Hyppää sisältöön

Tervetuloa! Tämä on uusi, virallinen verkkosivustomme 24.4.2024 alkaen. Huomioi, että osa sisällöistä on vielä keskeneräisiä.

Tietohallinnossa tehdään isoja uudistuksia

Työ Tullin tietohallinnossa on monipuolista ja erityislaatuista. Vaikka yksikössä työskennellään teknologian parissa, pohjimmiltaan työ liittyy tavaran lailliseen, sujuvaan liikkumiseen sekä laittomien ja vaarallisten tavaroiden liikkumisen estämiseen.

Tietohallinto vastaa Tullin tietojärjestelmien, arkkitehtuurien ja infrastruktuurin kehittämisestä, tuotannosta ja tuesta sekä näihin liittyvistä hankinnoista. ICT-osaajista osa tekee päivittäistä kehittämistyötä ja osa työskentelee jatkuvien palvelujen parissa.

 ICT-työssä ollaan kaupan, yritysten ja elinkeinoelämän keskiössä. Työ liittyy turvallisuuteen ja valvontaan, ja siinä on eettistä arvolatausta: työ hyödyttää sekä kansalaisia että yhteiskuntaa. Lisäksi Tullissa työskentelyä voisi luonnehtia myös jännittäväksi, kertoo tietohallintojohtaja Anu Autio.

Yksikkö on jaettu neljään ryhmään: yhteentoimivuuden, alustojen, sovellusten sekä menetelmien ryhmiin. Tullin tietohallinnossa työskentelee 150 ICT-alan ammattilaista sekä ulkoisia asiantuntijoita ja palveluntarjoajia. Toimipaikat sijaitsevat Hämeenlinnassa ja Pasilassa Helsingissä.

Vuorovaikutustaitoja tarvitaan

Tullin tietohallinto on julkishallinnossa kilpailukykyinen työpaikka, jossa panostetaan työntekijöiden perehdyttämiseen ja hyvään ilmapiiriin. Perehdyttämisohjelma on saanut hyvää palautetta tullilaisten lisäksi myös yhteistyökumppaneilta.

ICT-taitojen lisäksi tietohallinnossa arvostetaan hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, sillä töitä tehdään tiimeissä sekä oman talon että ulkopuolisten asiantuntijoiden kanssa. Omaa panosta ja mielipiteitä tarvitaan, mutta yhtä tärkeää on kuunnella kollegoja. Päätökset tehdään yhdessä.

 Konsulttimme ovat kertoneet, että Tulliin on aina kiva tulla töihin. Tehtäviä on pidetty vaihtelevina ja kiinnostavina, yhteistyössä on kehittynyt hyviä rutiineja ja kaikkia on kohdeltu vertaisina, Autio kertoo.

Rekrytointi jatkuu

Tietohallinnossa on elettävä lainsäädännön aikatauluissa, ja siinä on onnistuttu erinomaisesti. Tekijöitä tarvitaan kuitenkin lisää, sillä Tullissa tehdään suuria kehityshankkeita sekä useita pienempiä projekteja samanaikaisesti.

 Tullin tietohallinnossa ollaan hereillä. Ala muuttuu, ja palveluja pitää kehittää nopeammiksi, edullisemmiksi ja ketterämmiksi. On ammennettava uutta arkitekemisen ohella, ja on tunnistettava teknologiat, jotka kantavat eteenpäin. Kaikki tämä tarkoittaa, että paikoilleen ei jäädä.

Tietohallinnosta työskentelee muun muassa testauspäällikkö Kati Eskelinen. Tutustu hänen tehtäväänsä.

Lue lisää

ICT-työ Tullissa – merkityksellistä kehitystyötä ja yhteisöllisyyttä LINKKI EI TOIMI VIELÄ