Hyppää sisältöön

Uudet EU-pakotteet laajentavat entisestään Venäjälle määrättyjä vienti- ja tuontirajoituksia

Julkaisuajankohta 7.10.2022 9.58
Tiedote

Euroopan unioni on kahdeksannessa pakotepaketissa asettanut Venäjälle uusia vienti- ja tuontirajoituksia sekä laajentanut ja tarkentanut aikaisempien pakotteiden kattavuutta. Tullin arvion mukaan tällä hetkellä noin 90 suomalaista yritystä tuo tuotteita Venäjältä ja noin 220 yritystä harjoittaa Venäjän vientiä.

Nyt julkaistu kahdeksas pakotepaketti laajensi pakotteita koskemaan yhä uusia tuotteita, jotka voisivat vahvistaa Venäjän sotilaallista, teknologista tai teollista kyvykkyyttä tai joita olisi mahdollista käyttää epähumaaneihin tarkoituksiin. Uusia vientipakotteita asetettiin myös uusille ilmailusektorin tuotteille ja tietyille kemikaaleille. Mukana on myös pakote koskien EU-toimijoiden venäläisen raakaöljyn ja öljytuotteiden merikuljetuksia kolmansiin maihin sekä näiden tuotteiden aluksesta alukseen siirtoa, elleivät ne ole hintakaton piirissä. Pakote tulee voimaan siirtymäajan jälkeen.

Teräksen tuontipakotteet laajenivat kaikkiin niihin tuotteisiin, jotka on valmistettu venäläistä alkuperää olevasta teräksestä. Uusia tuontipakotteita asetettiin myös entistä laajemmalle ryhmälle tuotteita, jotka on valmistettu tietyistä venäläistä alkuperää olevista aineista kuten mm. puumassasta, paperista, tietyistä koruteollisuudessa käytettävistä tuotteista, tupakasta, muovista ja kosmetiikasta. Osaa näistä tuontipakotteista koskevat erilaiset siirtymäsäännökset.

Huomattavaa on, että kahdeksas pakotepaketti tarkensi myös aikaisempia pakotteita. Tarpeita tarkennuksille oli havaittu käytännön valvontatyössä.

– Panostamme vahvasti pakotteiden valvontaan ja olemme tuoneet aktiivisesti esille, mikäli olemme havainneet asioita, jotka vaikuttavat pakotteiden tarkoituksenmukaiseen toteuttamiseen. Nyt voimaan tulleet uudet määräykset myös tarkentavat aikaisempia öljytuotteita koskevia pakotteita, joiden osalta olimme pakotevalvonnassamme havainneet epätarkkuuksia pakotteille asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi. Olemme myös tehneet erilaisia valvontatoimenpiteitä, jottei pakotteita pystyttäisi kiertämään EU:n ulkopuolisten maiden kautta. Täsmennysten ja valvontatoimenpiteiden jälkeen pakotteet toimivat entistä kattavammin ja tarkoituksenmukaisemmin, kertoo valvontaosaston johtaja Sami Rakshit.

Uudet pakotteet on julkaistu EU:n virallisessa lehdessä 6.10.2022.

Ulkoministeriön tiedote 7.10.2022: Uusilla pakotteilla EU kieltää öljynkuljetuksia, lisää vienti- ja tuontirajoituksia sekä puuttuu pakotteiden kiertämiseen

Euroopan unioni on määrännyt Venäjälle Ukrainaan hyökkäämisen vuoksi laajoja tuonti- ja vientipakotteita. Tulli valvoo toimeenpanevana viranomaisena pakotteita osana normaalia tullivalvontaa.

Mediatiedote ukraina