EU:n ja Mercosur-maiden vapaakauppasopimus
Tällä sivulla on ohjeita tuojille ja viejille.
EU:n ja Etelän yhteismarkkinoiden eli Mercosur‑maiden (Argentiina, Brasilia, Paraguay ja Uruguay) välinen vapaakauppasopimus tulee väliaikaisena voimaan 1.5.2026.
Sopimus luo ensimmäistä kertaa EU:n ja Mercosur-maiden väliseen kauppaan sovellettavat alkuperäsäännöt sekä määräykset alkuperän todistamisesta.
Sopimuksen mukaan tullit laskevat tuoteryhmästä riippuen välittömästi 1.5.2026 tai asteittain joko 5, 8, 9, 11, tai 16 vuoden kuluttua sopimuksen voimaan tulosta laskettuna. Tullien poistumisen aikataulut ja mahdolliset poikkeukset eri tuoteryhmissä löytyvät sopimuksen tullien poistamista koskevasta liitteestä 2-A (Tullien poistoluettelo).
Alkuperäsäännöt
Tavarat ovat oikeutettuja tullietuuskohteluun tuonnissa Euroopan unioniin tai Mercosur‑maihin 1.5.2026 alkaen edellyttäen, että ne täyttävät sopimuksessa vahvistetut alkuperäsäännöt ja alkuperä osoitetaan hyväksytyllä alkuperäselvityksellä.
EU:n ja Mercosur-maiden vapaakauppasopimuksen alkuperäsäännöt sisältyvät sopimuksen alkuperää koskevaan 3 luvun A-jaksoon. Tuotekohtaiset alkuperäsäännöt on esitetty tullinimikkeittäin sopimuksen liitteessä 3-B, ja niiden soveltamista täsmentävät tuotekohtaisia alkuperäsääntöjä edeltävät alkuhuomautukset liitteessä 3-A.
Hyväksyttävät alkuperäselvitykset
Tuotteiden oikeutus tullietuuskohteluun todistetaan alkuperäselvityksellä, joka tuojan on esitettävä tulliselvityksen yhteydessä.
Hyväksyttyjä alkuperäselvityksiä ovat seuraavat:
- viejän laatima alkuperävakuutus (statement on origin)
- todistusmuotoinen alkuperävakuutus viejämaan valtuutetun viranomaisen vahvistamana (käytössä vain viennissä Mercosur-maista).
Viejän laatima alkuperävakuutus on määrämuotoinen. Se voidaan laatia laskulle tai muulle kaupalliselle asiakirjalle, jossa alkuperätuotteet on kuvattu riittävän tarkasti niiden yksilöimiseksi tullissa. Alkuperävakuutus voi koskea vain yhtä tuontilähetystä.
Alkuperävakuutus on voimassa 12 kuukautta laatimispäivästä, ja se on esitettävä tämän määräajan kuluessa tuojaosapuolen tulliviranomaisille. Poikkeustilanteissa määräajasta voidaan poiketa, jos tavarat on esitetty Tullille määräajan sisällä esimerkiksi tullivarastointimenettelyyn asettamisen yhteydessä.
Alkuperävakuutuksen laatiminen EU:ssa
Kaikki EU:n viejät voivat antaa alkuperävakuutuksen sellaisille lähetyksille, jotka sisältävät alkuperätuotteita enintään 6 000 euron arvosta. Jos lähetys ylittää tämän arvon, alkuperävakuutuksen voivat antaa ainoastaan REX-järjestelmään rekisteröityneet yritykset. Tällöin yrityksen täytyy ilmoittaa alkuperävakuutuksessa FIREX-tunnistenumeronsa, jonka se on saanut REX-järjestelmään rekisteröitymisen yhteydessä. FIREX-numero pitää ilmoittaa myös aina kun yrityksellä on FIREX-numero, vaikka lähetyksen arvo ei ylittäisi 6 000 euron kynnystä.
Jos suomalainen viejä on jo aiemmin saanut FIREX-numeron rekisteröitymällä EU:n alkuperätuotteiden viejäksi esimerkiksi Chileen, Isoon-Britanniaan tai Japaniin, samaa FIREX-numeroa käytetään myös alkuperävakuutuksissa viennissä Mercosur-maihin.
Alkuperävakuutuksen laatiminen Mercosur-maissa
Poikkeuksena sopimuksen määräyksiin alkuperävakuutusten käytöstä EU:n ja Mercosur-maiden välisessä sopimuksessa otetaan alkuvaiheessa käyttöön kaksi erilaista alkuperävakuutuksen muotoa Mercosur-maiden viejille. Tätä poikkeavaa menettelyä sovelletaan seuraavasti:
- Poikkeusta sovelletaan 3 vuoden ajan sopimuksen voimaantulosta eli 1.5.2026 alkaen.
- Poikkeusta voidaan jatkaa enintään 2 vuodella, jos osapuolet niin päättävät.
Argentiinasta, Brasiliasta ja Uruguaysta vietävien tavaroiden alkuperä voidaan todistaa joko
- sopimuksen mukaisella viejän laatimalla alkuperävakuutuksella tai
- erillisellä todistusmuotoisena annettavalla alkuperävakuutuksella, jonka myöntää Mercosur-maan kauppakamari tai muu kyseisen maan valtuutettu viranomainen.
Paraguay käyttää sopimuksen soveltamisen alkuvaiheessa ainoastaan todistusmuotoista alkuperävakuutusta. Paraguayn viejät eivät siis toistaiseksi laadi itse sopimuksen mukaista alkuperävakuutusta.
Alla olevassa taulukossa eri Mercosur-maiden soveltamat alkuperäselvitykset.
Mercosur-maa |
Alkuperävakuutus (liitteen 3-C mukaisesti) |
Alkuperävakuutus todistuksena (liitteen 3-D mukaisesti) |
Argentiina |
X |
X |
Brasilia |
X |
X |
Paraguay |
|
X |
Uruguay |
X |
X |
Mercosur-maiden perinteisellä viejän itse laatimalla alkuperävakuutuksella ilmoittamat yritystunnukset ovat maakohtaisesti seuraavien esimerkkien mukaiset:
- Argentiinan viejät ilmoittavat yrityskohtaisen CUIT-numeron (“Clave única de identificación tributaria”), joka muodostuu 13 numerosta seuraavalla rakenteella: 12-12345678-1.
- Brasilian viejät ilmoittavat yrityskohtaisen CNPJ-numeron (“Cadastro Nacional da Pessoa Jurídica”), joka muodostuu 14 numerosta seuraavalla rakenteella: 12345678/1234-12.
- Paraguayn viejät laativat toistaiseksi ainoastaan sertifikaatteja, eikä komissio ole ilmoittanut ohjeissaan mitään yritystunnusta.
- Uruguayn viejät ilmoittavat yrityskohtaisen RUT-numeron (“Registro Unico Tributario”), joka muodostuu 12 numerosta seuraavalla rakenteella, jossa ensimmäiset numerot ovat aina ”22” ja sen jälkeiset 10 numeroa ovat yrityskohtaiset: 22-123456-123-1.
Mercosur-maat eivät sovella 6 000 euron kynnysarvoa, vaan yritystunnus on ilmoitettava alkuperävakuutuksessa aina lähetyksen arvosta riippumatta. Tulli hylkää puutteellisesti laadittuihin alkuperävakuutuksiin perustuvat etuuskohteluvaatimukset.
Todistusmuotoinen alkuperävakuutus on käytössä ainoastaan viennissä Mercosur-maista, ja se on sama kaikissa Mercosur-maissa.
Mercosur-maassa todistusten vahvistamiseen valtuutettu viranomainen on maan kauppakamari tai muu valtuutettu viranomainen. Todistus voi olla laadittu englanniksi, portugaliksi tai espanjaksi. Viejän on aina allekirjoitettava asiakirja, ja siinä on oltava viranomaisen vahvistusmerkintä. Yrityksen tunnusnumeroa ei kuitenkaan vaadita.
Kaikkia ITA-sopimuksen 3 luvun alkuperävakuutusta koskevia määräyksiä (voimassaolo, kirjanpito, tarkastus jne.) sovelletaan myös todistuksen muodossa olevaan alkuperävakuutukseen.
Kuvassa todistuksen malli liitteestä 3-D.
Näin ilmoitat etuuskohteluvaatimuksen tuonti-ilmoituksessa
Kun Mercosur-maasta peräisin oleville alkuperätuotteille vaaditaan etuuskohtelua, ilmoita tuonnin tulli-ilmoituksessa seuraavat tiedot:
- Ilmoita etuuskohtelukoodi 300.
- Ilmoita alkuperävakuutuksen asiakirjakoodi U126, joka on sama kaikille käytössä oleville alkuperäselvityksille. Asiakirjan tunnisteena on ilmoitettava sen asiakirjan tai erillisen todistuksen numero ja päiväys, jolla alkuperävakuutus on annettu.
Tulli-ilmoitukseen ei liitetä asiakirjoja, mutta ne on esitettävä tulliviranomaiselle pyydettäessä.
Tullietuuskohtelun vaatiminen tuonnin jälkeen
Tuojat voivat vaatia tullietuuskohtelua takautuvasti, jos ne eivät ole vaatineet etuuskohtelua silloin, kun tuotteet ilmoitettiin luovutettaviksi vapaaseen liikkeeseen. Alkuperävakuutus on esitettävä tuojaosapuolessa viimeistään 2 vuoden kuluttua tuotteiden tuonnista.
Alkuperäkumulaatio
Sopimuksessa sovelletaan
- täyttä kumulaatiota Mercosur-maiden välillä
- kahdenvälistä kumulaatiota EU:n ja Mercosur-maiden välillä.
Mercosur-maissa tai EU:ssa alkuperäaseman saaneita materiaaleja voidaan käyttää toisessa sopimuspuolessa siten, että niitä pidetään alkuperäaineksina.
Toleranssisäännöt
Sopimus sisältää yleisen toleranssisäännön, jonka mukaan ei-alkuperäaineksia voidaan käyttää enintään 10 % tuotteen Ex-works-hinnasta edellyttäen, ettei tuotekohtaisessa alkuperäsäännössä ole tätä koskevaa nimenomaista kieltoa.
HS-nimikkeistön ryhmien 50–63 tekstiileille on määritetty omat toleranssisäännöt alkuperäsääntöjen liitteen 3-A huomautuksissa 6 ja 7.
Kirjanpidollinen erottelu
Sopimuksessa sallitaan kirjanpidollinen erottelu keskenään vaihdettaville (fungible) alkuperä- ja ei-alkuperäaineksille.
Tämä tarkoittaa sitä, että toimija voi varastoida samaa kaupallista laatua sekä teknisiltä ja fyysisiltä ominaisuuksiltaan samanlaisia alkuperäaineksia ja ei-alkuperäaineksia yhdessä erottelematta niitä fyysisesti toisistaan. Varastoituja eri alkuperää olevia aineksia ja niiden määriä voidaan siis hallinnoida pelkästään kirjanpidollisella menetelmällä.
Tullinpalautuskielto
Sopimukseen ei sisälly tullinpalautuskieltoa.
Siirtymämääräykset
Ennen 1.5.2026 liikkeelle lähteneet tavarat voivat saada tullietuuskohtelun, jos ne täyttävät sopimuksen alkuperäsäännöt ja niille on laadittu alkuperäselvitys.
Tuotekohtaiset alkuperäsäännöt
Tuotekohtaiset alkuperäsäännöt on laadittu EU:n uusien kauppasopimusten mukaisesti. Ne sisältävät useille tuotteille vaihtoehtoisia tapoja täyttää alkuperävaatimus, kuten
- tullinimikkeen muutos (jakso-, nimike- tai alanimiketasolla)
- kolmansien maiden ainesten käyttöä koskeva arvo- tai painoperusteinen rajoitus
- tietty valmistusprosessi tai
- näiden yhdistelmät.
Kemianteollisuuden tuotteissa on useimmissa tuotteissa kolme eri vaihtoehtoa alkuperäaseman saavuttamiseksi, kuten
- CTSH, joka tarkoittaa nimikkeen muutosta alanimiketasolla
- kemiallinen reaktio
- 50 %:n enimmäisraja kolmansista osapuolista peräisin olevien ainesten käytölle (Max.Nom.-sääntö).
Esimerkkejä tavaroiden vaihtoehtoisista tavoista täyttää alkuperävaatimus:
- Useiden 47-48 ryhmien, kuten sellun (ryhmä 47), paperin, kartongin ja pahvin (ryhmä 48), sekä painotuotteiden (ryhmä 49) kohdalla on vaihtoehtona nimikkeen muutos tai 50 %:n Max.Nom.-sääntö. Näin on myös useimmissa koneiden ja laitteiden ryhmissä 84–85, kuten sähköautojen akuissa ryhmässä 8507.
- Tullinimikkeisiin 8701–8707 kuuluville autoille ja muille ajoneuvoille on ainoastaan kolmansien maiden ainesten käyttöä koskeva 45 %:n enimmäisraja.
- Ryhmän 90 laitteissa, joihin lukeutuvat muun muassa erilaiset tarkkuuskojeet sekä lääketieteelliset laitteet, on tuotekohtaisissa säännöissä pääsääntöisesti vaihtoehtona nimikkeenmuutos CTH tai 50 %:n Max.Nom.-sääntö. Tähän ryhmään sisältyy joitakin poikkeuksia, joissa tuotteilla on ainoastaan 45 %:n tai 50 %:n Max.Nom.-sääntö.
Huomioi, että sopimuksen liitteet 3-A (alkuhuomautukset) ja 3-B (tuotekohtaiset säännöt) perustuvat 1.1.2017 voimaan tulleeseen HS-nimikkeistöön. Voit tarkistaa sopimuksessa mainittujen nimikkeiden vastaavuuden uusimpaan vuonna 2022 päivitettyyn HS-nimikkeistöön korrelaatiotaulukosta, joka on julkaistu Maailman tullijärjestön WCO:n sivuilla: Correlation Tables HS 2017 – 2022.
Lue lisää
- Komission verkkosivut, jossa yleistä tietoa EU-Mercosur-sopimuksesta (englanniksi): EU-Mercosur agreement
- Komission opas EU-Mercosur-sopimuksesta (englanniksi): ”EU-Mercosur ITA – Guidance on Rules of origin”
- Euroopan unionin virallisessa lehdessä julkaistu suomenkielinen käännös EU:n ja Mercosur-maiden kauppasopimuksesta