Hyppää sisältöön

Tarkista nettiostoksesi tullimaksut ja verot helposti – suosittu Tullilaskuri uudistuu

Julkaisuajankohta 16.2.2021 15.00
Tiedote

Tulli uudistaa suosittua Tullilaskuri-palvelua entistä helppokäyttöisemmäksi. Tullilaskurin avulla nettitilaaja voi vaivattomasti laskea arvion tullimaksun ja arvonlisäveron määrästä ennen nettiostosten tekemistä EU:n ulkopuolelta. Parannuksia on tehty asiakkaiden tarpeiden pohjalta, ja laskuriin on lisätty uusia paljon toivottuja ominaisuuksia.

 

Tullimaksun ja arvonlisäveron arvioinnin lisäksi Tullilaskuri opastaa yleisimmissä kysymyksissä, jotka liittyvät asiakkaan, kuljetusyritysten ja Tullin rooleihin verkkokauppaostosten yhteydessä. Palvelusta asiakkaat saavat myös hyödyllisiä vinkkejä nettiostosten yleisimpien sudenkuoppien välttämiseksi. Jo useamman vuoden käytössä ollut palvelu on ollut hyvin suosittu, ja laskuria hyödyntää vuosittain noin 300 000 asiakasta.

Palvelukehitystä asiakkaita kuunnellen

Tullissa palveluja kehitetään jatkuvasti asiakkaiden toiveita kuunnellen. Myös Tullilaskurin kehitystyössä tärkeintä oli huomioida asiakkailta saatuja palautteita ja ideoita. Uudessa versiossa on muun muassa paljon toivottu hakutoiminto ja entistä laajempi valikoima asiakkaiden ehdottamia yleisimmin tilattuja tavaroita.

”Uusista ominaisuuksista kannattaa ehdottomasti tutustua ainakin Miten saan pakettini -toimintoon, joka auttaa hahmottamaan, mitä vaiheita netistä tilatun tavaran saapumiseen ja tullaamiseen liittyy. Toiminto opastaa, mitä asiakkaan kannattaa ottaa huomioon, jotta lähetys saapuu onnistuneesti perille”, vinkkaa henkilöasiakkaiden asiointipalveluiden kehityksestä vastaava tulliylitarkastaja Nadja Painokallio.

Tavoitteena on tehdä osto- ja tullausprosessista asiakkaille mahdollisimman helppoa ja sujuvaa. Tullilaskurin käyttö sujuu vaivattomasti kaikilla asiakkaiden nettiostosten tekoon suosimilla päätelaitteilla – käyttö on helppoa ja nopeaa niin kännykällä, tabletilla kuin tietokoneellakin. Uusien ominaisuuksien lisäksi myös palvelun saavutettavuutta on parannettu.

Tilaatko pieniä nettiostoksia EU:n ulkopuolelta? Tutustu palveluun jo nyt

Kun tavaroita tilataan EU:n ulkopuolelta, tullimaksuja tai arvonlisäveroa ei toistaiseksi yleensä tarvitse maksaa lähetyksistä, joihin sisältyvien tavaroiden arvo on 22 euroa tai sen alle. Heinäkuussa tähän on odotettavissa muutoksia, sillä EU-direktiiviin pohjautuen arvonlisäverovapauden poistumista pieniltä lähetyksiltä on ehdotettu. Käytännössä tämä tarkoittaisi, että 1.7.2021 alkaen kaikki EU:n ulkopuolelta toimitettavat lähetykset arvosta riippumatta olisi tullattava, ja niistä tulisi maksaa arvonlisävero. Tullilaskuriin kannattaa siis tutustua jo ennakkoon, jotta nettiostokset sujuvat vaivattomasti myös muutoksen jälkeen.

Haluamme kuulla palautteesi

Kehitämme palveluitamme asiakkaita varten, joten otamme ilolla vastaan palautetta ja kokemuksia uudistuneesta Tullilaskurista. Kerro siis meille, mitä pidit – voit tehdä sen helposti suoraan palvelussa.

Lisätietoa Tullilaskurista ja nettiostosten tullaamisesta löydät Tullin verkkosivuilta:

Tullilaskuri – arvioi ostoksesi tullimaksu ja arvonlisävero
Miten saan pakettini – tutustu paketin saapumisen vaiheisiin
Tietoa ja vinkkejä netistä tilaajalle

Mediatiedote