Tavaranäytteet
Yritys voi saada lahjaksi tavarantoimittajalta tavaranäytteitä ostotilauksen yhteydessä esimerkiksi tavarantoimittajan myyntiin tulevista uusista tuotteista. Yritys voi myös itse tilata useilta eri tuottajilta tavaranäytteitä ennen kuin aloittaa tavaroiden tuonnin. Tavaranäytteistä on annettava Tullille aina tulli-ilmoitus. Ilmoitus pitää antaa, vaikka yrityksen ei tarvitse maksaa tuotteista tai tuotteiden arvo olisi vähäinen.
Voit hakea tavaranäytteille tullittomuusasetuksen mukaista tullittomuutta esimerkiksi silloin, kun kyse on vähäarvoisista tai maksuttomista tavaranäytteistä. Selvitä kuitenkin aina ennen tulli-ilmoituksen antamista, mitä tullittomuusasetuksen mukaista tullittomuutta on mahdollista hakea. Kun tavaroille on myönnetty tullittomuusasetuksen mukainen tullittomuus, se voi rajoittaa tavaroiden käyttöä. Esimerkiksi tullittomuusasetuksen mukaisia vähäarvoisia tavaranäytteitä (TtA 86 art.) ei saa luovuttaa tai myydä.
Voit ilmoittaa tavaranäytteet esimerkiksi:
- normaalina tuontina, jolloin tavaroista maksetaan tullinimikkeen mukainen tulli ja maahantuonnin arvonlisävero sekä mahdolliset muut maahantuontiin liittyvät maksut ja verot. Tavaroille ei haeta tulli-ilmoituksella tullittomuusasetuksen mukaista tullittomuutta tai muita tullietuuksia. Kun olet saanut luovutuspäätöksen tavaroille, tavaroiden tullivalvonta päättyy. Voit katsoa ilmoittamisen ohjeet sivulta Näin teet tuonti-ilmoituksen.
- vähäarvoisina lähetyksinä, jolloin tulli-ilmoituksessa haetaan tullittomuusasetuksen mukaista tullittomuutta (TtA art. 23–24). Kun tavaroille haetaan tullittomuutta tullittomuusasetuksen perusteella, tavaroiden tuonnissa on rajoituksia. Tavaralähetys on tuotava suoraan kolmannesta maasta EU:ssa olevalle vastaanottajalle ja lähetyksen sisältämien tavaroiden arvo saa olla enintään 150 euroa. Tullittomuus ei koske alkoholi- ja tupakkatuotteita eikä hajuvesiä. Voi lukea lisätietoa Vähäarvoisten tavaroiden tulli-ilmoittamisen
- vähäarvoisina tavaranäytteinä, jolloin tulli-ilmoituksessa voi hakea tullittomuusasetuksen mukaista tullittomuutta (TtA artiklan 86). Kun tavaroille haetaan tullittomuutta tullittomuusasetuksen perusteella, tavaroiden tuonnissa on rajoituksia. Jos tavarat on ilmoitettu vähäarvoisina tavaranäytteinä, niitä ei saa myydä tai luovuttaa vapaasti eteenpäin. Tuotavat tavarat on merkittävä näytteiksi ja tavarat voidaan tehdä myös käyttökelvottomiksi. Tavaroita tuodaan esimerkiksi vain tilausten hankintaan tarvittava määrä. Voit lukea lisätietoa vähäarvoisista tavaranäytteistä alempaa tältä sivulta.
- näyttelyssä tai vastaavanlaisissa tilaisuuksissa käytettäviksi tai kulutettaviksi tuotavia pieniä näytteitä, jolloin tulli-ilmoituksella voi hakea tullittomuusasetuksen mukaista tullittomuutta (TtA 90‒94 art.). Kun tavaroille haetaan tullittomuutta tullittomuusasetuksen perusteella, tavaroiden tuonnissa on rajoituksia. Tullittomuus myönnetään esimerkiksi EU:n tullialueen ulkopuolella valmistetuille pienille näytteille, jotka on tarkoitettu tavaroiden mainostamiseen esimerkiksi messuilla. Näytteiden on oltava kokonaisarvoltaan ja -määrältään suhteessa tapahtuman luonteeseen, vierailijamäärään sekä näytteilleasettajan osallistumisen merkittävyyteen. Lue lisää tavaranäytteiden tuomisesta näyttelyyn tai vastaavanlaisessa tilaisuudessa esittelyyn tullittomuusasetuksen pääsivulta.
- tutkittavaksi, analysoitavaksi tai koekäyttöön tuotavina tavaroina, jolloin tuonnin tulli-ilmoituksella voidaan hakea tullittomuusasetuksen mukaista tullittomuutta (TtA art 95‒101). Kun tavaroille haetaan tullittomuutta tullittomuusasetuksen perusteella, tavaroiden tuonnissa on rajoituksia ja tuonnin pääasiallinen tarkoitus ei voi olla myynnin edistäminen. Tavaroiden tutkiminen, analysointi ja koekäyttö pitää kohdistua tuotavaan tavaraan, ja tutkimuksen aikana tavaroiden on tarkoitus esimerkiksi kulua loppuun. Voit lukea lisätietoa Tutkittavaksi tai koekäyttöön tuotavien tavaroiden verkkosivulta. (linkki)
Varmista tavaroiden toimitusmaa ennen tilaamista tai viimeistään ennen tulli-ilmoituksen antamista. Tarkista EU:n tulli- ja veroalueet.
Vähäarvoiset tavaranäytteet
Tullittomuus voidaan myöntää vähäarvoisille tavaranäytteille, joita voidaan käyttää vain niiden edustamien tavaroiden tilausten hankintaan näiden tavaroiden tuomiseksi EU:n tullialueelle. Myönnettävä tullittomuus perustuu tullittomuusasetuksen neuvoston asetus (EY) N:o 1186/2009 (jäljempänä tullittomuusasetus tai TtA) artikloihin 86. Kun tullittomuus myönnetään tullittomuusasetuksen perusteella, tavaroiden käytöllä on luovutuksen jälkeen rajoituksia.
Vähäarvoiset tavaranäytteet voivat olla tullittomia ja arvonlisäverottomia tietyin edellytyksin
Voit tuoda tullitta ja arvonlisäverotta vähäarvoisia tavaranäytteitä, joita voidaan käyttää vain niiden edustamien tavaroiden tilausten hankintaan. Tulli voi vaatia tullittomuuden edellytyksenä, että näytteeksi tuotavat tavarat merkitään siten, että niistä tulee kauppatavarana käyttökelvottomia mutta niitä voidaan silti käyttää näytteinä. Tavarat voidaan merkitä näytteiksi esimerkiksi repimällä tai lävistämällä.
Tullittomilla tavaranäytteillä tarkoitetaan tavaroita
- joita tuodaan vain tilausten hankintaan tarvittava määrä
- joita voi käyttää vain tilausten hankintaan ja joista ilmenee tilattavien tavaroiden laji ja laatu. Tällaisia tavaroita ovat esimerkiksi matto- ja tapettinäytekansiot tai näytteiksi pakatut juustot.
- jotka on tehty repimällä, lävistämällä tai muulla tavalla pysyvästi ja selvästi merkitsemällä lopullisesti käyttökelvottomiksi myyntitarkoituksiin, jos Tulli on niin vaatinut. Tällaisia tavaroita ovat esimerkiksi vaate, joka on leimattu näytteeksi tai kengät, jotka on lävistämällä tehty käyttökelvottomiksi.
Tullittomuus ja verottomuus voidaan myöntää myös useille samanlaisille näytteille yhdestä tuotteesta. Tällöin tuojan on osoitettava, että näytteet tulevat esittelytarkoituksiin useille myyntiedustajille.
Mitä rajoituksia ja muuta huomioitavaa aiheeseen liittyy?
Jos tuotaviin tavaranäytteisiin kohdistuu tuontikieltoja tai -rajoituksia, tavaroille myönnettävä mahdollinen tullittomuus ei poista niitä.
Tullittomia tavaranäytteitä ei saa myydä tai luovuttaa.
Kestokulutustavarat kuten elektroniikka voidaan hyväksyä näytteiksi vain, jos ne on tehty käyttökelvottomiksi muuhun käyttöön kuin näytteeksi.
Tavaroiden tulli-ilmoitukseen on liitettävä aina vapaamotoinen selvitys tavaroiden käyttötarkoituksesta. Tulli myöntää selvityksen perusteella tavaroiden tullittomuusasetuksen mukaisen tullittomuuden. Laadi käyttötarkoitusselvitys huolella ja kerro missä tavaroita on tarkoitus käyttää. Selvityksessä kannattaa ilmoittaa myös se, jos näytteet on tehty tai ne on tarkoitus tehdä käyttökelvottomiksi muuhun kuin näytekäyttöön.
Mitä ilmoitan tulli-ilmoituksessa?
Kun olet tuomassa vähäarvoisia tavaranäytteitä, laadi ennen tulli-ilmoituksen antamista Tullille vapaamuotoinen selvitys näytteiden käyttötarkoituksesta. Kun käytät lisämenettelykoodia C30, ilmoitus voidaan antaa vain vakiomuotoisena, et voi käyttää vähäarvoisen tavaran tuonti-ilmoitusta.
Ilmoita tulli-ilmoituksessa tiedot seuraavasti:
- Ilmoita jompikumpi tullimenettely:
- pyydetty tullimenettely ”40 – Luovutus vapaaseen liikkeeseen”
- edeltävä menettely ”00 – Ei edeltävää menettelyä”, jos edeltävää menettelyä ei ole.
- Ilmoita lisämenettelykoodi C30, kun olet tuomassa vähäarvoisia tavaranäytteitä kaupan edistämiseksi (TtA 86 art.). Maahantuonti on arvonlisäverotonta (AVL 94.1 §, 12 k.).
- Ilmoita kaupallinen asiakirja erillisellä asiakirjakoodilla, esimerkiksi "N380 - Kauppalasku".
- Voit ilmoittaa arvonmäärityksen asiakirjan esimerkiksi asiakirjakoodilla ”1ZZZ – Muu asiakirja”, jos sinulla ei ole kauppalaskua.
- Liitä tulli-ilmoitukseen laatimasi vapaamuotoinen selvitys näytteiden käyttötarkoituksesta asiakirjakoodilla "1ZZZ - Muu asiakirja". Voit antaa vapaamuotoisen selvityksen myös lisätiekoodilla ”FIXXX – Muu lisätieto” ja sen kuvauksena vapaamuotoinen selvitys näytteen käyttötarkoituksesta.