Toimintaamme ohjaavat Tullin arvot ja eettiset periaatteet. Toteutamme tehtävämme monikulttuurisessa toimintaympäristössä vastuullisesti ja vaikuttavasti mahdollisuuksia hyödyntäen ja uhkiin varautuen. Luottamus on avoimen hallinnon työn keskeinen tavoite. Seuraamme Tullin maineen kehitystä vuosittain Luottamus&Maine-tutkimuksella.
Arvostamme monimuotoisuutta ja rohkaisemme rekrytoinnissa erilaisista taustoista olevia henkilöitä hakeutumaan Tulliin. Tämä tuodaan esille hakuilmoituksissa, joissa toivotaan hakijoiksi eri-ikäisiä ja eri sukupuolta olevia henkilöitä sekä kieli-, kulttuuri- tai muihin vähemmistöihin kuuluvia henkilöitä.
Koulutamme henkilöstöä erilaisista taustoista tulevien henkilöiden kohtaamiseen sekä vahvistamme henkilöstön osaamista tasa-arvo- ja yhdenvertaisuudesta, jotta voimme varmistaa syrjimättömyyden palvelutilanteissa.
Teemme proaktiivista koulutusyhteistyötä, tarjoamme työharjoittelumahdollisuuksia sekä näymme aktiivisesti messuilla ja mediassa. Näin edistämme työelämätaitojen kehittymistä sekä lisäämme tietoisuutta mahdollisista työpaikoista jo opiskeluaikana.
Kannustamme tullilaisia työarjen ja tulliasioinnin kehittämiseen osallistamalla henkilöstöä, aloitetoiminnalla sekä vahvistamalla kehittämisosaamista.
Vastuullisuustekomme
Seuraamme Tullin maineen kehitystä vuosittain tehtävällä Luottamus&Maine-tutkimuksella. Tutkimuksessa arvioidaan Tullin mainetta hallinnon, talouden, johdon, innovaatioiden ja vuorovaikutuksen suhteen. Kaikkien aihepiirien tulokset yhdessä muodostavat maineen kokonaisarvosanan.
Vuonna 2024 maineemme kokonaisarvosana oli 3,60 (2023: 3,67). Pienestä laskusta huolimatta arvosanamme on edelleen hyvä. Kaikkien tutkimuksessa mukana olleiden julkishallinnon organisaatioiden joukossa sijoituksemme oli viime vuoden tapaan 13.
Maineemme vaikuttaa kansalaisten käytökseen, kuten heidän haluunsa tukea Tullia verovaroin, hakea meille töihin, kuulla mielipiteitämme ja tukea meitä kriisitilanteissa. Maineen toiset osa-alueet vaikuttavat käytökseen enemmän kuin toiset, ja tutkimus antaa meille tärkeää tietoa siitä, mihin meidän kannattaa panostaa eniten.
Kokonaismaineen pienoisesta laskusta huolimatta kansalaisten luottamus ja suosiollinen käytös Tullia kohtaan on säilynyt aiempien vuosien tasolla. Erityisesti luottamus ja tuki kriisitilanteissa ovat kehittyneet edellisvuodesta positiivisesti.
Tulli nähdään monipuolisena viranomaisena sidosryhmiemme keskuudessa. Tätä mielikuvaa vahvistaaksemme jaamme aktiivisesti tullitietoutta muun muassa erilaisissa tapahtumissa sekä oppilaitosyhteistyössä.
Tapahtumissa kohtaamme kansalaisia
Tulli osallistuu aktiivisesti eri puolilla Suomea järjestettäviin tapahtumiin. Näissä tapahtumissa kohtaamme kaikenikäisiä kansalaisia sekä erityisesti tapahtumapaikkakuntien asukkaat pääsevät keskustelemaan paikallisten tullilaisten kanssa. Tuomme Tullia esille tapahtuman teeman mukaisesti muun muassa turvallisuus- ja valvontanäkökulmista. Lisäksi ammattikoulut ja opistot järjestävät ammattipäiviä, joissa työntekijämme ovat kertoneet työstään ja urapolustaan. Monet ovat olleet kiinnostuneita ja halunneet keskustella Tullista työpaikkana ja Tullin oppisopimuskoulutuksesta: miten koulutukseen voi hakeutua, milloin koulutus alkaa ja millaista on opiskella tullialan ammattilaiseksi.
Tullin toiminta tutuksi nuorille oppilaitosvierailuilla
Vierailemme oppilaitoksissa sekä järjestämme toimitiloissamme vierailuja peruskoulu-, lukio-, ammattikoulu- sekä opistoryhmille. Näillä vierailuilla tullilaiset ovat kertoneet omasta ammatistaan, urapolustaan sekä siitä, mitä kaikkea Tullissa tehdään ja miksi sujuva tavaraliikenne ja sen valvominen on tärkeää. Erityisesti tullivalvonta sekä Tulli työpaikkana ovat olleet toistuvasti mielenkiintoa herättäneitä teemoja. Oppilaitosvierailut ovat meille yksi tärkeimmistä kanavista tavoittaa nuoria ympäri Suomea. Koronavuosien jälkeen vierailupyyntöjen määrä on hiljalleen kasvanut, ja viime vuonna vierailuja tehtiin lähemmäs 50.
Tulliaiheista opetusta korkeakouluissa
Tulli on jatkanut eri tasoista yhteistyötä monen eri oppilaitoksen kanssa, myös korkeakoulujen. Olemme opettaneet perusteita tuonnista ja viennistä sekä kertoneet Tullin tehtävistä sekä merkityksestä osana kansainvälistä kauppaa Lappeenrannan-Lahden teknillisessä yliopistossa (LUT) sekä Turun ammattikorkeakoulussa. Syksyllä 2024 Turun AMK:n Kuljetukset- ja huolinta -oppimoduuliin sisältyvälle tulliasioita käsittelevälle viiden opintopisteen osiolle osallistui 70 opiskelijaa. Korkeakoulujen tulliaiheiset opintokokonaisuudet lisäävät tullitietoutta ja luovat positiivista mielikuvaa Tullista potentiaalisena työpaikkana lähivuosina valmistuville asiantuntijoille.
Koulutusyhteistyön avulla voimme osoittaa sitoutumisemme avoimeen ja läpinäkyvään toimintaan ja että meillä on ammattitaitoisia ja helposti lähestyttäviä asiantuntijoita. Tämä vahvistaa mainettamme vastuullisena, luotettavana ja uudistuvana työnantajana. Tulli tekee monenlaista koulutusyhteistyötä eri tahojen kanssa, joista alla esimerkkejä.
Tullialan ammattitutkinto antaa avaimet monenlaisiin tehtäviin
Yritysten tullaustehtävissä toimivat henkilöt voivat suorittaa Tullialan ammattitutkinnon, jonka Omnia ja Tulli järjestävät yhteistyönä. Tutkinto-opintoihin osallistui vuonna 2024 yhteensä 39 opiskelijaa. Tutkinto antaa valmiudet toimia ulkomaankauppaa hoitavien yritysten tullaus-, huolinta- tai alusselvitystehtävissä.
Tietyissä Tullin tehtävissä on mahdollisuus suorittaa Tullialan ammattitutkinto oppisopimuksella. Oppisopimuskoulutuksessa pääosa osaamisesta hankitaan työpaikalla käytännön työtehtävissä. Tämä on järjestetty Tullissa siten, että opiskelijalle nimetään työpaikkaohjaaja ja työhön perehdyttäjä ohjaamaan opiskelua sekä opettamaan tutkinnon perusteissa vaadittua osaamista.
Työpaikalla tapahtuvaa koulutusta tukevat lisäksi tutkintoa järjestävä Kouvolan ammattiopisto Eduko, Tullin koulutuspalvelut sekä opiskelijoiden esihenkilöt. Oppimisen tavoitteet, aihealueet, raportointi ja arviointi kirjataan työssä oppimisen päiväkirjaan. Vuonna 2024 Tullialan ammattitutkinnon suoritti Tullissa 38 opiskelijaa ja opiskelun aloitti 23 opiskelijaa.
Tulliosaamisen vahvistamista viranomaisyhteistyönä
Kotimaista koulutusyhteistyötä on tehty tiiviisti PTR-kumppaneiden poliisin, Tullin, Rajavartiolaitoksen ja suojelupoliisin kesken. Viranomaisten yhteisellä koulutuksella on pyritty vahvistamaan osaamista keskeisillä toiminnan osa-alueilla yhteiskunnan turvallisuuden tukemiseksi.
Kansainvälinen tullikoulutusyhteistyö painottui yhteistyöhön EU:n ja Pohjoismaiden kanssa.
Asiakas- ja sidosryhmäkoulutusta webinaareina
Vuonna 2024 järjestimme Tullin asiakkaille webinaareja, joissa oli yhteensä 697 osallistujaa. Webinaarit ovat osoittautuneet tehokkaaksi tavaksi saavuttaa ja kouluttaa laajempia kohderyhmiä. Webinaarien aiheina oli muun muassa arvotietojen ilmoittaminen tuonnin tulli-ilmoituksessa sekä tulliselvityspalvelun käyttö tuonnin tulli-ilmoittamisessa. Järjestimme myös yhden webinaarin englannin ja ruotsin kielellä.
Muita asiakas- ja sidosryhmäkoulutuksia järjestimme vuoden 2024 aikana yhteensä 31. Näiden kautta tavoitimme lähes 900 työntekijää eri organisaatioista. Pääsääntöisesti kävimme kouluttamassa yrityksiä tulliasioinnin perusteista.
Aloitetoiminnalla vahvistetaan Tullia ja annetaan jokaiselle tullilaiselle mahdollisuus vaikuttaa arjen prosesseihin ja työkaluihin. Tullilaisten on mahdollista tehdä aloitteita aloitekanavaan, josta parhaat ideat pääsevät kokeiluiksi ja toteutukseen. Tämä joukkoälyn muoto tekee Tullista dynaamisemman ja mahdollistaa vaikuttamisen kaikilta organisaation tasoilta.
Tullin aloitekanavaan saapui vuonna 2024 yhteensä 26 aloitetta. Aloitteista neljä hyväksyttiin suoraan ja 12 otettiin talteen mahdollisesti toteutettaviksi projekteissa ja hankkeissa. Aloitteiden määrä väheni odotetusti edellisen kauden 93 aloitteesta, sillä kausi 2023 oli kanavan toiminnan ensimmäinen ajanjakso ja pöytälaatikkoihin oli kertynyt paljon ideoita. Edellisvuoden tavoin aloitteista valittiin paras, joka esiteltiin ja hyväksyttiin Tullin johtoryhmässä.
Vuoden 2024 voittajaksi nousi Fintaric-palvelun kehitysaloite, jonka tavoitteena on parantaa palvelun tiedonhakua. Fintaric on kaikille avoin palvelu, jossa voi tarkastella tavaroiden tullinimikkeitä ja niihin liittyviä tietoja, kuten maahantuontiveroja sekä tuonti- ja vientirajoituksia. Aloitteessa esitettiin, että muun muassa tavaroiden rajoitustiedot ja etuuskohteluasiakirjakoodit näkyisivät jatkossa Fintaricissa. Tämä muutos helpottaisi merkittävästi sekä asiakkaiden että tullilaisten työtä. Aloitteen tekijä palkittiin 400 eurolla, ja hänelle myönnettiin Aloitteentekijä 2024 -diplomi.
Vuoden 2023 syksyllä maahan saapui itärajan rajanylityspaikkojen kautta turvapaikanhakijoita polkupyörillä. Rajanylitys on aina tehtävä kulkuneuvolla, eikä rajaa voi ylittää kävellen. Koska tulijat eivät tulliselvittäneet polkupyöriään vaan hylkäsivät ne rajanylityspaikoille, pyörien katsottiin tulleen valtiolle luovutetuksi.
Vuoden 2024 aikana järjestimme useita huutokauppoja Vaalimaalla, Sallassa, Lentiirassa (Vartiuksessa), Haminassa ja Lappeenrannassa, joissa pyöriä myytiin. Suuri osa polkupyöristä oli aivan uusia, muutamat huonokuntoiset pyörät vietiin heti metallinkierrätykseen. Huutokaupattuja pyöriä oli noin 900. Huutokaupat keräsivät rajanylityspaikoille suuren määrän yleisöä, ja melkein kaikki pyörät saatiinkin kaupattua eteenpäin. Huutokaupoista saadut tulot tilitettiin valtiolle. Valtiolle kertyi pyöristä tuloja yhteensä 42 491 euroa.