Tullin historiaa: Vapaakauppa ja taloudellinen integraatio
1940-luvun lopulla Suomi liittyi kansainväliseen GATT-järjestelyyn, jossa yhden osapuolen saamat tulliedut koskivat automaattisesti muitakin allekirjoittajamaita. Nykyisin GATTin perintöä jatkaa Maailman kauppajärjestö WTO, jonka puitteissa valtiot ovat neuvotelleet tullimaksujen alentamisesta ja poistamisesta.
Suomi pääsi mukaan vapaakauppaliitto Eftan toimintaan 1960-luvun alussa. Samalla vastaavat tulliedut annettiin Neuvostoliitolle. 1970-luvun alussa tehtiin EEC-vapaakauppasopimus. Sen rinnalla tehtiin sopimuksia myös sosialististen maiden kanssa. Lisäksi kehitysmaat saivat oman tullietujärjestelmän. Tämä edellytti Tullilta tavaroiden alkuperän valvontaa.
Tullinalennuksilla oli myös pitkät siirtymäajat. Vasta 1980-luvun puolivälissä huomattava osa Suomen ulkomaankaupasta oli kokonaan tullitonta. Alkuperän selvittäminen pysyi tärkeänä.
Integraatioon liittyi olennaisesti myös ripeä kehitys kuljetustekniikassa. Autolauttojen tulo Itämerelle 1960-luvulla mullisti Suomen ulkomaanliikenteen prosessit. Enää laivat eivät odotelleet lastia viikkokausia satamassa. Lisää vauhtia toi myös konttiliikenteen yleistyminen 1970-luvulta lähtien, mikä vähensi henkilötyövoiman tarvetta. Valvonnan tarvetta kaupan nopeutuminen ei luonnollisestikaan poistanut. Tullivalvonta satamissa siirtyi entistä enemmän ajoneuvoliikenteeseen.
Moni uskoi jo 1960-luvulla, ettei Tullia enää tarvittaisi, koska tullimaksuja ei kohta enää kannettaisi. Tullille tuli Suomessa muiden maiden tapaan monia uusia tuontitavaroihin liittyviä tehtäviä. Vapaakaupan ehdollinen tullittomuus vaati vahvaa kontrollia ja valvontaa. Tullille tuli myös useita muita tavarantuontiin kuuluvia tehtäviä, kuten kuluttajasuojelu. Samaan aikaan maahan tuotavien tavaroiden määrä kasvoi huikeasti.
