Tavaran hävittäminen
Tullille esitettyjä tavaroita voidaan perustelluista syistä hävittää joko Tullin vaatimuksesta tai asiakkaan pyynnön perusteella.
Tullaamattomien tavaroiden hävittäminen voidaan tehdä sisäisen jalostuksen menettelyssä tai tullivalvonnassa tapahtuvana hävittämisenä. Kun tavaroita hävitetään tullivalvonnassa, asiakas vastaa hävittämisestä aiheutuneista kustannuksista (Unionin tullikoodeksin, jäljempänä UTK 197 ja 198 art.).
Tavaroiden hävittäminen voi olla myös yrityksen liiketoimintaa. Tässä ohjeessa ei käsitellä liiketoimena tapahtuvaa hävittämistä. Liiketoimena tapahtuvalla hävittämisellä tarkoitetaan sellaista toimintaa, jossa EU:n tullialueella toimiva yritys tuo liiketoimea varten EU:n tullialueen ulkopuolelta tavaroita hävitettäväksi tai yritys tarjoaa EU:n tullialueen ulkopuolelta tuotaville tavaroille hävityspalvelua.
Liiketoimi voi olla esimerkiksi jompikumpi seuraavista:
- EU:n tullialueen ulkopuolelta tuodaan jätettä jätteenkäsittelylaitokselleJäte on sellaista laitoksen tarvitsemaa lämmöntuotannon raaka-ainetta, joka häviää tuotannossa. Hävitystä ei voi tehdä tullivalvonnassa, vaan se voidaan esimerkiksi tulliselvittää vapaaseen liikkeeseen tai asettaa sisäisen jalostuksen menettelyyn. Lue lisää sisäisen jalostuksen verkkosivulta.
- Jätteenkäsittelylaitos voi tarjota EU:n tullialueen ulkopuolelta tuotavalle jätteelle hävittämis- tai käsittelypalvelua, jossa tuotu jäte hävitetään laitoksessa. Hävittämistä ei voi tehdä tullivalvonnassa, vaan jäte voidaan esimerkiksi tulliselvittää vapaaseen liikkeeseen tai asettaa sisäisen jalostuksen menettelyyn. Lue lisää sisäisen jalostuksen verkkosivulta.
Perustellut syyt hävittämiselle
Tavaroiden hävittäminen voidaan tehdä tullivalvonnassa esimerkiksi seuraavissa tapauksissa:
- Tavaroiden luovuttaminen vapaaseen liikkeeseen ei ole mahdollista, koska tavaroiden maahantuonnin edellyttämät asiakirjat puuttuvat tai tuontirajoituksen vaatimukset eivät täyty.
- Tavaroiden luovuttaminen menettelyyn ei ole mahdollista enää Tullin tekemän tarkastuksen jälkeen, koska tarkastuksessa todetaan, että tavarat eivät täytä luovutuksen edellytyksiä.
- Huomataan, että tavarat ovat pilaantuneita tai viallisia. Tavarat ovat joko pilaantuneet kuljetuksen aikana tai pilaantuneisuus tai viallisuus huomataan, kun tavarat on ilmoitettu väliaikaisesti varastoiduksi.
Selvitä tavaroista annetut ilmoitukset Tullille
Selvitä ennen hävittämistä, mitä tulli-ilmoituksia hävitettävistä tavaroista on annettu. Hävittämistä voi yleensä pyytää vain sellaisille tavaroille, joita ei ole luovutettu vapaaseen liikkeeseen. Jos tavarat on luovutettu vapaaseen liikkeeseen, niitä ei voi yleensä enää hävittää tullivalvonnassa eikä asettaa sisäisen jalostuksen menettelyyn.
Tavarat on tulliselvitetty vapaaseen liikkeeseen
Kun olet tulliselvittänyt tavarat menettelyssä ”40 ‒ Luovutus vapaaseen liikkeeseen” ja haluat hakea tavaroista maksettuja tuontitulleja takaisin niiden viallisuuden vuoksi, voit viedä vialliset tavarat EU:n tullialueen ulkopuolelle eli esimerkiksi palauttaa myyjälle. Jos viallisten tavaroiden vienti EU:n tullialueen ulkopuolelle ei ole mahdollista, voit edellytysten täyttyessä hakea muutosta tullausarvoon. Kun tavarat on luovutettu vapaaseen liikkeeseen, tavaroiden hävittäminen tullivalvonnassa ja tullien palauttaminen sitä kautta ei ole enää mahdollista.
Lue lisää viallisten tavaroiden viennistä ja muutoksen hakemisesta tullausarvoon verkkosivulta Vialliset tulliselvitetyt tavarat.
Tullittomuusasetuksen 95. artiklan perusteella tullittomasti vapaaseen liikkeeseen luovutettuja tavaroita voidaan kuitenkin esimerkiksi hävittää tullivalvonnassa, jos kaikkia tavaroita ei ole käytetty tullittomuusasetuksessa mainitulla tavalla ja ne hävitetään Tullin suostumuksella. Lue lisää kohdasta ” Tullittomuusasetuksen perusteella vapaasen liikkeeseen luovutettujen tavaroiden hävittäminen”.
Jos olet tulliselvittänyt tavarat vapaaseen liikkeeseen muussa menettelyssä kuin menettelyssä 40 ja haluat hävittää tavarat, selvitä etukäteen voidaanko tavaroiden hävittäminen tehdä tullivalvonnassa. Esimerkiksi vapaaseen liikkeeseen luovutettuja valmisteverottomaan varastoon siirrettyjä tavaroita on mahdollista tietyissä tilanteissa hävittää tullivalvonnassa. Lue lisää kohdasta ”Valmisteverotuotteiden hävittäminen”.
Tavarat on asetettu erityismenettelyyn
Erityismenettelyyn asetettujen tavaroiden hävittäminen on tehtävä sisäisen jalostuksen menettelyssä. Jos tavaroiden asettaminen sisäisen jalostuksen menettelyyn ei ole mahdollista, tavarat voidaan hävittää sisäisen jalostuksen menettelyn sijaan tullivalvonnassa. Lue lisää sisäisen jalostuksen verkkosivulta.
Tavaroista on annettu vain esittämisilmoitus
Tulli voi hyväksyä myös asiakkaan pyynnön tullaamattomien tavaroiden hävittämisen tullivalvonnassa. Jos tullaamattomia tavaroita hävitetään tullivalvonnassa, Tulli valvoo tavaroiden hävittämisen sekä lähettää asiakkaalle todistuksen tavaroiden hävittämisestä.
Hävittämisen voi tehdä myös toimija, jolle on myönnetty Tullin päätös tullivalvonnassa tapahtuvan hävittämisen yksinkertaistamisesta. Asiakas selvittää ja valitsee tavaroiden hävittämispaikan sekä sopii käytännön asiat hävittämispaikan ja Tullin liikkuvan ryhmän kanssa. Tavaroiden hävittämisestä aiheutuneet kustannukset tulevat asiakkaalle. Arkistoi aina saamasi todistus tavaroiden hävittämisestä.
Hävittämisen aloite voi tulla
- asiakkaalta, joka pyytää Tullia määräämään maahantuotujen tavaroiden hävittämisen
- Tullilta tai muulta valvovalta viranomaiselta, joka voi vaatia tai ehdottaa tavaran hävittämistä tarkastuksen jälkeen
- Tullilaboratoriolta tutkimuksen jälkeen, koska tutkimuksessa voi ilmetä syitä, joiden vuoksi Tullille esitettyä erää ei voida hyväksyä maahantuotavaksi, vaan se pitää hävittää.
Tullaamattomien tavaroiden hävittäminen on mahdollista myös sisäisen jalostuksen menettelyssä, jonka käyttämiseen tarvitset Tullin luvan. Lue lisää sisäisen jalostuksen verkkosivulta.
Tavara voidaan hävittää asiakkaan pyynnöstä tai aloitteesta. Jos tavarat on asetettu sisäiseen jalostukseen (51xx), väliaikaiseen maahantuontiin (53xx) tai tullivarastointiin (71xx), hävitettävät tavarat on asetettava sisäiseen jalostukseen. Myös sellainen väliaikaisesti varastoitu tavara, jota asiakas ei halua luovuttaa vapaaseen liikkeeseen, voidaan hävittää sisäisen jalostuksen menettelyssä.
Lue lisää hävittämisestä sisäisen jalostuksen verkkosivulta.
Jos tavarat on luovutettu vapaaseen liikkeeseen, sisäisen jalostuksen menettelyn käyttäminen ei ole enää mahdollista. Lue lisää sivulta vialliset tulliselvitetyt tavarat.
Tarkastuksen jälkeen Tulli voi todeta, että tavaraa ei voida päästää markkinoille. Jos tavaroiden kunnostaminen tai tavaroiden vienti pois maasta ei ole mahdollista esimerkiksi puuttuvien asiakirjojen vuoksi, voi vaihtoehtona olla tavaran hävittäminen. Hävittäminen voi tapahtua Tullin valvonnassa esimerkiksi sovitussa jätteenkäsittelylaitoksessa tai muulla sovitulla tavalla. Tällöin tavaraa ei aseteta sisäisen jalostuksen menettelyyn. Kun hävittäminen tapahtuu tullivalvonnassa, asiakas vastaa hävittämisestä aiheutuvista kustannuksista.
Ole yhteydessä Tullin liikkuvaan ryhmään ja sovi tavaroiden hävittämisen ajankohta, paikka sekä tapa. Koska tavaroiden hävittämisestä aiheutuneet kustannukset tulevat asiakkaalle, selvitä aina etukäteen mahdolliset hävittämistavat ja -paikat huolellisesti. Tullin ilmoituksessa on kerrottu liikkuvan ryhmän yhteystiedot.
Kun saat todistuksen tavaroiden hävittämisestä, liitä se tulli-ilmoitukselle ensisijaisesti vapaamuotoisella yhteydenottopyynnöllä. Saat luovutuksen epäämispäätöksen, kun Tulli on laatinut todistuksen tavaroiden hävittämisestä. Arkistoi saamasi todistus tavaroiden hävittämisestä.
Tullin valvoo ei-eläinperäisiä elintarvikkeita ja tiettyjä kulutustavaroita. Tarkastukset ovat tuoteturvallisuustutkimuksia, ja ne tehdään Tullilaboratoriossa. Tuotteen markkinoille pääsyyn liittyvistä asioista voit olla yhteydessä tuoteturvallisuusyksikköön.
Tuoteturvallisuusyksikkö voi todeta tutkimuksen jälkeen, että tuotetta ei saa esimerkiksi päästää Suomessa markkinoille. Tuoteturvallisuusyksikkö lähettää tällöin ilmoituksen tavaroiden hylkäämisestä. Hylätyt tavarat voi esimerkiksi kunnostaa, palauttaa myyjälle tai jälleenviedä pois maasta. Jokainen vaihtoehto vaatii aina tuoteturvallisuusyksikön antaman luvan. Hylätty tavara voidaan myös hävittää Tullin valvonnassa.
Tuoteturvallisuusyksikkö voi myös määrätä terveysvaaraa aiheuttavat tuotteet hävitettäväksi elintarvike- tai kulutustavaralainsäädännön perusteella. Ota tällöin yhteyttä Sähköiseen palvelukeskukseen. Ota yhteyttä hävitettäväksi määrättyjen tavaroiden tulli-ilmoituksen vapaamuotoisen yhteydenottopyynnön kautta, Liitä mukaan tuoteturvallisuusyksiköltä saatu tavaroiden hävityspäätös.
Tutkimuksissa hylätyt tavarat hävitetään joko asiakkaan pyynnöstä tai Tullin määräyksestä. Saat tiedon tutkimuksessa hylätyistä tavaroista Tullilta. Jos valitset jatkotoimenpiteeksi tavaroiden hävittämisen, ole yhteydessä Tullin liikkuvaan ryhmään ja sovi tavaroiden hävittämisen ajankohta, paikka sekä tapa. Koska tavaroiden hävittämisestä aiheutuneet kustannukset tulevat asiakkaalle, selvitä aina etukäteen mahdolliset hävittämistavat ja -paikat huolellisesti. Tullin ilmoituksessa on kerrottu liikkuvan ryhmän yhteystiedot.
Kun saat todistuksen tavaroiden hävittämisestä, liitä se tulli-ilmoitukselle ensisijaisesti vapaamuotoisella yhteydenottopyynnöllä. Saat luovutuksen epäämispäätöksen, kun Tulli on laatinut todistuksen tavaroiden hävittämisestä. Arkistoi saamasi todistus tavaroiden hävittämisestä.
EU:n sisäkaupan valvonta
Tuoteturvallisuusyksikkö voi tarkastaa EU:n sisäkaupan tavaroita ja määrätä tarkastuksen jälkeen myös EU:n sisäkaupassa ostettuja elintarvikkeita ja kulutustavaroita hävitettäväksi. Määräys annetaan lopullisessa päätöksessä, joka postitetaan yrityksellesi.
Kun erä todetaan määräysten vastaiseksi sisäkaupan valvonnassa, Tulli suosittelee ennakkoilmoituksessa, että erä pidetään käyttöönottokiellossa varastolla. Kuulemisajan jälkeen annettavassa lopullisessa päätöksessä erä voidaan määrätä hävitettäväksi.
Sovi Tullin liikkuvan ryhmän kanssa hävittämisen valvonnasta. Koska tavaroiden hävittämisestä aiheutuneet kustannukset tulevat asiakkaalle, selvitä aina etukäteen mahdolliset hävittämistavat ja -paikat huolellisesti. Tulli lähettää sinulle todistuksen tavaroiden hävittämisestä. Arkistoi todistus.
Tuoteturvallisuusyksikkö voi asiakkaan hakemuksen perusteella hyväksyä tavaroille myös muita toimenpiteitä hävittämisen sijaan, esimerkiksi määrätä tavarat kunnostettavaksi. Lue lisää sisäkaupan tavaroiden tarkastamisesta.
Varastonpitäjä voi huomata, että väliaikaiseen varastoon purettava tai purettu tavara on viallista. Tavara voi olla jo vastaanotettu väliaikaiseen varastoon sekä merkittynä varastokirjanpitoon. Väliaikainen varastointi voidaan kuitenkin perustelluissa tilanteissa päättää hävittämiseen.
Varastonpitäjällä tai tuojalla on kaksi vaihtoehtoa tavaroiden hävittämiseen.
1. Väliaikaisessa varastossa olevat tavarat voi pyytää hävitettäväksi tullivalvonnassa
Varastonpitäjä, tuoja tai edustaja voivat pyytää tavaroiden määräämistä hävitettäväksi lähettämällä Tullille vapaamuotoisen yhteydenottopyynnön esimerkiksi väliaikaisen varastoinnin ilmoituksella. Hävittämispyynnössä toimijan pitää pyytää Tullia määräämään tavarat hävittettäväksi. Lisäksi pitää antaa seuraavat tiedot:
- asiakkaan nimi ja yhteystiedot, johon Tulli voi olla yhteydessä hävittämisajankohdan ja muiden asioiden sopimisesta
- sen asiakkaan nimi ja yhteystiedot, joka vastaa tavaran hävityskustannuksista
- tarkka tavarankuvaus hävitettävästä tavarasta ja sen määrästä sekä tavaroiden nykyinen sijaintipaikka
- ajankohta, jolloin hävitys haluttaisiin suorittaa
- hävitystapa
- hävityspaikan tiedot ja lisäksi yrityksen nimi, jos hävityspaikan osoitteessa toimii yritys
- tieto siitä, tarvitaanko tavaroiden hävityspaikalle siirtämiseen siirtolupaa
- ilmoituksen numero – esimerkiksi väliaikaisen varastoinnin MRN-numero, kuljetusasiakirjan viite ja tavaraerän numero tai passituksesta MRN-numero, lähetyserän numero ja tavaraerän numero.
Kun Tulli hyväksyy asiakkaan pyynnön tavaroiden hävittämisen tullivalvonnassa, Tulli lähettää esimerkiksi varastonpitäjälle Tullin ilmoituksen, jossa määrää tavaran hävitettäväksi. Esimerkiksi varastonpitäjä sopii Tullin liikkuvan ryhmän kanssa hävityksen ajankohdan ja tavan. Hävittämisen jälkeen liikkuva ryhmä lähettää todistuksen tavaroiden hävittämisestä.
Varastonpitäjän on aina huolehdittava, että he saavat oman kappaleen Tullin liikkuvan ryhmän laatimasta todistuksesta tavaroiden hävittämisestä, koska hävitystodistus päättää varastoinnin. Todistus tavaroiden hävittämisestä on liitettävä varastonpitäjän omaan varastokirjanpitoon.
2. Väliaikaisessa varastossa olevat tavarat voidaan asettaa myös sisäisen jalostuksen menettelyyn ja hävittää sisäisen jalostuksen menettelyssä
Tuoja on ehtinyt antaa tulli-ilmoituksen vapaaseen liikkeeseen luovutuksesta, mutta ilmoituksen käsittely on keskeytynyt esimerkiksi puutuvan asiakirjan vuoksi
Jos tuojan ei ole mahdollista toimittaa puuttuvaa asiakirjaa jälkikäteen eikä tavaroiden palautus ole mahdollista, asiakas lähettää Tullille vapaamuotoisen yhteydenottopyynnön, jossa pyytää Tullia määräämään tavaroiden hävittämisen puuttuvan asiakirjan vuoksi.
Jos Tulli hyväksyy hävittämispyynnön, Tulli pyytää korjaamaan tarvittaessa ilmoituksen muita virheellisiä tietoja sekä pyytää lisäämään ilmoitukselle lisätietokoodin ”FIHAV ‒ Tavaroiden hävittäminen Tullin määräyksestä”.
Ilmoituksessa mainituille tavaroille voidaan myöntää asiakkaan pyynnöstä myös siirtolupa, jos tavarat on siirrettävä varastosta hävittämispaikalle.
Ole yhteydessä Tullin liikkuvaan ryhmään ja sovi tavaroiden hävittämisen ajankohta, paikka sekä tapa. Koska tavaroiden hävittämisestä aiheutuneet kustannukset tulevat asiakkaalle, selvitä aina etukäteen mahdolliset hävittämistavat ja -paikat huolellisesti. Tullin ilmoituksessa on kerrottu liikkuvan ryhmän yhteystiedot.
Kun saat todistuksen tavaroiden hävittämisestä, liitä se tulli-ilmoitukselle ensisijaisesti vapaamuotoisella yhteydenottopyynnöllä. Saat mitätöimispäätöksen, kun Tulli on laatinut todistuksen tavaroiden hävittämisestä. Arkistoi saamasi todistus tavaroiden hävittäisestä.
Tuoja on huomannut, että asiakirjan puuttuu, kun tavarat ovat väliaikaisessa varastossa. Tulli-ilmoitusta vapaaseen liikkeeseen luovutuksesta ei ole ehditty antaa.
Jos tuojan ei ole mahdollista toimittaa puuttuvaa asiakirjaa jälkikäteen eikä tavaroiden palautus ole mahdollista, asiakas lähettää Tullille vapaamuotoisen yhteydenottopyynnön, jossa pyytää Tullia määräämään tavaroiden hävittämisen puuttuvan asiakirjan vuoksi. Tuoja voi toimia kohdan ”Jos tavara on väliaikaisessa varastossa ja se halutaan hävittää” ohjeen mukaisesti.
Valmisteverolliset tuotteet, jotka ovat tuhoutuneet kuljetuksen aikana tai vanhentuneet, on hävitettävä Tullin valvonnassa. Vaikka valmisteverotuksesta vastaa Verohallinto, Tulli valvoo tavaroiden hävittämistä. Hävittämisestä on otettava yhteys Tullin Johtokeskukseen (p. 0295 527 041, johtokeskus(at)tulli.fi), joka toimittaa asiakkaan pyynnön tavaroiden hävittämisestä Tullin liikkuvalle ryhmälle. Ilmoita Johtokeskukselle lähetetyssä viestissä seuraavat tiedot:
- asiakkaan nimi
- hävitettävä tavara ja sen määrä
- ajankohta, jolloin hävitys aiotaan suorittaa
- hävittämisen suorituspaikka
- ilmoituksen numero (EMCS/varastoonpanonumero).
Hävittämisestä laaditaan todistus tavaroiden hävittämisestä, jonka Tulli taltioi. Verohallinto pyytää Tullilta tarvittaessa tiedot hävittämisestä.
Jos tutkittavaksi, analysoitavaksi tai koekäyttöön tuoduille tavaroille on myönnetty tullittomuusasetuksen perusteella tullittomuus, mutta ne eivät kulu tai häviä kokonaan tutkimuksissa (TtA 95-101 artikla)
Tutkittavaksi, analysoitavaksi tai koekäyttöön tuoduille tavaroille on myönnetty tullittomuus tullittomuusasetuksen perusteella. Tulli-ilmoituksessa on annettu lisämenettelykoodi C33. Tutkimuksen jälkeen asiakas huomaa, että kaikkia tavaroita ei ole kulutettu kokonaan tutkimuksessa, vaan osa tavaroista on jäänyt jäljelle. Jäljelle jäävät tavarat voidaan hävittää Tullin suostumuksella ja valvonnassa. Jos jäljelle jääneitä tavaroita ei hävitetä, tehdä kaupallisesti arvottomiksi tai viedä EU:n tullialueelta, niistä on maksettava mahdollisesti tullia ja arvonlisäveroa.
Jos jäljelle jääneet tavarat halutaan hävittää, asiakas lähettää Tullille vapaamuotoisen yhteydenottopyynnön samalta tulli-ilmoitukselta, jolla tavarat luovutettiin vapaaseen liikeeseen. Pyynnössä asiakas ilmoittaa haluavansa hävittää tutkimuksesta jäljelle jääneet tavarat.
Ennen kuin hävität tavarat, sovi Tullin liikkuvan ryhmän kanssa tavaroiden hävittämisen ajankohta, paikka sekä tapa. Koska tavaroiden hävittämisestä aiheutuneet kustannukset tulevat asiakkaalle, selvitä aina etukäteen mahdolliset hävittämistavat ja -paikat huolellisesti. Tullin liikkuva ryhmä ottaa yhteyttä asiakkaaseen ja sopii hävittämisen ajankohdan, paikan ja tavan sekä valvoo tavaroiden hävittämisen.
Tulli lähettää sinulle todistuksen tavaroiden hävittämisestä. Arkistoi todistus.