Hyppää sisältöön

Poistumisen yleisilmoitus (IE615)

Jos EU:sta poistuvasta tavarasta ei ole annettu turvatiedot sisältävää vienti- tai passitusilmoitusta, tavarasta on annettava tullille sähköinen poistumisen yleisilmoitus (IE615).

Tee ilmoitus Saapumisen ja poistumisen ilmoituspalvelussa (AREX) tai sanomailmoituksena.

Poistumisen yleisilmoituksen antamisesta on vastuussa kuljetusyhtiö, joka on laatinut kuljetussopimuksen ja kuljettaa tavarat pois unionista.

EU:n alueelta poistuvasta tavarasta on annettava turvatiedot ennen tavaroiden poistumista unionista.

  • Maanteitse ja rautateitse poistuttaessa ilmoitus annetaan, kun tavarat poistuvat EU:n alueelta.
  • Lentäen tai meriteitse poistuttaessa ilmoitus annetaan, kun tavarat lastataan alukseen, jolla ne kuljetetaan EU:n ulkopuolelle.
  • Poistumisen yleisilmoitus vaaditaan suomalaisella poistumispaikalla, kun Suomen kautta kuljetetaan Norjasta lähetettyä tavaraa EU:n ulkopuolelle, (esimerkiksi Venäjälle).

Muuta huomioitavaa

Poistumisen yleisilmoitus annetaan, kun kuljetusliike kuljettaa rahtina toisen yrityksen omistamia tyhjiä kuljetusvälineitä (esimerkiksi kontteja tai perävaunuja) purettavaksi kuljetusvälineestä EU:n ulkopuolella.

Poistumisen yleisilmoitus annetaan seuraavissa tapauksissa:

  • Jos tavarat käyvät rautatie- tai maantiekuljetuksen aikana EU:n ulkopuolella, eikä tavaroista ole annettu turvatiedot sisältävää passitusilmoitusta tai jos meri- tai lentokuljetuksissa poiketaan unionin ulkopuolisessa satamassa tai lentokentällä, jossa unionitavaraa puretaan kuljetusvälineestä uudelleenlastausta varten.

  • EU:ssa vientimenettelyyn asetettu tavara poistuu Suomen kautta, ja vientimenettely on jo päätetty toisessa EU-maassa. (Kuljetusliikkeen on pyydettäessä ilmoitettava tullille päätetyn viennin ilmoituksen viitenumero.)
  • Lentäen tai meritse poistuu tavaraa, jota ei ole purettu Suomessa kuljetusvälineestä (ns. FROB-lasti) tai se on purettu tilapäisesti lastausteknisistä syistä.
  • Lentäen tai meritse poistuu tavaraa, joka on purettu satamassa tai lentokentällä välittömästi seuraavaan alukseen lastattavaksi, ilman varastointia.
  • Tavara poistuu EU:sta suoraan poistumispaikalla olevasta väliaikaisesta varastosta.
  • Satamaan, lentokentälle tai ratapihalle saapunut tavara poistuu sen jälkeen, kun se on ollut siellä enintään 14 vrk väliaikaisesti varastoituna.
  • Poikkeus: Jos tiedetään, että tavaroiden määräpaikka tai vastaanottaja on muuttunut, turvatiedot on annettava. Tällöin varastointiajan pituudella ei ole merkitystä.
  • Passitusmenettelyssä poistumispaikalle saapuneet tavarat: Jos tavara kuljetetaan samassa kuljetusvälineessä EU:n läpi ilman että se puretaan välillä, poistumisen yleisilmoitusta ei vaadita, vaikka passitusilmoituksella ei ole turvatietoja (poikkeuksena Norjasta saapuvat tavarat).

Poistumisen yleisilmoitusta ei tarvita myöskään seuraavissa tapauksissa:

  • sähkön vienti
  • postilähetykset
  • matkustajan henkilökohtaiset matkatavarat
  • ATA carnet’lla vietävät tavarat
  • alustoimitukset
  • Norjaan ja Sveitsiin poistuvat tavarat.