Tullin asiakasneuvottelukunta käsitteli uudistuvan tullimaailman näkymiä

Julkaisuajankohta 31.5.2024 11.57
Tyyppi:Tiedote

Tullin asiakasneuvottelukunta kokoontui Pasilassa 30.5.2024. Asiakasneuvottelukunta koostuu elinkeinoelämän järjestöjen ja toimialaliittojen sekä Tullin edustajista. Kokouksen puheenjohtajana toimii Tullin pääjohtaja Sami Rakshit.

Asiakasneuvottelukunnassa käsiteltiin niin verotuksellisia kuin valvonnallisia muutoksia, joita Tulli ja asiakkaat kohtaavat muuttuvassa maailmassa. EU:n tulliuudistuksen myötä suunnitteilla on tullitoiminnan täysi digitalisoiminen, tietopohjaisen toimintatavan hyödyntäminen tehokkaammin ja keskitetymmin.

EU:n Tulliuudistuksen yhtenä tarkoituksena on myös perustaa uusi EU:n tulliviranomainen EUCA (European Customs Authorisation), joka ohjaa, koordinoi ja tukee kansallisia tulliviranomaisia. Se ei tee kuitenkaan päätöksiä kansallisen tulliviranomaisen puolesta. EUCAlla on merkittävä rooli unionin päättämien pakotteiden ja kriisinhallintasäännösten täytäntöönpanossa ja täytäntöönpanon koordinoimisessa. Sen keskeinen tehtävä on myös vastata EU-tason riskinhallinnasta.

Suomessa on jo pitkään käytetty tulliselvityksen yksinkertaistuksia, joita myönnetään etenkin AEO-asiakkaille. Tulliuudistuksessa yksinkertaistuksia myönnetään luotetuille ja valvotuille toimijoille.

Nykytilanteesta keskusteltua

Tulli on etupainotteisin tiedottamisen ja neuvonnan ohella viranomaisaloitteisesti kontaktoinut CBAM-tuotteita tuovia asiakkaita, jotta kaikki raportoisivat tuontinsa ja välttyisivät sanktioinnilta. CBAM-tuotteista raportoidaan siirtymäkaudella mm. päästöjen määrä ja mahdollinen lähtömaassa maksettu hiilen hinta.

Keskustelua käytiin myös kolmannentoista pakotepaketin voimaantulosta. Avainasemassa on yhdenmukainen pakotevalvonta kaikissa EU-maissa. Jatkossa pakotteiden kattavuus, kiertämisen estäminen ja pakotteiden kehittäminen korostuvat entisestään.

Tulli seuraa Tulliselvityksen sanoma-asiakkaiden ja Intrastat-asiakkaiden asiakastyytyväisyyttä laajemmilla kyselyillä ja asiointipalvelujen asiakaskokemusta jatkuvilla kyselyillä. Kokouksessa käytiin läpi viimeisimmät vuoden 2023 asiakastyytyväisyyskyselyjen tulokset, jotka olivat kokonaisuudessaan hyvällä tasolla. 

Asiakaskokemukseen vaikuttaa olennaisesti myös uusien järjestelmien käyttöönottohetki, jolloin voi esiintyä erityyppisiä teknisiä haasteita. Seuraava käyttöönotto on lokakuussa, jolloin vienti siirtyy uuteen järjestelmään.

Tulli neuvoo etupainotteisesti asiakkaitaan. Kahden edellisen vuoden osalta useimmiten yritysasiakkaat tarvitsevat neuvontaa esimerkiksi sähköisessä-ilmoittamisessa, menettelyjen ja järjestelmien muutoksissa ja rajoituksissa sekä kesto-aiheissa kuten nimikkeet, alkuperä ja luvat.

Asiakkaat kokevat saavansa helpommin tarpeellisen tiedon Tullin uudistetuilta verkkosivuilta.

Lisätietoja: tulliylitarkastaja Marjo Saastamoinen (marjo.saastamoinen(at)tulli.fi)

Asiakastiedotteet