Tulli- ja väliaikaisen varaston kirjanpito – kuka, mitä, miksi, miten ja milloin?
Väliaikaisen varaston ja tullivaraston tiloissa varastoitavista tavaroista täytyy pitää Tullin hyväksymää kirjanpitoa. Varastoluvan haltija ei siis voi täysin vapaasti päättää, millaista kirjanpitoa tavaroista pidetään.
Varastokirjanpidon tehtävä
Kirjanpidon tehtävä on auttaa sekä varastonpitäjää että Tullia pysymään selvillä siitä, mitä ja kuinka paljon tullaamatonta tavaraa varastossa on. Kirjanpidon avulla Tulli valvoo varastotilojen pitoa ja tavaroiden tunnistamista, tullioikeudellista asemaa sekä tavaroiden liikkumista. Kirjanpidon täytyy sisältää reaaliaikaiset tiedot varastossa olevien tullaamattomien tavaroiden määristä ja lajeista. On tärkeää myös tietää, onko varastossa muuta jo tulliselvitettyä tavaraa, esimerkiksi tavaraa, josta on tehty aiemmin vienti-ilmoitus tai tavaraa, joka on tullattu.
Varastokirjanpidosta pitää voida ottaa erilaisia raportteja kuten varastonmääritys eli saldolista ja lista varastotapahtumista. Väliaikaisen varaston kirjanpidosta pitää lisäksi voida saada raportti tulliselvitysajan ylittäneistä lähetyksistä. Lue lisää tarvittavista raporteista sivulta Varastonpitäjän luvat ja vastuut.
Kirjanpidosta vastaa luvanhaltija tai menettelynhaltija
Kirjanpidosta vastuussa on
- väliaikaisessa varastossa luvanhaltija
- yksityisessä tullivarastossa luvanhaltija
- I-tyypin yleisessä tullivarastossa joko luvanhaltija tai menettelynhaltija (vastuu määritellään tullivarastoluvassa)
- II-tyypin yleisessä tullivarastossa menettelynhaltija.
Kirjanpidossa täytyy olla tiedot tavarasta ja sen liikkumisesta
Kirjanpidossa täytyy olla lainsäädännössä määritellyt tiedot tavarasta ja sen mahdollisista liikkeistä. Kun tavarat on ilmoitettu varastotoimijan varastoon, kirjanpidosta täytyy voida aukottomasti seurata tavaran kulkua saapumisesta poistumiseen. Varaston kirjanpidon pitää olla ajan tasalla, ja tositteiden arkistoinnin pitää olla kunnossa.
Kirjaa tavaroiden saapuminen varastoon ja niiden varastosta otto kirjanpitoon mahdollisimman reaaliaikaisesti. Kirjaa kirjanpitoon mahdolliset pakkausten korjaukset, tullivarastointimenettelyssä tehtävät niin kutsutut tavanomaiset käsittelyt ja muut varastoinnin aikaiset tapahtumat kuten tavaran siirrot varastosta tai varastopaikasta toiseen.
Kirjanpidon on täytettävä sekä kirjanpitolain että EU:n tullikoodeksin (UTK) vaatimukset.
Kirjanpitoon täytyy kirjata kaikki varastoon saapunut ja varastosta otettu tullaamaton tavara. Jos tavarat on ilmoitettu purettavaksi varastoon, ne täytyy kirjata kirjanpitoon, vaikka ne olisivat varastossa vain vähän aikaa.
Kirjanpidosta vastaavan toimijan velvollisuus on pitää kirjaa kaikista seuraavista tavaroista:
- tavarat, jotka puretaan varastoon
- tavarat, jotka ilmoitetaan purettavaksi varastoon ilmoittamalla joko passituksen purkauslupapyynnössä, saapumisen esittämisilmoituksella tai väliaikaisen varastoinnin ilmoituksella tietty varastotunniste
- tavarat, jotka tulevat varastoon ilman papereita, eikä niistä ole annettu Tullille ilmoitusta. Varastossa havaitaan, että tavara on tullaamatonta.
Kirjanpitoon tarvitaan kirjaus myös silloin, kun
- tavarat otetaan varastoon passituksen päätteeksi esimerkiksi valtuutettuna vastaanottajana tai kun TIR-carnet päätetään väliaikaiseen varastoon
- tavaroita ei fyysisesti pureta ilmoitettuun varastoon, vaan ne esimerkiksi säilytetään kuljetusyksikössä tai tullataan purkamatta niitä varastoon
- tavarat saapuvat väliaikaiseen varastoon siirtona toisesta väliaikaisesta varastosta.
- Sillä ei ole merkitystä, kuinka nopeasti tavaroiden jatkokuljetus alkaa. Kirjanpitoon tarvitaan kirjaus myös, vaikka tavarat olisi jo tullattu.
- tavaroista on annettu tullivarastoinnin tulli-ilmoitus ja ne siirretään tullivarastoon
- tavarat siirretään lentoasemalla lisäyslipukkeella matkustajaterminaalista väliaikaiseen varastoon esimerkiksi silloin, kun matkustajan mukana tullutta lähetystä ei voida tulliselvittää matkustajaterminaalissa.
Tullin pitää voida tunnistaa varastossa oleva tavara, sen määrä sekä tullioikeudellinen asema. Jos varastoluvassa on myönnetty lupa varastoida unionitavaroita tai esimerkiksi vientimenettelyssä olevia tavaroita väliaikaisen varaston tai tullivaraston tiloissa, ne täytyy erotella tullaamattomista tavaroista. Lisäksi niiden tullioikeudellinen asema täytyy merkitä varaston kirjanpitoon. Tullioikeudellinen asema kertoo sen, onko tavara esimerkiksi tullaamatonta tavaraa, EU-tavaraa vai vientitavaraa. Käytä kirjaamisessa koodeja.
Lisäksi voit joko varata näille lähetyksille erilliset alueet varastosta tai merkitä ne niin, että ne erottuvat tullaamattomista lähetyksistä. Lue lisää tavaroiden erottelusta sivulta Varastonpitäjän luvat ja vastuut kohdasta Tullaamattoman tavaran varastointiin käytetty paikka pitää erottaa muista tiloista tai alueista selkeästi
Tullaamattoman tavaran varastointiin käytetty paikka pitää erottaa muista tiloista tai alueista selkeästi
Kirjanpito sisältää kirjaukset ja tositteet
Varaston kirjanpito muodostuu tapahtumista tehtävistä kirjauksista ja niistä tositteista, joihin kirjaukset perustuvat. Tositteet osoittavat, mitä tavaraa on lähetetty millä, mistä ja mihin. Tullaamattoman tavaran varastokirjanpidon tosite on aina tulliasiakirja, esimerkiksi luovutuspäätös. Tosite voi olla esimerkiksi Tullin järjestelmästä saatu pdf-tiedosto tai Tullin leimaama asiakirja, jonka tavaran noutaja esittää tullessaan hakemaan tavaraa varastosta. Tosite voi olla myös sähköinen luovutussanoma, jonka Tulli lähettää varastonpitäjälle. Varastoinnin aloittavat ja päättävät tulli-ilmoitukset ja muut asiakirjat ovat osa kirjanpitomateriaalia.
Kirjanpitoon voi liittää myös muita selventäviä dokumentteja, joissa on yrityksen toiminnan näkökulmasta tarpeellisia tietoja.
Kirjausketjun on oltava ehjä
Vaikka luovutusasiakirjat olisivat minkä tahansa tyyppisiä tositteita, varastonpitäjän vastuulla on se, että Tulli pystyy ottotositteen tietojen perusteella yhdistämään varastosta luovutetun tavaran siihen lähetykseen ja tavaraan, joka varastoon saapui. Jäljitysketjua täytyy pystyä seuraamaan varastoon saapumisesta varastosta ottoon.
Tarkista, että kirjanpidossa on kaikki vaadittavat tiedot ja että tiedot ovat oikein. Huolehdi siitä, että kirjanpidon kirjausten avulla pystyy jäljittämään tavaroiden siirtymisen esimerkiksi tullimenettelystä toiseen. Kirjausketju on oltava ehjä, ja tositteiden pitää olla yhdistettävissä varastotapahtumiin. Varmista, että pystyt varastonpitäjänä antamaan tiedot Tullin käyttöön nopeasti ja helposti.
Varastotoiminnassa ja lähetysten käsittelyssä käytettävä pakkausmateriaali ja muut kuljetuksessa tarvittavat välineet eivät kuulu varastokirjanpitoon.
Kirjanpidossa on eriteltävä kunkin lähetyksen sisältämät tavaraerät. Tavarat on merkittävä kirjanpitoon tavaraerittäin ja pakkauslajeittain, eivätkä nämä tiedot saa muuttua varastoinnin aikana niin, että tavaroiden jäljitysketju katkeaa.
Kirjaa tavarankuvaus kirjanpitoon tavaran tavanomaisen kauppanimityksen mukaisesti. Pelkkä tuotekoodi tai muu vastaava ei yleensä riitä tavarankuvaukseksi. Osa tiedoista merkitään kirjanpitoon koodeilla. Tällainen tieto on esimerkiksi pakkauslaji. Voit tarkistaa tarvittavat koodit koodiluettelosta.
Tavarat täytyy ottaa varastosta samalla paljousyksiköillä tai pakkauslajeilla, jolla ne on pantu varastoon ja merkitty sen kirjanpitoon. Jos tavarat ovat tulleet varastoon ja merkitty kirjanpitoon esimerkiksi vain laatikoittain, niitä ei voi ottaa ulos kappaleina. Jos taas tavarat on merkitty kirjanpitoon esimerkiksi laatikoittain ja kappaleittain, niitä ei voi ottaa ulos pelkästään laatikkoina tai kuormalavoina. Ainoa poikkeus tästä on Tullin Henkilöasiakkaan tuontitullauspalvelussa tehty tullaus, jossa tullauksen tekijä ei pysty valitsemaan pakkauslajia itse.
Jos kirjanpito on tavaraeräkohtainen, samalla tavaraerällä voi olla vain tavaroita, joilla on sama kaupallinen tai tekninen tavarankuvaus. Jos kirjanpito on tuotenumerokohtainen, kirjanpidosta täytyy käydä ilmi tavarankuvauksen lisäksi myös tavaran saapumiserä.
Merkintä menettelyn päättämisestä on tehtävä tavarakirjanpitoon viimeistään, kun tavarat siirretään pois varastosta tai luvanhaltijan tiloista. Varastonpitäjän täytyy huolehtia siitä, että varastosta luovutettavat tavarat vastaavat määrältään ja laadultaan varastoinnin päättävällä tulli-ilmoituksella (esim. passitusilmoitus) annettuja tietoja.
Voit käyttää kirjanpidon luomiseen esimerkiksi tarkoitukseen sopivaa, yrityksesi käyttämää varastokirjanpitojärjestelmää tai taulukkolaskentaohjelmaa. Pelkkä kirjaus logistiikkajärjestelmään ei riitä. Jos käytät taulukkolaskentaohjelmaa, voit pyytää Tullilta kirjanpidon mallitaulukon.
Kirjanpidosta täytyy voida muodostaa Tullille erilaisia varastotilanteen osoittavia raportteja esimerkiksi varaston saldoista ja varastotapahtumista.
Sähköisen kirjanpidon täytyy olla sähköisesti tarkastettavissa. Tulli voi vaatia, että koneellisella tietovälineellä säilytetyt asiakirjat toimitetaan Tullille yleisesti käytössä olevassa tallennusmuodossa. Tallenna sähköisen kirjanpidon tiedot sellaisessa tiedostomuodossa, että se voidaan lukea konekielisesti. Tällaisia tiedostomuotoja ovat esimerkiksi .xls ja ascii.
Jos varastokirjanpito ja yrityksen tullitarkoituksiin käytetty pääkirjanpito ovat erillisiä kirjanpitoja, niiden välillä täytyy olla viittaukset, jotta merkintöjen jäljitysketju on mahdollista todentaa.
Kirjaa jokainen tieto erilliseen kenttään tai sarakkeeseen
Kirjaa tiedot varastokirjanpitoon Tullin ohjeiden mukaisesti. Jos käytät kirjanpitoon järjestelmää, kirjaa jokainen tieto erikseen omaan kenttäänsä. Jos käytät taulukkolaskentaohjemaa, kirjaa jokainen tieto omaan sarakkeeseensa. Kirjaa eri kohtiin esimerkiksi asiakirjan viitenumero ja päiväys sekä vastaavasti eri kohtiin tavaran saapumisen ja poistumisen tiedot.
Tullin näkökulmasta oleellista on, milloin ilmoitus Tullille on tehty. Jos tavarat jäävät varastosta oton jälkeen vielä odottamaan noutoa ja tarvitset esimerkiksi laskutusta varten tiedon siitä, milloin tavarat on noudettu varastosta, kirjaa noutopäivä erilliseen sarakkeeseen.
Jos käytät taulukkolaskentaohjelmaa, huolehdi erityisesti siitä, että varastoon panon eli saapuneen tavaraerän tiedot pystyy helposti yhdistämään varastosta ottoon. Tämä on tärkeää varsinkin, jos tavara otetaan varastosta osissa. Jos yhdestä tavaraerästä tehdään useita varastosta ottoja, kirjaa jokaisesta otosta tiedot omalle rivilleen. Huomaa, että myös saapumisen tiedot on kirjattava jokaiselle riville. Tarkista, että saapuneen tavaran määrä on kirjattu erälle vain kertaalleen.
Väliaikaisen varaston ja tullivaraston kirjanpitoa on pidettävä ja kirjanpidon merkinnät on tehtävä suomen, ruotsin tai englannin kielellä. Vaikka varastointia edeltävän ilmoituksen, esimerkiksi passituksen tavarankuvaus olisi ilmoitettu jollain muulla lähtömaassa hyväksytyllä kielellä, kirjanpidon kirjaukset on tehtävä jollakin kolmesta hyväksytystä kielestä.
Säilytä kirjanpitomateriaalia kuusi vuotta sen vuoden lopusta laskien, kun varastointi on päättynyt ja tavarat on asetettu tullimenettelyyn tai jälleenviety, hävitetty tai luovutettu valtiolle. Arkistoi tarvittavat tositteet Tullin hyväksymässä muodossa.
Varaston kirjanpidon voi arkistoida myös sähköisesti. Sähköinen arkistointi voi tarkoittaa sanomailmoituksen tai pdf-dokumentin arkistointia tai paperisen dokumentin skannaamista sähköiseen muotoon. Esimerkiksi sanomailmoitukseen saatua xml-muotoista luovutuspäätössanomaa ei tarvitse tallentaa pdf-muodossa, vaan xml-muotoinen sanoma riittää.
Sanoma on arkistoitava yhtä kauan kuin vastaava pdf-tiedosto tai paperinen tosite. Varastonpitäjällä on edelleen oikeus pyytää asiakkaalta luovutuspäätös paperilla tai pdf-muotoisena ennen tavaroiden luovuttamista varastosta.
Varastonpitäjän on voitava muuttaa myös sähköisesti arkistoitu materiaali tarkastettavaan ja selväkieliseen muotoon ja tarvittaessa tulostaa paperille. Muutos on voitava tehdä ilman turhia viivytyksiä Tullin antamassa määräajassa. Muutoksen kustannuksista vastaa toimija.
Nämä tiedot tarvitaan varastokirjanpitoon
Kirjaa kirjanpitoon tiedossa olevat tiedot tavarasta. Osa tiedoista merkitään kirjanpitoon koodeilla. Tällainen tieto on esimerkiksi pakkauslaji. Voit tarkistaa tarvittavat koodit ovat koodiluettelosta.
Väliaikaisen varaston kirjanpidosta on käytävä selville vähintään seuraavat tiedot:
- Väliaikaisen varastoinnin aloittavan ilmoituksen päiväys ja viite. Viitenumero voi olla jokin kolmesta seuraavasta:
- saapumisen yleisilmoituksen MRN-viitenumero ja tavaraeränumero
- saapumisen yleisilmoituksen tai väliaikaisen varastoinnin ilmoituksen MRN-viitenumero, tavaraeränumero, alatason kuljetusasiakirjan tunniste (esimerkiksi konossementin tai ”House Air Waybill”-alarahtikirjan numero) sekä kuljetusasiakirjan tyyppi (tarkista koodi koodistosta, koodiluettelo CL754-Kuljetusasiakirjan tyyppi).
- Jos lähetys on saapunut useammassa erässä, kaikkien saapuneiden erien MRN-viitenumerot pitää kirjata väliaikaisen varaston kirjanpitoon. Lue lisää lentoliikenteen osalähetysten käsittelystä sivulta Saapumisen ilmoitukset kohdasta Lentoliikenteen osalähetysten ilmoittaminen
- siirto väliaikaisesti varastoituna, vastaanottava varasto: siirron jälkeisen väliaikaisen varastoinnin ilmoituksen (FI377) MRN-viitenumero, tavaraerän numero ja alatason kuljetusasiakirjan tunniste
- passituksen MRN-viitenumero
- muu viitenumero (esim. Ahvenanmaan verorajaliikenteessä kuljetusasiakirjan numero).
- saapumisen yleisilmoituksen MRN-viitenumero ja tavaraeränumero
- Varastoinnin päättävän ilmoituksen päiväys ja viite:
- MRN-viitenumero ja mahdollinen tavaraeränumero
- siirto väliaikaisesti varastoituna, lähettävä varasto: siirron jälkeisen väliaikaisen varastoinnin ilmoituksen (FI377) MRN-viitenumero, tavaraerän numero ja alatason kuljetusasiakirjan tunniste
- muu viitenumero (esimerkiksi haltuunottotodistuksen, hävitystodistuksen tai valtiolle luovutusta koskevan asiakirjan viite)
- MRN-viitenumero ja mahdollinen tavaraeränumero
- tarvittaessa tulli- ja muiden asiakirjojen päivämäärät ja tunnistetiedot
- tavarankuvaus ja paljous:
- pakkausten tiedot ja mahdolliset tunnistenumerot, lukumäärä ja laji (pakkauslajit, (tarkista koodi koodistosta, koodiluettelo CL017-Pakkauslaji)
- tavaroiden paljous
- tavanomainen kaupallinen tai tekninen kuvaus. Tätä ei voi korvata tullinimikkeellä.
- kontin tunnistetiedot (tarvittaessa)
- tavaroiden sijainti (vähintään varaston osoite)
- tavaroiden tullioikeudellinen asema (Koodisto, koodiluettelo NCL295 – Tullistatus)
- tiedot käsittelyistä tavaroiden kunnon säilyttämiseksi
- tiedot tavaroiden mahdollisista siirroista väliaikaisesti varastoituna.
Ilmoita tarvittaessa myös alatason kuljetusasiakirjan tyyppi
Jos saapumisen ilmoitus on EU:n komission Turvatietojen ICS2-järjestelmään annettu ilmoitus tai väliaikaisen varastoinnin ilmoitus, siinä pitää ilmoittaa myös alatason kuljetusasiakirjan tyypin tunniste. Kirjaa se kirjanpitoon kuljetusasiakirjan tunnisteen kanssa samaan tai eri kohtaan. Jos ilmoitat tiedon esimerkiksi ”Lisätiedot”-kohdassa tai -sarakkeessa, ilmoita asiakirjan tyyppi ennen tunnistetta. Ilmoita tyypiksi meritse saapuneesta tavarasta N714 ja lentoteitse saapuneesta tavarasta N703.
Väliaikaisesti varastoitujen tavaroiden siirtojen tiedot
Jos tavaroita siirretään väliaikaisesti varastoituna, sekä lähettävän että vastaanottavan varaston kirjanpidossa on oltava siirtoon liittyvät tiedot. Näitä ovat muun muassa siirron jälkeisen väliaikaisen varastoinnin ilmoituksen (FI377) MRN-viitenumero, alatason kuljetusasiakirjojen tiedot sekä tavaraerien numerot.
Jos tavaroita siirretään väliaikaisesti varastoituna eri jäsenvaltioissa sijaitsevien varastojen välillä, lähettävän varaston kirjanpitoon pitää kirjata tieto tavaroiden saapumisesta määräpaikassa sijaitsevaan väliaikaiseen varastoon.
Liitä väliaikaisen varaston kirjanpitoon varastointia edeltävät asiakirjat ja tulliselvityksen tositteet
Sähköisesti arkistoidut asiakirjat on tarvittaessa pystyttävä esittämään Tullille. Liitä tavarakirjanpidon tositteeksi eri toimenpiteistä seuraavat asiakirjat sähköisenä tai paperisena.
Varastoonpano
Liitä seuraavat asiakirjat:
- Tullin asiointipalveluun annetun ilmoituksen luovutuspäätös tai ”väliaikaiseen varastoon saapuvat tavarat” -sanoma
- sanomalla annettuun ilmoitukseen saatu luovutussanoma, luovutuspäätös tai ”väliaikaiseen varastoon saapuvat tavarat” -sanoma
- varamenettelyasiakirja, esimerkiksi SAD-lomakkeella annettu varastoinnin aloittava ilmoitus ja mahdolliset liitteet
- mahdollinen passituksen saateasiakirjan kopio
- TIR-carnet: kopio TIR-carnet'n Volet 2 -irrotelehdestä ja sen mahdollisista liitteistä.
Varastosta otto
Liitä seuraavat asiakirjat:
- Tullin asiointipalveluun annetun tulli-ilmoituksen luovutuspäätös ja mahdolliset liitteet
- sanomalla annettuun tulli-ilmoitukseen saatu luovutussanoma tai luovutuspäätös
- varamenettelyasiakirja, esimerkiksi SAD-lomakkeella annettu tulli-ilmoitus ja mahdolliset liitteet.
Huomioi lisäksi seuraavat asiat:
- T1-passitus
- Riittää, että tavarakirjanpidossa on passituksen MRN-viitenumero. Tulli suosittelee kuitenkin, että liität tavarakirjanpitoon saateasiakirjan kopion ja mahdolliset tavaraerittelyt.
- TIR-carnet
- Liitä kopio TIR-carnet'n Volet 1 -irrotelehdestä ja sen mahdollisista liitteistä.
- Hävittäminen tullivalvonnassa
- Liitä joko Tullin vahvistama hävitystodistus tai sisäisen jalostuksen luovutuspäätös.
- Luovuttaminen valtiolle
- Liitä Tullin vahvistama asiakirja tavaran luovuttamisesta valtiolle.
- Tavaran haltuunotto:
- Liitä Tullin vahvistama haltuunottotodistus.
Tullivaraston kirjanpitoon on kirjattava vähintään laissa vaaditut tiedot. Luvanhaltija voi lisäksi kirjata kirjanpitoon muita itselleen tärkeitä tietoja.
Kirjanpidossa on oltava ainakin seuraavat tiedot:
- varastointimenettelyyn asettamisessa käytetyn tulli-ilmoituksen viite
- sähköisesti annettu ilmoitus: MRN-viitenumero ja tavaraeränumero
- varamenettelyssä annettu vakiomuotoinen tullivarastoinnin tulli-ilmoitus: luvanhaltijan tai menettelynhaltijan antama varastoonpanonumero tai muu vastaava viite sekä menettelyynasettamispäivä
- varastointimenettelyä edeltävän ilmoituksen viite, joka voi olla esimerkiksi jompikumpi seuraavista:
- MRN-viitenumero ja mahdollinen tavaraeränumero
- muu viitenumero, esimerkiksi menettelyssä 7171 lähettävän varaston antamat varastoonpanotiedot, jos siirretään tavaroita, joista ei ole tehty sähköistä tulli-ilmoitusta tai jos tavaroita siirretään samassa luvassa olevien varastojen välillä
- varastointimenettelyn päättävän tulli-ilmoituksen viite (MRN-viitenumero) tai vastaavat tiedot asiakirjasta, jolla tavarat on hävitetty tai luovutettu valtiolle. Viite voi olla jompikumpi seuraavista:
- MRN-viitenumero (katso kohta 5.)
- muu viitenumero, esimerkiksi valtiolle luovutusta koskevan asiakirjan viite.
- Jos tavaroita ei jälleenviennin jälkeen passiteta, vaan siirretään tullivarastointimenettelyssä poistumispaikkaan, kirjanpitoon pitää lisätä tieto tavaran lopullisesta poistumisesta Euroopan unionista. Tieto pitää lisätä 100 päivän kuluessa poistumisesta. Kirjanpidossa on tällöin oltava kaksi erillistä merkintää: merkintä varastosta poistamisesta sekä merkintä EU:sta poistumisesta.
- tarvittaessa muut tiedot, joiden avulla voidaan yksiselitteisesti yksilöidä muut tulliasiakirjat kuin tulli-ilmoitukset sekä mahdolliset muut tavaroiden menettelyyn asettamisen tai sen päättämisen kannalta merkittävät asiakirjat
- Esimerkiksi: jos tullivarastointi on päätetty jälleenvientiin ja sen jälkeen on avattu passitus, kirjanpitoon on lisättävä myös passituksen tiedot.
- Esimerkiksi: jos tullivarastointi on päätetty jälleenvientiin ja sen jälkeen on avattu passitus, kirjanpitoon on lisättävä myös passituksen tiedot.
- tiedot tavaroiden tunnistamiseksi: pakkausten merkit, tunnistenumerot, lukumäärä ja laji sekä tarvittaessa kontin tunnistemerkit
- tavarankuvaus: tavanomainen kaupallinen tai tekninen kuvaus, jonka on oltava riittävän tarkka ja täsmällinen, jotta tavarat voidaan sen perusteella tunnistaa. Tätä ei voi korvata tullinimikkeellä.
- tavaroiden paljous:
- bruttopaino
- tullinimikkeen edellyttämä lisäpaljous ja sen yksikkö.
- tavaroiden sijainti, vähintään varaston osoite
- tiedot tavaroiden mahdollisista siirroista
- tavaroiden tullioikeudellinen asema. Jos kirjanpidollista erottelua vaaditaan, tiedot tavaroiden lajista, tullioikeudellisesta asemasta ja tarvittaessa alkuperästä:
- tullivaraston tilassa säilytettävät unionitavarat
- tullaamattoman ja unionitavaran yhteisvarastointi, esimerkiksi bulkkitavara samassa säiliössä tai siilossa
- tiedot tavaroiden tavanomaisista käsittelyistä ja tarvittaessa käsittelystä johtuva uusi tullinimike
- kun kirjanpito ei ole osa tullitarkoituksissa käytettävää pääkirjanpitoa, viittaus tullitarkoituksissa käytettävään pääkirjanpitoon
- erityistapauksissa tulliviranomaisten perustelluista syistä pyytämät lisätiedot.
Liitä tositteet tullivaraston tavarakirjanpitoon
Sähköisesti arkistoidut asiakirjat on tarvittaessa pystyttävä esittämään Tullille. Liitä tavarakirjanpidon tositteeksi eri toimenpiteistä seuraavat asiakirjat sähköisenä tai paperisena:
Varastoonpano:
- Tullin asiointipalveluun annetun tullivarastoinnin tulli-ilmoituksen luovutuspäätös ja mahdolliset liitteet
- sanomalla annettuun tullivarastoinnin tulli-ilmoitukseen saatu luovutussanoma tai luovutuspäätös
- SAD-lomakkeella annettu tullivarastoinnin aloittava tulli-ilmoitus ja mahdolliset liitteet.
Varastosta otto:
- Tullin asiointipalveluun annetun tulli-ilmoituksen luovutuspäätös ja mahdolliset liitteet
- sanomalla annettuun tulli-ilmoitukseen saatu luovutussanoma tai luovutuspäätös
- varamenettelyasiakirja, esimerkiksi SAD-lomakkeella annettu tulli-ilmoitus ja mahdolliset liitteet.
Huomioi lisäksi seuraavat:
- T1-passitus: Riittää, että tavarakirjanpidossa on passituksen MRN-viitenumero.
- jälleenvienti-ilmoitus: Ilmoita menettelyyn luovutuspäätös ja poistumisvahvistettu luovutuspäätös.
- jälleenvienti-ilmoitus, jonka jälkeen avattu TIR-carnet: Liitä jälleenviennin menettelyyn luovutuspäätös ja kopio TIR-carnet'n Volet 1 -irroitelehdestä ja sen mahdollisista liitteistä. Lisäksi kirjanpitoon voidaan liittää poistumisvahvistettu luovutuspäätös.
- jälleenvienti-ilmoitus, jonka jälkeen avattu T1-passitus: Liitä jälleenviennin menettelyyn luovutuspäätös, sekä T1-passituksen MRN-viitenumero on riittävä merkintä. Varastonpitäjä voi halutessaan liittää kirjanpitoon myös poistumisvahvistetun luovutuspäätöksen.
- hävittäminen tullivalvonnassa: Liitä sisäisen jalostuksen luovutuspäätös.
- luovuttaminen valtiolle: Liitä Tullin vahvistama asiakirja tavaran luovuttamisesta valtiolle.
Miten toimin, kun tiedot muuttuvat tai huomaan, että asiakirjoissa on väärä tieto?
Jos asiakirjoissa on väärää tietoa, varastoon saapuvan tai varastosta otettavan tavaran tietoja voi korjata varastokirjanpitoon oikaisupäätöksen perusteella ilman erillistä lupaa. Väliaikaisen varastoinnin ilmoituksella ilmoitettuja tietoja voi korjata purkaustulosilmoituksella. Passitusilmoitusta ei kuitenkaan voi oikaista.
Jos huomaat, että asiakirjoissa oleva tieto ei vastaa varastoon saapunutta tavaraa eikä tietoa ole voinut oikaista, pyydä Tullilta lupa kirjanpidon korjaukseen. Esimerkiksi tavarankuvausta ei saa muuttaa varastoinnin aikana. Tavarankuvausta saa kuitenkin tarkentaa, ja väärä tavarankuvaus täytyy korjata.
Kirjanpitoon tehdyt korjaukset pitää dokumentoida.
Miten pyydän lupaa kirjanpidon korjaukseen?
Mahdolliset kirjanpidon korjaukset täytyy hyväksyttää varaston operatiivista toimintaa valvovalla tullilla. Kerro pyynnössä seuraavat tiedot:
- yrityksen nimi ja y-tunnus
- varastotunniste
- mitä tietoa täytyy korjata ja miksi
- mihin dokumenttiin muutospyyntö perustuu. Liitä dokumentti pyyntöön.
Jos tullivarastoon saapuu tavaraa, joka ei vastaa tullivarastoinnin ilmoitusta, tulli-ilmoitukselle täytyy tässä tapauksessa pyytää oikaisu. Tiedot kirjataan kirjanpitoon oikaisupäätöksen perusteella.
Kun kirjanpitojärjestelmä muuttuu
Jos varastonpitäjän kirjanpitojärjestelmä muuttuu varastoluvan myöntämisen jälkeen, uuden järjestelmän käyttämiseen täytyy saada hyväksyntä varaston operatiivista toimintaa valvovalta tullilta ennen järjestelmän käyttöönottoa. Voit tarkistaa valvovien tullien yhteystiedot verkkosivuiltamme.
Väliaikainen varastointi
- Unionin tullikoodeksi 148. artikla (Väliaikaisesta varastosta on pidettävä kirjanpitoa)
- Delegoitu asetus 116. artikla, väliaikaisen varastoinnin kirjanpidon tietosisältö
- Tullin määräys kirjanpidosta väliaikaisessa varastoinnissa 13/2016
Tullivarastointi
- Unionin tullikoodeksi 214. artikla, tullivarastosta on pidettävä kirjanpitoa
- Delegoitu asetus 178. artikla, tullivarastoinnin kirjanpidon tietosisältö
- Tullin määräys kirjanpidosta tullivarastointimenettelyssä 3/2019