Hyppää sisältöön

Tulli osallistuu itsenäisyyspäivän valtakunnalliseen paraatiin Oulussa

Julkaisuajankohta 21.11.2023 8.53
Tiedote

Puolustusvoimien valtakunnallinen itsenäisyyspäivän paraati järjestetään 6. joulukuuta Oulussa. Paraatin teemana on tänä vuonna itsenäisen Suomen puolustajat. Tulli on muiden turvallisuusviranomaisten tavoin mukana paraatin ohimarssissa sekä toimintakentällä, jossa voit tulla tutustumaan toimintaamme esittelypisteellä.

Itsenäisyyspäivän paraatin ohimarssi alkaa Oulun Merikosken silloilla klo 13. Ohimarssiin osallistuu jalan marssivien joukkojen lisäksi yhteensä lähes 70 ajoneuvoa Puolustusvoimilta sekä muilta viranomaisilta kuten Tullilta, Rajavartiolaitokselta, ja poliisilta. Tullilta paraatissa nähdään partioautojen lisäksi moottorikelkka sekä traktorimönkijä. Molempia käytetään Tullin maastovalvonnassa.

Tullin moninaiseen toimintaan voi tulla tutustumaan esittelypisteellämme toimintakentällä, joka on avoinna Oulun kauppatorilla itsenäisyyspäivänä klo 9-15. Tervetuloa jututtamaan asiantuntijoitamme, tutustumaan tarkastusvälineisiin sekä tullikoiriin ja partioautoihin! Toimintakentällä on esillä laajasti myös muiden viranomaisten kalustoa ja toimintaa. 

Voit lukea itsenäisyyspäivän valtakunnallisesta paraatista ja päivän aikataulusta tarkemmin Puolustusvoimien tiedotteesta.

Uutinen