Hyppää sisältöön

Töihin Tulliin

Haluatko monipuolisen ja merkityksellisen työn, jossa olet osa tavarakaupan laillisuuden varmistamista ja Suomen turvaamista? Tule Tulliin töihin!

Tulli – Ihmistä lähellä

On vain yksi Tulli. Tekemämme työ tavaravirtojen turvaajana vaikuttaa kaikkiin ihmisiin. Siksi se on merkityksellistä. Ja siksi sen pitää olla myös vastuullista.

Työnantajalupauksemme

Uudistumme ihmisten kautta. Siksi tarvitsemme osaajia monista eri taustoista.

Erilaiset näkemykset ja taustat rikastuttavat työkulttuuriamme sekä mahdollistavat sen, että voimme kehittää toimintaamme paremmaksi. Toivotamme työyhteisöömme tervetulleiksi kaiken ikäiset, opiskelijat, alan vaihtajat, kokeneet oman alansa asiantuntijat sekä vähemmistöjen edustajat. Haluamme kehittää työkulttuuriamme rohkeammaksi. Osallistava työkulttuurimme antaa jokaiselle mahdollisuuden vaikuttaa organisaatiomme kehittämiseen. Toivomme siis, että kaikki tuovat hyviä ideoitaan esille. Koska Tullilla on tärkeä rooli yhteiskunnassa, pääset työtehtäviesi kautta vaikuttamaan yhteiskuntamme kehittymiseen.

Osaava henkilöstö on meille ylpeyden aihe. Siksi panostamme kehitykseesi.

Me haluamme aidosti panostaa siihen, että jokainen voi kehittyä työssään. Monenlaiset tehtävänkuvamme tarjoavat sopivasti haasteita niin Tullin sisällä kuin kansainväliselläkin kentällä. Meillä voit myös vaihtaa työnkuvaa vaihtamatta työpaikkaa ja näin edetä urallasi. Henkilöstömme kouluttautuu aktiivisesti: keskimäärin tullilainen osallistui koulutuksiin 9,2 päivää henkilötyövuotta kohden. Voit myös lähteä työkiertoon muihin virastoihin. Meillä löydät aina sinulle sopivan tavan kehittyä. Tämä onkin yksi syy, miksi Tullissa viihdytään pitkään.

Lue lisää osaamisen kehittämisestä Edut-sivulta

Hyvinvoiva henkilöstö on voimavaramme. Siksi välitämme.

Kun tullilaiset voivat hyvin, he myös viihtyvät meillä. Meillä on joustavat työajat ja etätyömahdollisuus, jotka tukevat vapaa-ajan ja työn yhteensovittamista. Otamme työntekijöiden tarpeet huomioon myös työvuorosuunnittelussa. Tuemme tullilaisten mielen ja kehon hyvinvointia esimerkiksi valmennusohjelmilla ja luennoilla, monipuolisella työterveyshuollolla, virike- ja lounasedulla sekä monipuolisella urheilutoiminnalla – pitkiä lomia unohtamatta. Takaamme, että jokainen löytää itselleen mielekkäitä vaihtoehtoja (vaativan) työn vastapainoksi!

Kiinnostaako etä- ja monipaikkainen työnteko? Meillä se onnistuu!

Mikä Tullin tehtävistä sopii sinulle parhaiten?

Kiinnostaako työskentely Tullissa, mutta et ole varma, mitä kaikkea Tullissa voi tehdä? Tee tulliuratesti ja löydä sinulle sopivin työnkuva!