Hyppää sisältöön

T2L- ja T2LF-asiakirjat ilmoitettava sähköisesti 1.3.2024 alkaen

Julkaisuajankohta 18.4.2023 10.00 | Julkaistu suomeksi 2.5.2023 klo 8.37
Tiedote

Yli 15 000 euron arvoisten tavaroiden unioniaseman pitää 1.3.2024 alkaen selvittää sähköisellä ilmoituksella uuteen EU:n asiointipalveluun (POUS, ”Proof of Union Status”). Asiointipalveluun tehdyn ilmoituksen saama MRN-viitenumero on esitettävä sähköisesti, kun tavarat saapuvat.

EU:n laajuinen muutos kahdessa vaiheessa

Muutos on EU:n laajuinen. Suomessa sähköisiä ilmoituksia voi antaa vain EU:n asiointipalveluun, eli sanomia ei voi käyttää. Joissakin EU:n jäsenmaissa on päätetty myös muista erilaisista sähköisistä ilmoitustavoista. 

Uudistuksen ensimmäisessä vaiheessa 1.3.2024 alkaen T2L- ja T2LF-asiakirjoja ei voi enää vahvistuttaa tullitoimipaikalla. Myös valtuutetun antajan on ilmoitettava tavaroiden unioniasemasta sähköisesti, eikä hän voi enää todistaa unioniasemaa itse vahvistamallaan T2L- tai T2LF -asiakirjalla tai vastaavalla kauppalaskulla tai kuljetusasiakirjalla. Tulli uudelleenarvioi viranomaisaloitteisesti nykyiset valtuutetun antajan ACP-luvat.

Jos valtuutettu antaja käyttää unioniaseman selvittämiseen valtuutetun antajan tavaraluetteloa, hän voi jatkaa tavaraluettelon käyttöä nykymallilla 15.8.2025 asti.

Saapuvan tavaran unioniaseman osoittaminen

Sähköisesti annettu unioniaseman ilmoitus on aina päätettävä sähköisesti. Ilmoituksen saama MRN-viitenumero esitetään saapumispaikalla Tullille sähköisesti. Suomessa se tehdään antamalla esittämisilmoitus (FI332) Tulliselvityspalvelussa tai sanomalla. Muissa EU-maissa voi olla eri käytäntöjä, ja maat voivat hyväksyä esittämisen tehtäväksi esimerkiksi komission asiointipalvelussa (POUS). 

Unioniaseman voi 1.3.2024 jälkeen ilmoittaa väliaikaisen varastoinnin ilmoituksella (TSD) vain, jos unioniasema osoitetaan valtuutetun antajan tavaraluettelolla tai voimassa olevalla T2L-, T2LF- tai vastaavalla asiakirjalla, joka on myönnetty ennen 1.3.2024. 

Haluatko vaikuttaa? Tule testaamaan komission asiointipalvelua

Komissio pyytää toimijoita testaamaan uutta asiointipalvelua.  Jos olet kiinnostunut testaamaan ja antamaan palautetta, ota yhteys meihin: UCC(at) tulli.fi.

Lisätietoa: UCC(at)tulli.fi

Asiakastiedotteet Uudistuvan lainsäädännön ja tulli-ilmoittamisen tiedotteet