Hyppää sisältöön

Sokeiden ja muulla tavoin vammaisten henkilöiden erityistarpeisiin tarkoitetut tavarat

Tulli voi myöntää sokeiden ja muulla tavoin vammaisten henkilöiden erityistarpeisiin tarkoitetuille tavaroille tullittomuuden, kun tavaroita tuodaan EU:n ulkopuolelta Suomeen ja luovutetaan täällä vapaaseen liikkeeseen.

Myönnettävä tullittomuus perustuu tullittomuusasetuksen (neuvoston asetus (EY) N:o 1186/2009) (jäljempänä TtA) 66., 67. tai 68. artiklaan ja sen täytäntöönpanoasetukseen (komission täytäntöönpanoasetus (EU) N:o 1224/2011). TtA:n liitteet III ja IV löytyvät asetuksen lopusta.

Vaikka tässä ohjeessa tarkoitetut tavarat ovat tullittomuusasetuksen perusteella tullittomia, niistä on maksettava arvonlisäverolain mukainen maahantuonnin arvonlisävero. Tavara voi olla tulliton myös muilla perusteilla, esimerkiksi nimikeluokittelun tai alkuperän perusteella.

Sokeille henkilöille tarkoitettujen tavaroiden tullittomuus

Sokeille henkilöille voidaan tuoda tullittomasti esimerkiksi pistekirjoitukseen tarkoitettua paperia sekä sokean henkilön liikkumista, opetusta ja yhteiskunnan toimintaan osallistumista helpottavia tavaroita, koneita ja laitteita. Joitakin tavaroita voi tuoda myös näkövammaisille henkilöille, jotka eivät ole täysin sokeita.

Sokeiden henkilöiden opetus-, tieteellis- ja kulttuuriluonteiseksi kehittämiseksi tarkoitetut tavarat

Sokeille henkilöille voidaan tuoda tullittomasti seuraavia tavaroita:

  • Tullittomasti voi tuoda tavaroita, jotka on suunniteltu erityisesti sokeiden henkilöiden opetus-, tieteellis- ja kulttuuriluonteiseksi kehittämiseksi (TtA 66 art.). Tavarat on lueteltu tullittomuusasetuksen liitteessä III.
    • Tavaroiden luovutuksella eteenpäin ei ole rajoituksia.
  • Tullittomasti voi tuoda tavaroita, jotka on lueteltu tullittomuusasetuksen 67. artiklassa mainitussa liitteessä IV, kuten sokeille ja näkövammaisille tarkoitettuja elektronisia lukulaitteita. Tullittomasti voit tuoda myös liitteessä IV mainittuihin tavaroihin tarkoitettuja varaosia, varusteita ja työkaluja. Lue lisää liitteessä IV tarkoitetuista varaosista, varusteista ja työkaluista kohdasta ”Mitä tarkoitetaan varaosilla, varusteilla ja työkaluilla? ”
    • Tavaroiden eteenpäin luovuttamiseen kohdistuu rajoituksia.

Sokeille henkilöille tarkoitettujen tavaroiden tullittomuusluvan hakeminen

Tavaroiden tuojalla on merkitystä siihen, pitääkö tullittomuuslupaa hakea etukäteen.

Jos tuojana on sokeiden oppilaitos tai koulutus- tai avustusjärjestö, tullittomuuslupa on haettava aina ennen tuontia. Hae tullittomuuslupa Luvat ja päätökset -palvelusta.

Jos sokea henkilö tuo tavaroita itse omaan henkilökohtaiseen käyttöönsä, tullittomuuslupaa ei tarvitse hakea etukäteen. Saat tullittomuuden antamasi tulli-ilmoituksen perusteella.

Muulla tavoin vammaisille henkilöille tarkoitettujen tavaroiden tullittomuus

Tullittomuus voidaan myöntää esimerkiksi tavaroille, jotka on suunniteltu muulla tavoin vammaisten kuin sokeiden henkilöiden kouluttamiseen, työllistymiseen tai sosiaaliseen kehittymiseen (TtA 68 art). Tavaroista ei ole erillistä listausta, vaan tullittomuus myönnetään tapauskohtaisesti.

Tavaroiden tuoja voi olla

  • vammainen henkilö itse, jonka omaan henkilökohtaiseen käyttöön tavarat tulevat
  • laitos tai järjestö, jonka pääasiallisena toimintana on vammaisten kouluttaminen tai avustaminen.

Tullittomuus edellyttää aina tullittomuuslupaa. Lupa pitää hakea ennen tuontia Luvat ja päätökset -palvelusta.

Kuinka tullittomuuslupaa haetaan

Hae tullittomuuslupa hyvissä ajoin ennen tavaroiden tuontia. Luvan numero on ilmoitettava tulli-ilmoituksessa. Lupaa ei voida myöntää jälkikäteen, jos tavarat on jo hyväksytty vapaaseen liikkeeseen.

Voit hakea lupaa yhdellä hakemuksella usealle tavaralle, vaikka ne tuotaisiin eri aikaan. Tullittomuuslupa on maksuton ja voimassa enintään kuusi kuukautta.

Lupahakemus tehdään sähköisesti Luvat ja päätökset -palvelussa. Kirjaudu näin:

  • Jos lupahakemuksen tekee henkilö itse, tarvitset kirjautumiseen suomalaiset verkkopankkitunnukset, mobiilivarmenteen tai varmennekortin.
  • Jos lupahakemuksen tekee laitos tai järjestö, tarvitset kirjautumiseen Suomi.fi-valtuudet ja voimassa olevan EORI-numeron.

Jos haet tullittomuutta muulla tavoin vammaisten henkilöiden erityistarpeisiin tarkoitetuille tavaroille, kerro hakemuksessasi, millä perusteella haet tavaralle tullittomuutta. Voit liittää hakemukseen myös asiakirjoja.

Jos hakijana on laitos tai järjestö, hakemus on tehtävä aina Luvat ja päätökset -palvelussa.

Jos yksityishenkilö ei voi itse hakea lupaa Luvat ja päätökset -palvelussa, hän voi käyttää muita asiointitapoja. Vaihtoehtoiset asiointitavat ovat seuraavia:  

Jos olet yksityishenkilö, voit valtuuttaa toisen yksityishenkilön

Yksityishenkilö voi valtuuttaa toisen yksityishenkilön hoitamaan asioita puolestaan.

Mene Suomi.fi-palveluun ja anna siellä toiselle henkilölle valtuus ”Tullitoiminnan lupien hakeminen”. Ota tarvittaessa yhteyttä Tullineuvontaan, joka auttaa tulli-ilmoituksen täytössä.

Jos olet yksityishenkilö, voit käyttää erillistä hakemuslomaketta

Yksityishenkilö voi käyttää myös erillistä hakemuslomaketta esimerkiksi silloin, jos hänellä ei ole palveluun kirjautumista varten suomalaisia verkkopankkitunnuksia, mobiilivarmennetta tai varmennekorttia.

Valitse lomake sen mukaan, tuotko tavaroita vai varaosia:

  • Vammaisille henkilöille tarkoitetut tavarat: lomake 911
  • Vammaisille henkilöille tarkoitettujen tavaroiden varaosat, osat, varusteet ja työkalut: lomake 912.

Lähetä lomake turvapostilla lomakkeessa mainittuun osoitteeseen.

Jos olet yksityishenkilö, voit käyttää vapaamuotoista hakemusta

Yksityishenkilö voi hakea tullittomuuslupaa myös vapaamuotoisella hakemuksella.

Vapaamuotoisessa hakemuksessa on annettava samat tiedot kuin Tullin hakemuslomakkeessa. Hakemuksen allekirjoittaa joko hakija itse tai hänen valtuuttamansa henkilö. Alkuperäinen valtakirja on liitettävä hakemukseen.

Mitä ilmoitat tulli-ilmoituksessa?

Yksityishenkilön on annettava tulli-ilmoitus yrityksille tarkoitetussa Tulliselvityspalvelussa. Ilmoitusta ei siis voi antaa Henkilöasiakkaan tuontitullauspalvelussa.

Yleisiä tulli-ilmoittamisen ohjeita on koottu sivulle Näin teet tuonti-ilmoituksen. Tarkemmat ilmoituksen täyttöohjeet ovat Tulliselvityspalvelun käyttöohjeissa ja sanomailmoittajien sanomakuvauksissa

Tarkista, että tuomasi tavarat ovat tullittomuusasetuksen liitteessä III lueteltuja sokeille henkilöille tarkoitettuja tavaroita. Voit tuoda joitakin tavaroita myös näkövammaisille henkilöille, joten tarkista tieto liitteestä.

Voit tuoda näitä tavaroita ilman etukäteen haettua tullittomuuslupaa. Tavaroiden tuojalla tai tavaroiden luovutuksella eteenpäin ei ole rajoituksia. 

Ilmoita tulli-ilmoituksessa

  • tullimenettely
    • pyydetty tullimenettely ”40 – Luovutus vapaaseen liikkeeseen”
    • edeltävä menettely ”00 – Ei edeltävää menettelyä”, jos edeltävää menettelyä ei ole
  • lisämenettelykoodi C21, kun tuot sokeille tarkoitettuja tullittomuusasetuksen liitteessä III lueteltuja tavaroita (TtA 66 art.). Maahantuonti on arvonlisäverollista (AVL 1.1. § 2 k).

Tarkista, että tuot tullittomuusasetuksen liitteessä IV lueteltuja sokeille henkilöille tarkoitettuja tavaroita. Voit myös tuoda omaan tavaraasi tai laitteeseesi varaosia, varusteita ja työkaluja. Voit tuoda joitakin tavaroita myös näkövammaisille henkilöille, joten tarkista tieto liitteestä.

Voit tuoda näitä tavaroita ilman etukäteen haettua tullittomuuslupaa. Tullittomilla tavaroilla on luovutusrajoituksia. Lue lisää kohdasta Tullittomien tavaroiden luovutusrajoitukset.

Ilmoita tulli-ilmoituksessa

  • tullimenettely:
    • pyydetty tullimenettely ”40 – Luovutus vapaaseen liikkeeseen”
    • edeltävä menettely ”00 – Ei edeltävää menettelyä”, jos edeltävää menettelyä ei ole
  • lisämenettelykoodi C22, kun sokea tuo itselleen omaan käyttöönsä tullittomuusasetuksen liitteessä IV lueteltuja sokeille tarkoitettuja tavaroita (mukaan lukien varaosat, osat, varusteet ja työkalut (TtA 67 art. 1 kohdan a-alakohta ja 67 art. 2 k.). Maahantuonti on arvonlisäverollista (AVL 1.1. § 2 k.).
  • liitteenä asiakirja, josta Tulli voi todentaa tuojan sokeuden tai muun näkövamman.

Vaihtoehtoiset tavat tehdä tulli-ilmoitus

Voit antaa tulli-ilmoituksen itse Tulliselvityspalvelussa tai valtuuttaa toisen henkilön tekemään tulli-ilmoituksen puolestasi.

Jos et voi antaa tulli-ilmoitusta yritysasiakkaan Tulliselvityspalvelussa, voit käyttää vaihtoehtoisia tapoja, kuten lomaketta. Lue tarkemmat ohjeet Näin tullaat -sivun kohdasta ”Lomakkeella tullaaminen”.

Jos käytät tulli-ilmoittamiseen lomaketta, ilmoita lomakkeessa tiedot seuraavasti:

  • Kohta ”2. Haluan tullata”
    • Valitse ”muuta tavaraa”.
    • Kirjoita sen selitteeksi esimerkiksi ”sokeiden henkilöiden erityistarpeisiin tarkoitetut tavarat”.
  • Kohta ”5. Lisätietoja”
    • Kirjoita vapaaseen tekstikenttään lisätietoa tullittomuusasetuksen mukaisesta tuonnista eli millä perusteella haet tullittomuutta (esim. ”Minulla on näkövamma, jonka vuoksi tarvitsen televisiokuvan suurennuslaitteen apuvälineeksi”).
  • Kohta ”Liitteet”
    • Valitse ”muu selvitys tai lupa”.
    • Liitä lääkärin lausunto näkövammastasi.

Tarkista, että tuomasi tavarat ovat tullittomuusasetuksen liitteessä IV lueteltuja sokeille henkilöille tarkoitettuja tavaroita. Voit myös tuoda tiettyjä varaosia, varusteita ja työkaluja. Joitakin tavaroita voi tuoda myös näkövammaisille henkilöille, joten tarkista tieto liitteestä.

Koska tuojana on laitos tai järjestö, tavaroiden tuontiin tarvitsee Tullin myöntämän tullittomuusluvan. Lupa pitää olla hankittu ennen tavaroiden tuontia. Tullittomilla tavaroilla on luovutusrajoituksia. Lue lisää kohdasta Tullittomien tavaroiden luovutusrajoitukset.

Ilmoita tulli-ilmoituksessa

  • tullimenettely
    • pyydetty tullimenettely ”40 – Luovutus vapaaseen liikkeeseen”
    • edeltävä menettely ”00 – Ei edeltävää menettelyä”, jos edeltävää menettelyä ei ole
  • lisämenettelykoodi C23, kun sokeiden käyttöön tarkoitettuja tavaroita tuovat tietyt oppilaitokset tai järjestöt ja tuotavat tavarat on lueteltu tullittomuusasetuksen liitteessä IV (mukaan lukien varaosat, osat, varusteet ja työkalut) (TtA 67 art. 1 kohdan b-alakohta ja 67 art. 2 k.). Maahantuonti on arvonlisäverollista (AVL 1.1. § 2 k.).
  • tullittomuuslupa liiteasiakirjakoodilla ”9TAT – Tullittomuuslupa” tulli-ilmoituksen tavaraerän Liiteasiakirja-kohdassa ja sen kuvauksena tullittomuusluvan numero (esim. FITATL23456 tai FILUJA12345).

Voit tuoda tullitta itse omaan käyttöösi tavaroita, jotka on tarkoitettu muulla tavoin vammaisille henkilöille kuin sokeille henkilöille. Voit myös tuoda tullitta tiettyjä varaosia, varusteita ja työkaluja.

Sinun pitää hakea kuitenkin tullittomuuslupa etukäteen Tullin lupakeskukselta ennen tuontia. Tullittomilla tavaroilla on luovutusrajoituksia. Lue lisää kohdasta Tullittomien tavaroiden luovutusrajoitukset.

Ilmoita tulli-ilmoituksessa

  • tullimenettely:
    • pyydetty tullimenettely ”40 – Luovutus vapaaseen liikkeeseen”
    • edeltävä menettely ”00 – Ei edeltävää menettelyä”, jos edeltävää menettelyä ei ole
  • lisämenettelykoodi C24, kun muulla tavoin vammainen kuin sokea henkilö tuo omaan käyttöönsä vammaisille henkilöille tarkoitettuja tavaroita (mukaan lukien varaosat, osat, varusteet ja työkalut) (TtA 68 art. 1 kohdan a-alakohta ja 68 art. 2 k.). Maahantuonti on arvonlisäverollista (AVL 1.1. § 2 k.).  
  • tullittomuuslupa liiteasiakirjakoodilla ”9TAT – Tullittomuuslupa” tulli-ilmoituksen tavaraerän Liiteasiakirja-kohdassa ja sen kuvauksena tullittomuusluvan numero (esim. FITATL23456 tai FILUJA12345).

Vaihtoehtoiset tavat antaa tulli-ilmoitus

Voit antaa tulli-ilmoituksen itse Tulliselvityspalvelussa tai voit valtuuttaa toisen henkilön antamaan sen puolestasi.

Jos et voi antaa tulli-ilmoitusta Tulliselvityspalvelussa, voit käyttää vaihtoehtoisia tapoja, kuten lomaketta. Lue tarkemmat ohjeet Näin tullaat paketin -sivun kohdasta ”Lomakkeella tullaaminen”.

Jos käytät tulli-ilmoittamiseen lomaketta, ilmoita lomakkeessa seuraavat tiedot:

  • Kohta ”2. Haluan tullata”
    • Valitse ”muuta tavaraa”.
    • Kirjoita sen selitteeksi esimerkiksi ”vammaisen henkilön erityistarpeisiin tarkoitetut tavarat”.
  • Kohta ”5. Lisätietoja”
    • Kirjoita vapaaseen tekstikenttään lisätietoa tullittomuusasetuksen mukaisesta tuonnista eli millä perusteella haet tullittomuutta (esim. ”minulla on liikuntarajoite ja sähkömopo on apuväline liikkumistani varten”).
  • Kohta ”Liitteet”
    • Valitse ”muu selvitys tai lupa”.
    • Liitä tullittomuuslupa, jonka olet hakenut Tullista etukäteen.

Laitokset ja järjestöt voivat tuoda tullitta tavaroita, jotka on tarkoitettu muulla tavoin vammaisille henkilöille kuin sokeille henkilöille. Tullittomuuden voi saada myös tietyille varaosille, varusteille ja työkaluille.

Koska tuojana on laitos tai järjestö, tavaroiden tuontiin tarvitsee Tullin myöntämän tullittomuusluvan. Lupa pitää olla hankittu ennen tuontia. Tullittomilla tavaroilla on luovutusrajoituksia. Lue lisää kohdasta Tullittomien tavaroiden luovutusrajoitukset.

Ilmoita tulli-ilmoituksessa

  • tullimenettely
    • pyydetty tullimenettely ”40 – Luovutus vapaaseen liikkeeseen”
    • edeltävä menettely ”00 – Ei edeltävää menettelyä”, jos edeltävää menettelyä ei ole
  • lisämenettelykoodi C25, kun muulla tavoin vammaisille henkilöille kuin sokeille tarkoitettuja tavaroita tuovat tietyt oppilaitokset ja järjestöt. Tavarat voivat myös olla varaosia, osia, varusteita ja työkaluja (TtA 68 art. 1 kohdan b-alakohta ja 68 art. 2 k.). Maahantuonti on arvonlisäverollista AVL 1.1. § 2 kohta.
  • tullittomuuslupa liiteasiakirjakoodilla ”9TAT – Tullittomuuslupa” tulli-ilmoituksen tavaraerän Liiteasiakirja-kohdassa ja sen kuvauksena tullittomuusluvan numero (esim. FITATL23456 tai FILUJA12345).

Mitä tarkoitetaan varaosilla, varusteilla ja työkaluilla?

Tullittomuus voidaan myöntää myös sokeille ja muulla tavoin vammaisille henkilöille tarkoitettujen tavaroiden varaosille, osille, varusteille ja työkaluille (TtA 67 art. 2 k. ja 68 art. 2 k.).

Varusteilla tarkoitetaan tavaroita, jotka on suunniteltu käytettäväksi tuotujen tavaroiden kanssa ja joilla parannetaan niiden suorituskykyä tai käyttömahdollisuuksia (TA N:o 1224/2011 art. 8).

Työkaluilla tarkoitetaan sellaisia työkaluja, joita käytetään tavaroiden kunnossapitoon, tarkastamiseen, vakaamiseen tai korjaamiseen.

Tullittomuuden edellytys

Tullittomuuden edellytyksenä on, että varaosat, osat, varusteet tai työkalut tuodaan samaan aikaan kuin se tavara, johon ne on tarkoitettu.

Varaosat, osat, varusteet tai työkalut voidaan tuoda myös myöhemmin. Tällöin pitää voida tunnistaa, että ne on tarkoitettu sellaisille tavaroille, joille on joko aikaisemmin myönnetty tullittomuuslupa tai jotka muutoin täyttävät tullittomuusasetuksen 67. ja 68. artiklassa säädetyt tullittomuuden edellytykset.

Lue lisää komission täytäntöönpanoasetuksesta (EU) N:o 1224/2011.

Tullittomien tavaroiden luovutusrajoitukset

Kun tavarat ovat saaneet tullittomuuden tullittomuusasetuksen 67. ja 68. artiklan perusteella, niiden lainaus, vuokraus, myynti ja edelleen luovuttaminen on yleensä kiellettyä.

Tullittomuus pysyy kuitenkin voimassa seuraavissa tapauksissa, vaikka tavarat luovutetaan eteenpäin:

  • Tavarat lainataan, vuokrataan tai luovutetaan sellaiselle taholle (henkilölle, laitokselle tai järjestölle), johon voidaan soveltaa tullittomuutta samalla perusteella. Lisäksi tahon pitää käyttää näitä tavaroita tullittomuuden myöntämiseen oikeuttaviin tarkoituksiin. Tuojan on ilmoitettava asiasta etukäteen Tullille sähköpostitse lupakeskus@tulli.fi.
  • Voittoa tavoittelematon laitos tai järjestö voi maksamatta tavaroihin liittyviä tulleja vastikkeellisesti tai vastikkeetta lainata, vuokrata tai luovuttaa tullittomuusasetuksen perusteella tuomiaan tavaroita sokeille tai muulla tavoin vammaisille henkilöille, joista nämä laitokset ja järjestöt huolehtivat. Voittoa tavoittelemattoman laitoksen tai järjestön ei tarvitse ilmoittaa etukäteen Tullille, jos ne lainaavat, vuokraavat tai luovuttavat tavaroita henkilöille joista huolehtivat.

Jos tullittomuuden edellytykset eivät enää täyty

Kun tullittomuuden edellytykset eivät enää täyty, tavaroista on maksettava tuontitullit ja verot. Tuojan on ilmoitettava asiasta etukäteen Tullille sähköpostitse lupakeskus@tulli.fi.

Tullittomuuden edellytykset eivät täyty seuraavissa tilanteissa:

  • Tavaroita lainataan, vuokrataan tai luovutetaan vastikkeellisesti tai vastikkeetta muulle kuin TtA:n 67. tai 68. artiklassa tarkoitetulle laitokselle tai järjestölle.
  • Laitos tai järjestö ei enää täytä tullittomuuden edellytyksiä.
  • Tavaroita käytetään muuhun kuin tullittomuusasetuksen 67. tai 68. artiklassa säädettyihin tarkoituksiin

Lue lisää komission täytäntöönpanoasetuksen (EU) N:o 1224/2011 artikloista 71‒73.

Muuta huomioitavaa

  • Tullittomuusasetus (TtA) eli neuvoston asetus (EY) N:o 1186/2009 yhteisön tullittomuusjärjestelmän luomisesta
  • Komission täytäntöönpanoasetus (EU) N:o 1224/2011, yhteisön tullittomuusjärjestelmän luomisesta annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1186/2009 66–73 artiklan soveltamissäännösten vahvistamisesta, joka täydentää neuvoston asetuksen (EY) N:o 1186/2009 66–73 artiklan soveltamissäännöksiä
  • Unionin tullikoodeksi eli Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 952/2013 unionin tullikoodeksista
  • Komission delegoitu asetus (EU) 2015/2446 Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 952/2013 täydentämisestä tiettyjä unionin tullikoodeksin säännöksiä koskevien yksityiskohtaisten sääntöjen osalta
  • Komission täytäntöönpanoasetus (EU) 2015/2447 unionin tullikoodeksista annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 952/2013 tiettyjen säännösten täytäntöönpanoa koskevista yksityiskohtaisista säännöistä.