Oma tullilaitos ja Venäjän vallan aika
Suomen Venäjään liittämisen jälkeen päätettiin, että maiden välille jäisi tulliraja. Suomesta tuli oma tullialueensa. Sitä valvomaan tarvittiin oma tullilaitos, jonka asema vahvistettiin 18. helmikuuta 1812. Ruotsin ajalta periytyneet meritullikamarit alistettiin uudelle keskusvirastolle, päätullijohtokunnalle. Ahvenanmaalle ja Tornioon perustettiin uudet tullikamarit. Pääosa vanhan maatullilaitoksen henkilökunnasta siirrettiin osaksi meritullilaitosta, jota alettiin kutsua Suomen tullilaitokseksi.
Kuva: Tulliasema Torniossa.
Aluksi päätullijohtokunta toimi Turussa, ja vuonna 1821 se muutti uuteen pääkaupunkiin Helsinkiin.
Suomen ja Venäjän välinen tulliraja perustui pääosin Venäjän tarpeisiin. Tulevaisuuden kannalta tärkeää oli, että Suomessa kannetut tullit voitiin käyttää Suomessa ja Suomella oli oma tullitariffi.
Kuva: Vuonna 1875 tullilaitoksen virkapuvut uusittiin. Lakkimerkkiä lukuun ottamatta malli pysyi käytössä vuoteen 1917 saakka.
Aluksi kireä kauppapolitiikka piti tullienkannon pienenä, mutta rohkaisi laajamittaiseen salakuljetukseen. Kun tulleja alettiin 1850-luvulla alentaa, niiden tuotto alkoi kasvaa. Tavarakauppa lisääntyi ja liikenne kehittyi voimakkaasti. Saimaan kanava avasi ulkomaan laivaliikenteen Itä-Suomeen, ja sinnekin perustettiin uusia tullitoimipaikkoja. Rautateiden rakentaminen paransi kuljetusyhteyksiä, ja tärkeille rautatieasemille tuli tullitoimistoja. Tullaamattomien tavaroiden passituksesta tuli tärkeä osa rautatieliikennettä.
1800-luvun lopulla alettiin vaatia Suomen ja Venäjän tullilaitosten yhtenäistämistä. Hankkeet tullirajan poistamiseksi jäivät lopulta toteuttamatta, kun keisarikunta ajautui 1900-luvulle tullessa sisäisiin mullistuksiin. Samalla Suomen asema välttyi vakavammilta loukkauksilta.
Samaan aikaan tullilaitoksesta oli tullut Suomen suuriruhtinaskunnan ylivoimaisesti tärkein verotulojen tuottaja. 1900-luvun alkuvuosina jopa noin kolme neljäsosaa valtion tuloista tuli Tullin kantamana.
