraavat tiedot erillisillä koodeilla:

  • kuljetus-, lastaus-, purkaus- ja vakuutuskustannukset ja muut maahantuontiin liittyvät kustannukset kuljetussopimuksen mukaiseen ensimmäiseen Suomessa olevaan määräpaikkaan saakka (koodi 3A)      
  • arvonlisäveron suorittamisvelvollisuuden syntyhetkellä tiedossa olevat kuljetus-, lastaus-, purkaus- ja vakuutuskustannukset ja muut kustannukset toiseen unionin alueella sijaitsevaan määräpaikkaan saakka (koodi 3D)    
  • muut tavaran maahantuonnin takia tullauksen yhteydessä valtiolle tai unionille kannettavat verot ja maksut lukuun ottamatta arvonlisäveroa (koodi 3B) 
  • Suomen ulkopuolella maksettavat verot ja muut maksut (koodi 3C).

Menettelyn määräaika ja pidennys

Ulkoinen jalostus on päätettävä määräajassa. Määräaika on ilmoitettu Tullin lupakeskuksen myöntämässä luvassa tai lupana toimivassa ulkoisen jalostuksen vienti-ilmoituksessa.

Jos tarvitset lisäaikaa, hae menettelyn määräaikaan pidennystä ennen kuin se päättyy.   

Menettelyn päättämisen määräajan on oltava riittävän pitkä eli siinä on otettu huomioon aiottu toiminta. Määräaika on kuitenkin enintään 24 kuukautta. Menettelyn päättämisen määräaika alkaa siitä, kun tavara luovutetaan vientimenettelyyn.

Jos Tullin lupakeskuksen luvassa ilmoitettu määräaika ei riitä yrityksen toiminnalle, hae lupamuutosta Tullin lupakeskukselta. Lue lisää luvan muuttamisesta   

Voit yksittäistapauksissa hakea valvovalta tullilta pidennystä menettelyn päättämisen määräaikaan. Voit hakea pidennystä, vaikka määräaika olisi jo päättynyt.  Hae pidennystä

Huomioi myös:

  • Jos määräaika on ylittynyt, eikä pidennystä ole haettu, tavarat voidaan edelleen jälleentuoda, mutta niille ei voida myöntää edullisempaa ulkoisen jalostuksen verokohtelua.
  • Jos tulli hylkää määräajan pidennyspyynnön, tavarat voi myös silloin tuoda takaisin, mutta tuonnissa on käytettävä menettelyä 4021.

Muuta huomioitavaa

Jos annat ilmoituksen käyttökatkon aikana varamenettelyssä, tarkista menettelyä varten annettavat tiedot tältä sivulta kohdasta "Yksinkertaistetun tulli-ilmoituksen tiedot". 

  • Unionin tullikoodeksi (Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 952/2013) 86 artiklan 5 alakohta ja artiklat 210–225, 255, 259–262
  • Komission täytäntöönpanoasetus (EU) 2015/2447 artiklat 259–264, 266-268 ja 271
  • Komission delegoitu asetus (EU) 2015/2446 artiklat 75, 163, 164, 166, 169, 171-174, 176, 178, 179, 181, 204, 242 ja 243
  • Komission delegoidun asetuksen (EU)2015/2446 liitteet 71-02, 71-04 ja 71-05 
  • Arvonlisäverolaki (1501/1993) artiklan 88 - 93a 
  • Komission täytäntöönpanoasetus (EU) 2020/1197, (Tilastoarvo)