EU:n ulkopuolelta tulevien postilähetysten tullauksissa viivettä
Osa EU:n ulkopuolelta saapuvista postilähetyksistä odottaa, että tullauksen voi tehdä normaalisti. Tulli ja Posti ovat selvittäneet asiaa tiiviissä yhteistyössä ja ongelmaa korjataan parhaillaan. Kerromme, kun tullaus onnistuu taas normaalisti. Posti on pidentänyt tullattavien lähetysten säilytysaikaa.
Suomeen Euroopan unionin ulkopuolelta lentäen saapuvista postilähetyksistä on pitänyt antaa 15.3.2021 lähtien turvatietoilmoitukset ennen tavaroiden lastausta lähtömaassa. Uudistuksesta johtuen, osassa lähetyksiä Posti ei ole voinut lähettää Tullille tarvittavaa uutta ilmoitusta puutteellisten tietojen takia. Näiden lähetysten tullaaminen ei onnistu tällä hetkellä.
”Olemme tehneet tiivistä yhteistyötä Postin kanssa. Tilanne on todella ikävä lähetystään odottaville asiakkaille ja toivomme, että asia saadaan korjattua mahdollisimman pian. Kerromme, kun tullaus toimii taas normaalisti”, pahoittelee tulliylitarkastaja Nadja Painokallio.
Ongelma koskee vain osaa EU:n ulkopuolelta tulevista postilähetyksistä. Posti on pidentänyt niiden lähetysten säilytysaikaa, joiden tullaamisessa on ollut ongelmia.
Pahoittelemme asiakkaille koitunutta haittaa.
Päivitys 16.4. klo 16.00
Osa ongelmasta on jo ratkaistu, mutta joidenkin postilähetysten osalta tullaus ei vielä onnistu. Ongelman korjaus jatkuu ja kerromme, kun tullaus onnistuu jälleen normaalisti.
Päivitys 23.4.2021 klo 12.00
Valitettavasti joidenkin postilähetysten tullaus ei edelleenkään onnistu. Korjaukset etenevät ja kerromme, kun tullaus onnistuu jälleen normaalisti.
Lisätietoja:
- Postin asiakastuki, p. 010 05 577
- Tullineuvonta: Tulli-ilmoittamisen tuki, p. 0295 5206 (ma–pe klo 8–18)
Lisätietoja medialle:
- Postin MediaDesk, p. 020 452 3366 (ma–pe klo 9–16), viestinta(at)posti.com
- tulliylitarkastaja Nadja Painokallio, p. 040 332 7577, nadja.painokallio(at)tulli.fi