Sata vuotta Jorma Uiton syntymästä
Jos Tullin historiasta etsitään yksittäisiä henkilöitä, joilla on ollut siihen todella suuri vaikutus, lienee yksi tärkeimmistä pääjohtaja Jorma Uitto (1921–2009). Hän luotsasi Tullia kaksi vuosikymmentä, vuodet 1968–88. Uiton kaudella Tulli uudistettiin perinpohjaisesti, eikä yksikään tullitoiminnan osa-alue jäänyt ennalleen. Monet Tullissa edelleen näkyvät piirteet ovat suurelta osin peruja hänen pääjohtajakaudestaan.
Jorma Uitto syntyi 1. toukokuuta 1921 Alahärmässä. Eteläpohjalaisuus oli Uitolle tärkeä voimavara. Uitto oli omaperäinen johtajahahmo, joka hankki itselleen Tullin sisällä ja myös sen ulkopuolella laajan vaikutusvallan. Todellinen vaikuttaja oli samalla hieman ristiriitainen hahmo, joka usein luovi ääripäiden välissä.
Aika ennen Tullia
Uiton elämänvaiheet liittyvät keskeisesti 1900-luvun historian suuriin käänteisiin. Lukiolaisena hän ennätti 1930-luvulla olla vaihto-oppilaana kansallissosialistisessa Saksassa. Kokemus teki hänestä autoritaarisuuden vastustajan. Vuonna 1939 Uitto lähti vapaaehtoisena talvisotaan. Jatkosodan aikana hän oli päämajan tehtävissä ja aloitti palveluksen ohessa lakitieteen opinnot Helsingin yliopistossa.
Sodan jälkeen kokkolalaisesta suojeluskuntanuoresta tuli vasemmistolainen asianajaja, joka liittyi SKDL:n jäseneksi. Uran käännekohta oli siirtyminen vuonna 1945 sisäasiainministeriön tutkintaelimen palvelukseen. Tämä organisaatio oli perustettu ns. asekätkentäjutun tutkintaa varten. Uitto sai tämän poliittisesti arkaluontoisen jutun laajoissa tutkimuksissa keskeisen roolin, mutta myös vihamiehiä.
Tapauksen päätyttyä hän siirtyi akateemiseksi tutkijaksi ja väitteli tohtoriksi rikosoikeudesta. Poliittisista syistä ura yliopistolla oli poissuljettu vaihtoehto. Kielitaitoinen Uitto siirtyi Suomessa tuolloin toimineiden neuvostoliittolaisten yritysten lakimieheksi.
1960-luvulla Uitto toimi eduskunnan lakivaliokunnan sihteerinä. Kun Tullille vuonna 1968 etsittiin uutta pääjohtajaa SKDL:stä, puheenjohtaja Ele Alenius joutui kieltäytymään tehtävästä puolueen sisäisten ristiriitojen vuoksi ja esitti tehtävään Uittoa, josta 1. heinäkuuta 1968 tuli Tullihallituksen pääjohtaja.
Muutoksen tuulet Tullissa
Tullin henkilökunnassa oli tuolloin monia, jotka pelkäsivät uuden pääjohtajan vievän kaikki ”kolhoosiin”. Näin ei käynyt, mutta paljon muuttui tulevina vuosina. Uitto luopui pian poliittisista sidonnaisuuksistaan ja keskittyi Tullin uudistamiseen sitoutumattomalta pohjalta.
Uiton johtamistyyli oli poikkeuksellinen. 1800-luvun alussa perustetun Suomen tullilaitoksen kulttuuri oli varsin vanhakantainen ja jäykkä. Puhuttiin jopa ”puolisotilaallisesta” Tullista. Uiton kohdalla kulunut fraasi ”ajan hermoon osumisesta” on poikkeuksellisen osuva. Suomessa oli 1960-luvun lopulla käynnissä huima rakennemuutos, joka ravisteli myös valtionhallintoa. Uitto pyrki tukeutumaan Tullin henkilöstöjärjestöihin, joilta saikin vastakaikua pyrkimyksilleen. Toisaalta Uiton oma johtamiskokemus oli varsin niukka, eikä hänellä ollut valmiita kaavoja tai malleja joita noudattaa. Neuvostoliittolaista autoritaarista johtamismallia hän ei todellakaan pyrkinyt soveltamaan.
Legendaarisen maineen Tullin sisällä on saanut Tullihallituksen yleiskirje vuodelta 1973, jossa koko Tullin henkilöstö ja esimiehet kehotettiin sinuttelemaan toisiaan ja etsiytymään yhteisiin harrastuksiin vapaa-ajalla. Tällainen kirje lienee Suomen hallintohistoriassa ainoa laatuaan. Erinomaisen foorumin yhtenäishenkilöstön luomiseen tarjosi 1950-luvulla perustettu Tullilaitoksen Urheilukerho, joka järjesti vuosittaisia mestaruuskisoja. Uitto oli ensimmäinen pääjohtaja, joka myös osallistui lajeihin. Sittemmin tavan omaksuivat useimmat hänen seuraajansa. Aluksi asia herätti melkoista hämmennystä. Uitto on kertonut hämmästelleensä itsekin, kun alkuvuosina juoksuradalla kuului: ”herra pääjohtaja, saanko ohittaa Teidät”. Tämä ja lukuisat kokemukset tullitoimipaikoissa tehdyillä vierailuilla saivat hänet päättämään, että asioille oli tehtävä jotakin. Pääjohtaja näytti itse mallia tekemällä sinunkauppoja kaikkialla missä toimi Tullin ihmisten kanssa. Hän ei halunnut olla ”herra pääjohtaja”, vaan ”Jorma”.
Muutos osui oikeaan saumaan. Tullista tuli valtiovarainministeriön kokeilulaitos, jossa alettiin 1970-luvulla testata uutta ”virastodemokratiaa”. Vastoin odotuksia vallankumousta tai kolhoosia Tulliin ei kuitenkaan koskaan tullut. Sen sijaan tuli nykyisinkin voimassa oleva yt-menettely, josta on tullut suomalaisessa työelämässä vallitseva käytäntö, joka otettiin käyttöön myös yrityksissä.
Uitto oli myös aloitteentekijä vuonna 1973 naisten saamiseksi tullivalvontatyöhön. Tuolloin järjestettiin ensimmäinen naisille tarkoitettu tullivalvontakurssi. Asia herätti julkisuudessa suurta huomiota. Poliisissa ensimmäiset naiskonstaapelit aloittivat seuraavana vuonna. Jatkossa tullivalvontakursseilla oli miehiä ja naisia. Vasta vuonna 1975 Suomessa säädettiin laki, joka teki naiset tasavertaisiksi kaikkiin valtion siviilivirkoihin.
Pääjohtaja Tullin kisoissa. Tullimuseo.
Ilmoitusmenettely mullistaa tullauksen
Ensi vuonna tulee 50 vuotta siitä, kun tulli-ilmoittamisesta tuli yritysten vallitseva tulliselvityksen muoto. Perinteisesti Tulli oli tutkinut tavaraerät, kirjoittanut tulli-ilmoituslomakkeet ja antanut tullauspäätöksen yrityksen edustajan läsnä ollessa. Ilmoitusmenettelyyn oli siirrytty 1960-luvulla Pohjoismaissa ja läntisen Euroopan isoissa kauppamaissa. Suomessakin asiaa oli jo tutkittu ja kokeiltu Uiton edeltäjän aikana.
Vuoden 1972 alussa voimaan tulleen pakollisen ilmoitusmenettelyn myötä rekisteröidyt yritykset saivat tuoda tavarat suoraan omaan varastoonsa. Tullin fyysinen kontrolli tavaratuonnin yhteydessä poistui. Tullille jäi yhä mahdollisuus tarkastaa tavaroita, mutta vastuu tullauksesta siirtyi yritysten kontolle.
Uitto oli yrittäjäsukua ja ymmärsi hyvin yritysten toimintaympäristöä. Tämä mahdollisti myös sen, ettei häntä taustastaan huolimatta vierastettu elinkeinoelämässä. Työskentely yritysjuristina oli tutustuttanut hänet konkreettisesti ulkomaankauppaan ja sen ongelmiin. On hyvä muistaa, että 1970-luvulla idänkauppaa harjoittivat kaikki kynnelle kykenevät yritykset politiikasta piittaamatta. Selvää on, että jos vanhaa tullausmenettelyä olisi jatkettu, Tulli olisi joutunut hankkimaan runsaasti henkilökuntaa, koska Suomen tuonti ja vienti olivat 1960-luvulta lähtien rajussa kasvussa. Samalla Tullista olisi tullut ulkomaankaupan pullonkaula.
Vaikkei pääjohtaja Uitto suinkaan keksinyt ilmoitusmenettelyä, hän antoi uudistukselle kasvot. Uitto keksi rinnastaa ”tulliuudistuksen” tuolloin laajaa keskustelua aiheuttaneeseen peruskoulu-uudistukseen. Täysin asia ei mennyt läpi, johtuen kenties ulkomaankaupan tuntemattomuudesta suurelle yleisölle.
Uitto ajoi aktiivisesti myös tietotekniikan käyttöönottoa tullitoiminnassa. Hän ehdotti jo vuonna 1971 yhteistä tietojärjestelmää kaikille ulkomaankaupan ja -liikenteen viranomaisille sekä ulkomaankaupassa toimiville yrityksille. Tuon ajan tekniikalla haasteet olivat vielä ylitsepääsemättömät. Tässä suhteessa hänen voi sanoa olleen todella edellä aikaansa. Ensimmäiset magneettinauhalle tallennetut tullausilmoitukset annettiin 1970-luvulla ja vuosikymmenen lopulla perustettiin ensimmäinen tietojärjestelmä tullausta varten.
Avainsana ei ollut enää viranomaisen sanelu vaan yhteistyö ja vuorovaikutus yritysten kanssa, jota Tulli on sittemmin vaalinut. Tullilainsäädäntöä uudistettiin 1970-luvun lopulla hyvin joustavaan suuntaan. Tullin roolia lisäsi vuonna 1970 toteutettu valmisteverotuksen siirto Tulliin, jonka yhteydessä se oli ollut 1920-30-luvuilla.
Valvonnan ja rikostorjunnan uudistukset
Rikostutkijan taustansa ansiosta Uitolla oli pätevyyttä arvioida myös tullivalvontaa ja tullirikostutkintaa. Hänen kaudellaan toimintamallia niissäkin uudistettiin. Osin ilmoitusmenettelystä johtuen Tullissa tarvittiin tullirikostutkintaan erikoistuneita henkilöitä, jotka tutkivat yritystoimintaa paljon laajemmin kuin pelkästään yksittäistä tuonti- ja vientierää. Samaan aikaan sai alkunsa Tullin yritystarkastus. Uudistuksissa noudatettiin ulkomaisia esikuvia.
Tullirikollisuus muutti 1960-luvulla muotoaan. Huumausaineiden salakuljetus oli alkanut. Oltuaan vain puoli vuotta pääjohtajana Uitto otti ratkaisevan ja radikaalin askeleen Tullin huumausainekoiratoiminnan käynnistämiseksi. Kun lääkintöhallitus yhä katsoi, ettei laki sallinut huumausainekoirien kouluttamista, pääjohtaja päätti järjestää koiranäytöksen, jossa esiintyisivät ruotsalaiset huumekoirat. Kun asia nousi julkisuuteen, laintulkintaa muutettiin, ja Suomen historian ensimmäinen huumausainekoiranäytös voitiin järjestää huhtikuussa 1969 ilman että rikottiin lakia. Samana vuonna Tulli hankki ensimmäiset omat huumausainekoiransa.
Uitto pyrki tiivistämään myös poliisin, Tullin ja Rajavartiolaitoksen yhteistyötä ja solmi hyvät henkilösuhteet näiden johtoon.
Suomen kuluttajansuojelu oli sota- ja pula-aikojen perintönä varsin huonolla tolalla, mutta tavaroiden tuonti oli lisääntynyt rajusti. Uiton panos siihen, että Tullilaboratoriosta tuli merkittävä kuluttajansuojeluviranomainen, oli suorastaan ratkaiseva. Tässäkin hän käytti julkisuutta hyväkseen. Ilmoitusmenettelyyn siirtymisen jälkeen tullivalvontahenkilöstöä vapautui satamista näytteenottajiksi. Lisähenkilöstöä ei tarvittu. Tullilaboratorion tilat Otaniemeen valmistuivat 1970-luvulla ja tutkimushenkilökunta kymmenkertaistettiin. Mallia otettiin Yhdysvalloista.
Uiton kaudella tehtiin myös useita kahdenvälisiä tullivalvontasopimuksia, kuten Norjan, Puolan, molempien Saksojen ja Neuvostoliiton kanssa. Näin varmistettiin tiedonvaihto rikosasioissa maiden kanssa, joiden kanssa Suomella oli paljon tavaraliikennettä.
Tullin arvostus valtionhallinnossa kasvaa
Uitto nautti yleistä arvostusta valtionhallinnossa. Hän osallistui moniin valtionhallinnon komiteoihin, joissa muokattiin tullitoiminnan osa-alueita, kuten tavaraverotusta. Hän oli mukana myös virastodemokratiaa pohtineessa työssä.
Presidentti Urho Kekkonen nimitti Jorma Uiton kahdesti virkamieshallituksen ministeriksi, vuosina 1971 ja 1975. Ensimmäisellä kerralla hän oli toisena valtiovarainministerinä ja toisella ulkomaankauppaministerinä.
Kansainvälistyvä tullilaitos
Kielitaitoinen Uitto oli erittäin aktiivinen myös tullialan kansainvälisessä toiminnassa. Joitakin vuosia ennen hänen pääjohtajakauttaan Suomi oli liittynyt jäseneksi Brysselissä toimivaan tulliyhteistyöneuvostoon. Edeltäjästään poiketen Uitto tahtoi osallistua neuvoston kokouksiin itse. Hän sai pian laajan arvostuksen kehittyvien maiden parissa, joita liittyi tuolloin yhä enemmän tulliyhteistyöneuvoston jäseniksi. Uitto tahtoi esiintyä neuvostossa yhdessä muiden Pohjoismaiden kanssa ja hänellä oli niiden tullilaitosten johtoon läheiset suhteet. Tulliyhteistyö tarjosi myös keinoja liennyttää kylmän sodan ilmapiiriä Itämerellä. Vuonna 1973 Suomessa järjestettiin ainutlaatuinen tullivalvontakokous, jossa myös Länsi- ja Itä-Saksan tullit olivat edustettuina. Uiton arvostus tulliyhteistyöneuvostossa näkyi siinä, että hänet valittiin 1980-luvulla neuvoston puheenjohtajaksi paljolti kehittyvien maiden äänillä.
Uiton aloitteesta tullilaitos alkoi 1970-luvulla järjestää tullialan kursseja kehittyvien maiden tullivirkamiehille. Samalla Suomen tullin oma henkilökunta sai arvokasta kokemusta kouluttamisesta. Toimintamalli auttoi sittemmin Uiton jälkeen, kun Suomessa koulutettiin entisten sosialistimaiden tullihenkilöstöä.
Ilman vahvaa taustaa kansainvälisessä toiminnassa Suomen tulli ei kenties olisi selvinnyt EU-jäsenyyden toimeenpanon haasteista niin nopeasti.
Sata vuotta sitten syntynyt ja reilut 12 vuotta sitten edesmennyt pääjohtaja oli henkilö, jota on hankala kategorisoida. Mitä enemmän aikaa on kulunut hänen kaudestaan, sitä enemmän huomaamme, kuinka moderneja hänen esiintuomansa ajatukset olivat. Jotkut niistä alkoivat elää Tullissa toden teolla vasta vuosia myöhemmin. Maailma ja Tulli ovat sitten Uiton kauden muuttuneet useampaan otteeseen. Tarkasteltaessa reilut 50 vuotta sitten aloitettuja isoja uudistuksia havaitsemme kenties helpommin mikä Tullissa on todella ollut pysyvää ja mikä ei.
