Sata vuotta sitten: Suomi separaattorien suurvallaksi?

Meijeritalous oli Suomelle merkittävä elinkeino. Voita ja juustoja tehtiin paljon myös vientiin. Separaattori oli maidontuotannolle merkittävä keksintö. Sen avulla kerma voitiin erottaa maidosta joko käsin veivaamalla tai sähkömoottorin voimalla. Separaattoreita alettiin valmistaa myös Suomessa. Sata vuotta sitten separaattorituotanto anoi valtiolta tullietua, jolla voitiin tukea separaattorien vientiä ulkomaille. Vaikkei tätä tullietua saatu, separaattorien vienti alkoi kehittyä suotuisasti.

Separaattori säästi paitsi aikaa ja vaivaa, se myös paransi maidon kuljetusketjua. Käsikäyttöisellä separaattorilla maidontuottaja saattoi puhdistaa maidon itse. Kuorinta voitiin tehdä myös meijerissä, jolloin voitiin käyttää myös isompia, konevoimalla käyviä separaattoreita. 

Tuontitulli nostaa separaattorin hintaa

8. helmikuuta 1923 Savon Sanomat-lehti kirjoitti separaattoreista ja totesi ne kalliiksi. Laitteet olivat pitkään tuontitavaraa. Lähes ainoa suomalainen valmistaja oli Kone- ja siltarakennus Oy, joka mainosti lehdissä valmistamiaan Lacta- ja Milka-merkkisiä ”maailman parhaimpia separaattoreita”. Niitä se oli alkanut tuottaa 1910-luvun alussa. Suomen separaattorimarkkinoilla oli jonkin verran kilpailua ja laatukin vaihteli. Savon Sanomien mukaan kuorintateholtaan parhaaksi oli osoittautunut kotimainen Lacta.

Ilkka-lehti kirjoitti 29.11.1923 kuinka jokaisen pienviljelijän ensimmäinen konehankinta oli oma käsikäyttöinen separaattori. Ulkomaisen separaattorin hintaan kuitenkin sisältyi myös siitä maksettu tullimaksu. Lehti vaatikin tuontitullin alentamista, jotta hintaa olisi saatu alemmas. Ennen vuotta 1914 ulkomailta tuodun käsiseparaattorin tullimaksu oli ollut vain 12 penniä kilolta. Itsenäistymisen jälkeen tullia oli korotettu moninkertaisesti. Vuonna 1922 separaattoreista meni tullia 3 markkaa kilolta ja vuonna 1923 ehdotettiin käsikäyttöisen separaattorin tullimaksuksi jopa 6 markkaa kilolta, kun taas koneseparaattorin tulli olisi vain 3 markkaa 60 penniä. Suhteessa pienten käsiseparaattorien tulli oli siis 20 prosenttia konevoimalla käyviä korkeampi.

Lisäksi lehti kiinnitti huomiota siihen, että separaattorien valmistukseen tarvittavista ulkomaisista materiaaleista maksettiin tullia vain murto-osa siitä, mitä piti maksaa ulkomailta tuotavista valmiista separaattoreista. Kirjoittajan tulkinnan mukaan tämä tarkoitti, että kotimainen teollisuus vei jokaiselta pienviljelijältä 20 prosenttia. Aivan näin yksinkertainen asia ei kenties ollut, sillä koneseparaattorit olivat isompia ja painavampia.  

Saavatko separaattorit tulliedun?

Polemiikin taustalla saattoi vaikuttaa myös Kone- ja siltarakennus Oy:n vuonna 1922 valtioneuvostolle tekemä anomus. Yhtiö haki oikeutta saada raaka-aineista maksamansa tullimaksut takaisin, jos se vei niistä valmistetun separaattorin ulkomaille. Vuonna 1922 yhtiö aloitti ponnistelut Yhdysvaltain markkinoilla.

Saamansa toimeksiannon mukaisesti Tullihallitus ehdotti 29. elokuuta 1922 valtioneuvostolle kiinteää tullimaksun palautussummaa. Jokaiselle Lacta-, Milka- ja Kärnan-separaattorin mallille oli laskettu oma tullipalautussummansa. Laskelman oli tehnyt tullitarkastaja Albert Gottleben Helsingin tullikamarista.

Ehtona palautukselle olisi, että sitä anovan yrityksen piti kirjata valmistukseen käytetyn materiaalin määrä ja siitä maahan tuotaessa maksetut tullimaksut. Lisäksi kirjanpito, laskutus ja muu kirjeenvaihto oli säilytettävä ja esitettävä Tullihallituksen valtuuttamalle tarkastajalle. Tullilla oli oikeus tehdä tarkastuksia separaattoritehtaaseen sekä valvoa valmistusprosessia ja raaka-ainevarastoja. Asiakirjoissa piti olla yhtiön toimitusjohtajan, työnjohtajan tai materiaalipäällikön vahvistus.

Tullietua olisi haettava viimeistään kolmen kuukauden kuluttua vientivuoden päättymisestä. Palautuksen sai hakea taannehtivasti huhtikuun 1922 alusta vuoden loppuun maahan tuoduista materiaaleista.

Tällainen vientiä koskeva tullietu ei ollut epätavallinen. Vastaavia palautuksia oli useilla muillakin teollisuustuotteilla, jos niitä valmistettiin vientiin.

Lopullinen päätös kuului valtioneuvostolle. Näyttää siltä, ettei se ainakaan vuonna 1922 tai vuonna 1923 tehnyt separaattoreita koskevaa päätöstä Tullin ehdottamista palautussummista. Asiaa ei käsitelty valtioneuvostossa.

Vuonna 1928 Kone- ja siltarakennus Oy:n johtaja valitteli Kauppalehdessä, että valmiiden separaattorien tuontitulli oli liian alhainen. Tämä mahdollistanut sen, että Suomen markkinoille pääsivät liian helposti varsinkin omia mallejaan aggressiivisesti markkinoivat ruotsalaiset.

Paljonko separaattoreita tuotiin ja vietiin?

Tullin ulkomaankauppatilaston mukaan vuonna 1922 Suomeen tuotiin noin 36 tonnia separaattoreita. Vuonna 1923 määrä oli 100 tonnia, kohoten seuraavana vuonna 140 tonniin. Kolme vuotta myöhemmin separaattoreja tuotiin jo 250 tonnia.

Separaattorien vienti ylitti 1920-luvulla tuonnin. Vuonna 1922 niitä vietiin yli 91 tonnia ja vuonna 1923 yli 34 tonnia. Pudotus jäi tilapäiseksi ja vienti alkoi pian kehittyä suotuisasti. Vuonna 1924 separaattoreita vietiin yli 190 tonnia ja vuonna 1925 yli 425 tonnia. Vientimäärä tosin putosi tästä lähes puoleen seuraavana vuonna, mutta elpyi uudelleen. Jos yhden separaattorin painoksi arvioidaan 30 kiloa, vuonna 1922 olisi viety kolmetuhatta separaattoria ja vuonna 1925 noin 14 000. Painot toki varmasti vaihtelivat. 

1920-luvun lopulla suomalaiset separaattorit kelpasivat jopa amerikkalaisille autotehtaille. Ne käyttivät laitetta vernissan sekoittamiseen.

1930-luvulla separaattorien tuonti oli enää vain kymmenesosa 1920-luvulla maahan tuodusta määrästä. Määrässä mitattuna vienti oli huomattavasti suurempaa. Lacta- ja Milka-separaattorit tunnettiin Euroopassa ja myös Yhdysvalloissa, jonne niitä vietiin 1930-luvulla useampi tuhat vuodessa.

Vuonna 1934 nimimerkki K.J. kirjoitti Helsingin Sanomissa, kuinka ”monien satojen miljoonien markkojen arvoinen separaattorien tuonti on nyt muuttunut vienniksi. Emmekä tiedä, millainen vientiartikkeli suomalaisesta separaattorista vielä voi tulla, kun ajat taas paranevat”. Hän jatkoi:

Erityisesti Suomen maanviljelijöillä on syytä olla asioiden kehitykseen tyytyväisiä. Moniin kymmeniin miljooniin on laskettava heidän säästönsä nousevan, verrattuna siihen, mitä he olisivat saaneet separaattoreistaan maksaa, jollei kotimaista separaattoriteollisuutta olisi.

Edelleen on huomattava, että separaattorin hinnasta jää 92 pros. kotimaahan, siis ainoastaan muutamia prosentteja menee ulkomaille, sieltä tuodun raaka-aineen maksuksi.

Julkisuudessa esitetyt mielipiteet separaattoreista olivat vuosikymmenessä kääntyneet kokonaan ympäri. Kun 1920-luvulla kotimaista tuotantoa ja sen saamaa tullitukea oli kritisoitu, nyt kotimainen separaattorivalmistus todettiin myös maanviljelijöille edulliseksi.

Vuonna 1935 Kone- ja siltarakennus Oy yhdistyi Wärtsilä Oy:n kanssa. Sota-aikana yhtiön tuotanto muuttui. Sotien jälkeen separaattorien tuonti ja vienti olivat enää murto-osan 1920- ja 30-lukujen määristä.

Kone- ja siltarakennus Oy:n tehtaiden separaattoriosasto toimi Helsingin Hakaniemessä, nykyisessä Haapaniemenkadun ja Sörnäisten rantatien kulmassa. 1990- ja 2000-luvulla tämä rakennus oli myös Tullin käytössä. Sen ylimmässä kerroksessa toimi Tullikoulu.

Lähteet: Tullihallituksen kirjeet 1922 (KA); Tullin ulkomaankauppatilastojen vuosijulkaisut; Savon Sanomat 8.2.1923; Ilkka 29.11.1923; Kauppalehti 12.7.1928; Helsingin Sanomat 4.3.1934. 

Vuosi 2022 on ilmoitusmenettelyn 50-vuotisjuhlavuosi. Samana vuonna Tullin ulkomaankauppatilastot täyttävät 130 vuotta. Lisäksi tänä vuonna tulee kuluneeksi 30 vuotta ensimmäisestä sähköisestä tulli-ilmoituksesta. Ilmoitusmenettely mahdollisti sähköisen ilmoittamisen ja tuonti- ja vientitilastot ovat aina perustuneet tulli-ilmoitusten ja sittemmin myös sisäkaupan tilastoilmoitusten tietoihin. Juhlavuoden kunniaksi historiateemamme on Tullille ilmoittaminen ja tilastointi eri aikoina.

Lisätietoja: Janne Nokki, tulliylitarkastaja, janne.nokki@tulli.fi tai p. 040 332 2774