50 vuotta sitten: Tulli epäsiveellisyyksien torjujana

22.9.2021 9.00

Joillekin voi tulla yllätyksenä, että 50 vuotta sitten Tullin tehtävänä oli myös torjua epäsiveellisen aineiston eli pornografian maahantuontia. 1960-luvulla liikenne naapurimaihin oli kasvanut merkittävästi. Epäsiveelliseksi katsottuja julkaisuja liikkui rajojen yli aiempaa selvästi enemmän. Samalla käytännön valvontatyö epäsiveellisyyksien saapumisen estämiseksi tuli yhä haastavammaksi. Kysymys pornografian maahantuonnista oli 1970-luvun alussa entistä enemmän julkisuudessa.

Valvonnan lähtökohta oli vuonna 1927 säädetty laki epäsiveellisen aineiston levittämisestä. Kyseinen laki kumottiin lopullisesti vuonna 1999. Lain voimassaoloaikana tullihenkilökunta joutui usein ratkaisemaan, oliko maahan tuotava aineisto epäsiveellistä vai ei, ja oltiinko sitä tuomassa levitykseen vai ei. Tehtävä ei ollut helppo, koska laki ei antanut tähän paljonkaan eväitä.

Tilanne näytti olevan pahimmillaan 1970-luvun alussa. Vuonna 1971 Tullihallitus joutui vastaamaan entistä useammin valvontaa koskeviin tiedusteluihin. Syyskuun 1971 puolivälissä se vastasi ruotsalaiselle postimyyntiyritykselle ja Lahden kaupunginviskaalinvirastolle. Vastauksista saa hyvän kuvan tuolloisesta tilanteesta.

Epäsiveellisyyden epämääräinen määritelmä

Julkisuudessa vuoden 1927 lakiin viitataan joskus jonkinlaisena suomalaisen ahdasmielisyyden ilmentymänä. Tällainen se ei oikeastaan ollut, vaan taustalla oli kansainvälinen sopimus, johon Suomi oli liittynyt vuonna 1923. Edeltävä vastaava sopimus oli vuodelta 1910, josta oli vuonna 1923 tehty uusi versio. Sen virallinen nimi oli ”epäsiveellisten julkaisujen levittämisen ja kaupaksipitämisen ehkäisemistä tarkoittava kansainvälinen yleissopimus”. Allekirjoittajavaltiot sitoutuivat kriminalisoimaan epäsiveellisen aineiston valmistamisen, maahantuonnin, levittämisen ja esillepanon – olivat ne sitten kirjallisia, kuvallisia tai muita tuotteita.

Sopimus oli suunnattu pornografian kansainvälistä kauppaa vastaan. Käytännössä yleissopimus saatettiin voimaan Suomessa yllämainitulla 28. tammikuuta 1927 säädetyllä lailla. Puoli vuotta myöhemmin sopimuksen muodollisesta voimaantulosta annettiin vielä erillinen asetus.

Käytännössä lain teksti myötäili sopimustekstiä. Suomessa sana ”obscene” käännettiin ”epäsiveelliseksi”. Sopimuksessa tai laissa ei kuitenkaan määritelty tämän täsmällisemmin mikä oikeastaan on epäsiveellistä ja mikä ei. Kauheus oli katsojan silmässä eli asia oli vahvasti tulkinnanvarainen.

Tulli yhteiskunnan suojelijana

Erityisesti yksi lainkohta kosketti suoraan Suomen tullilaitosta:

Jos joku tuo tai yrittää tuoda maahan taikka vie tai yrittää viedä maasta sellaisen tuotteen, josta 1 momentissa puhutaan, levittämistä tai näkyvillepanoa varten, rangaistakoon salakuljetuksesta.

Jos oli syytä epäillä, että jossakin valmistettiin tai säilytettiin epäsiveellisiä tuotteita, joita aiottiin levittää tai panna näkyville, viranomaisella oli oikeus etsintään. Luvattoman maahantuonnin tai maastaviennin yhteydessä oli toimittava ”kuten luvattomasta maahantuonnista oli säädetty”. Tämä tarkoittaa, että epäsiveellisten julkaisujen tuontia tai vientiä levitystä varten oli tarkasteltava tullirikoksena, josta siihen syyllistynyt voitiin saattaa syytteeseen ja tuomita.

Tullia työllistivät tuolloin aivan muut asiat, eikä lain voimaantulo aiheuttanut siltä erityisiä toimenpiteitä. Pornografian salakuljetus oli marginaalinen ilmiö. Oikeustapauksia vuoden 1927 lain nojalla oli harvakseltaan ja ne eivät yleensä koskeneet maahantuontia, vaan lähinnä kotimaisia julkaisuja. Huomionarvoista on myös, että tulliviranomaisen oli kyettävä osoittamaan, että kyse oli nimenomaan aineiston myynnistä tai muusta jakelusta.

Epäsiveellisiä kirjoja

Sodan jälkeen vuonna 1947 tämä yleissopimus muuttui YK:n alaiseksi yleissopimukseksi. Mukaan liittyi joukko uusia valtioita.

1950-luvulla suomalaisessa yhteiskunnassa koettiin epäsiveellisten tuotteiden aalto. Yksi kuuluisimmista tapauksista oli vuonna 1957. Tuolloin ilmestyi suomennos ja norjalaisen Agnar Myklen tuoreesta teoksesta Sangen om den røde rubinen eli Laulu punaisesta rubiinista. Tuon ajan siveellisyyskäsityksille kirjan seksuaalikuvaukset olivat liikaa. Myös oikeus katsoi julkaisemisen olevan vuoden 1927 lain vastaista. Poliisi takavarikoi koko painoksen, se poltettiin ja suomennoksen kustantaja sai syytteen.

Vaarana oli kuitenkin edelleen, että suomennosta tai ruotsinnosta painettaisiin ulkomailla ja yritettäisiin tuoda maahan salaa. Vuonna 1958 Tullihallitus ohjeisti yleiskirjeellä tullikamareita: jos ne havaitsivat kyseistä kirjaa tuotavan maahan, kaikki kappaleet piti takavarikoida. Huoli ei ollut turha, sillä oli osoittautunut, että ”Punaista rubiinia” myytiin Suomessa pimeästi. Punaisen rubiinin tapaus oli pitkään ainoa, josta Tulli oli antanut mitään virallisia ohjeita vuoden 1927 lain nojalla.

Tuomioistuimet käsittelivät pian muitakin Suomessa julkaistuja kirjoja. Kirjasotien aikaa jatkui joitakin vuosia, kunnes kuohunta alkoi rauhoittua. Lopulta Punaisen rubiinin kustantaja armahdettiin. Sittemmin kirjasta on ilmestynyt uusia suomennoksia.

Pornon salakuljetus ulkomailta alkaa toden teolla

Käsitykset epäsiveellisyydestä muuttuivat voimakkaasti yhteiskunnan mukana. Kun painotekniikka kehittyi, entistä harvempi alkoi pitää kirjallista ilmaisua sellaisena siveettömyytenä, että se vaati viranomaisten toimenpiteitä. Alaa valtasivat entistä visuaalisemmat, kuvalliset aineistot. Suomessakin alkoi ilmestyä miestenlehdiksi kutsuttuja julkaisuja, joiden pääpaino oli kuvallisessa annissa. Kuvalliset julkaisut eivät kuitenkaan olleet kieli- tai kulttuurisidonnaisia, joten niitä oli mahdollista tuoda ulkomailta ilman että käännöksiä tarvittiin.

Julkaisujen kirjo laajeni koko ajan. Kaitafilmi mahdollisti paitsi omien elokuvien kuvaamisen edulliselle materiaalille, myös valmiiden elokuvien katsomisen omalla projektorilla. Luonnollisesti kaitafilmimuodossa oli pian saatavana myös pornoelokuvia. Joitakin tällaisia elokuvia alettiin 1960-luvulla esittää myös teattereissa, joskin 18 vuoden ikärajalla varustettuna.

Ruotsi ei koskaan liittynyt vuoden 1923 sopimukseen ja Tanskakin irtautui siitä, samoin Saksa. Tanska luopui kokonaan pornografian kriminalisoinnista. Autolauttaliikenne Suomesta juuri näihin maihin lisääntyi 1960- ja 70-luvulla rajusti. 1960-luvun lopulla Suomessa yleistyivät ulkomaisen epäsiveellisen aineiston tullitakavarikot nimenomaan matkustaja- ja postiliikenteessä.

Tilanne syyskuussa 1971

Tullihallituksen syyskuussa 1971 antaman kirjallisen vastauksen mukaan pornografisen kirjallisuuden ja kuvien tuonti oli sallittua vain yksityishenkilöille ja omaan henkilökohtaiseen käyttöön. Tuonti ja vienti tai näiden yritys levittämistarkoituksessa oli rangaistavaa vuoden 1927 lain nojalla. Tullihallituksen mukaan se, mikä loukkasi sukupuolikuria ja säädyllisyyttä, oli ”mahdoton asettaa laiksi, koska yhteiskunnan jäsenten käsitykset vaihtelevat” ja lisäsi tähän, että ”Mikä tänään on sopimatonta, voi olla huomenna sopivaa”. Viime kädessä sopimattomuuden ratkaisi tuomioistuin.

Maahantuonnin valvonta oli erittäin vaikeaa. Kaupallisen tavaraliikenteen ilmoitusmenettely oli alkamassa vuoden 1972 alussa. Tullilla oli entistä vähemmän mahdollisuuksia estää tavaraeriä saapumasta maahan. Sen oli turvauduttava jo annettujen tulli-ilmoitusten tietoihin ja mahdollisiin pistokokeisiin. Jos havaittiin, että jokin tavaraerä sisälsi epäsiveellisiä julkaisuja, se tarkastettiin kokonaisuudessaan, Tulli kertoi. Lopullisen harkinnan teki asianomainen tullitarkastaja, jonka tuli ilmoittaa esimiehelleen, joka puolestaan vei asian eteenpäin syyteharkintaan. Sittemmin tullirikokset siirtyivät yleisen syyttäjän alaisiksi.

Tuolloin kaikki omaan käyttöönkin tuotu tavara oli tullattava, ellei tuontierää katsottu arvoltaan vähäiseksi. Tullinimikkeet, joihin ns. pornografinen kirjallisuus sijoitettiin, olivat tullittomia, mutta niistä kannettiin yhä 12,4 prosenttia liikevaihtoveroa. Varsinaisten ”pornokuvien” nimikkeestä meni tullia 15 prosenttia, 3,1 prosenttia tasausveroa ja liikevaihtovero. Nimikkeisiin sisältyi myös muita painotuotteita.

Valvonta työllistää aikansa

Tulli ja poliisi paljastivat 1970-luvulla isoja salakuljetustapauksia, joiden yhteydessä voitiin osoittaa, että ulkomaiset epäsiveelliset aineistot päätyivät lain vastaisesti myyntiin antikvariaattien ja tupakkakauppojen kautta. Isoimmissa jutuissa liikkeistä takavarikoitiin tuhansia kiloja lehtiä ja elokuvia. Vakavimmissa tapauksissa tekijät saivat vankeustuomioita.

VHS-videokasetit syrjäyttivät 1980-luvun alkuun tultaessa kaitafilmit. Videokasettien salakuljetus lisääntyi nopeasti. Tullin valvontaa ja takavarikkoja lisäsi myös Suomeen vuonna 1987 säädetty uusi ns. videolaki, joka kielsi kaikkien alle 18-vuotiailta kiellettyjen elokuvien levityksen videolla.

Paine vuoden 1927 lakia kohtaan alkoi kasvaa 1970-luvun alusta lähtien. Vuonna 1973 painovapaustoimikunta suositteli lain muuttamista ja epäsiveellisten julkaisujen rajoittamista puuttumalla jakeluun ja verotuksen avulla. Todettiin, että yksilöille kuului oikeus välttyä näkemästä vasten tahtoaan heissä mahdollisesti pahennusta herättävää aineistoa. Asiassa tehtiin kuitenkin vähän.

Lain muuttaminen vei pitkään. 1980-luvun lopulla aloitettiin vanhan rikoslain kokonaisuudistus. Sen yhteydessä lopulta vuoden 1927 pornografialaki lakkasi vuoden 1999 alusta lukien. Määrätyt pornografian äärimuodot säädettiin yhä lainvastaisiksi, nyt myös hallussapidon osalta. Kriminalisoinnin avulla katsottiin voitavan yhä torjua materiaalin kuvaamista ja rangaistavaksi säädettyä rikollista toimintaa. Tullin rooli väheni kuitenkin selvästi.

Epäsiveellisiä lehtiä ja elokuvia lahjapaketeissa.

Kuva: 1970-luvulla paljastui muun muassa tapaus, jossa epäsiveellisiä lehtiä ja elokuvia tuotiin lahjapakettiin käärittynä. Tullimuseo. 

Lähteet: Tullihallituksen kirjeet ja yleiskirjeet (Tullin arkisto); Hallituksen esitykset HE 66/1988, HE 6/1997; Asetuskokoelma; Säädöskokoelma. 

Tullin historiasarjassa käsitellään erilaisia pyöreitä vuosia täyttäviä tapahtumia tullitoiminnan historiasta. Tänä vuonna keskitymme erityisesti siihen, kuinka erilaiset himoitut tuotteet ovat liikuttaneet ihmisiä kautta aikojen.

Tullimuseo