Syyslomalla risteilylle? Tarkistathan tuomisten tuontirajoitukset jo ennen reissua
Syyslomailijan on hyvä huomioida, että vaikka Ruotsi ja Viro kuuluvat Euroopan unioniin, on esimerkiksi alkoholin, tupakkatuotteiden ja lääkkeiden tuontia rajoitettu. Myös lemmikkien kanssa risteilevien kannattaa selvittää rajoitukset jo hyvissä ajoin ennen matkaa.
Ruotsista ja Virosta saa tuoda Suomeen omaan käyttöön ostettuja tavaroita ja tuliaisia, kuten vaatteita, elektroniikkaa ja makeisia ilman, että niistä joutuu maksamaan tullia tai veroja. Alkoholin ja tupakkatuotteiden tuonnilla on kuitenkin määrällisiä rajoituksia tai ohjetasoja, ja omia lääkevalmisteita voi olla mukana enintään vuoden käyttöä vastaava määrä. Eläinlääkkeitä saa tuoda Suomeen, jos lemmikki on mukana, mutta ilman lemmikkiä ei.
Tullin ohje risteilijälle on yksinkertainen ja helppo toteuttaa: tutustu aina etukäteen tuontirajoituksiin. Näin voit välttyä ikäviltä yllätyksiltä satamassa palatessasi kotiin.
Lemmikki mukana – muista raivotautirokotus ja käsittely ekinokokkoosia vastaan
Ruotsista ja Virosta Suomeen tultaessa koirat tarvitsevat aina käsittelyn ekinokokkoosia vastaan vähintään 24 tuntia ja korkeintaan 120 tuntia ennen Suomeen saapumista. Jos reissussa viivytään alle 24 tuntia, ei kertalääkitys siis onnistu. Lyhyitä matkoja tai toistuvaa reissaamista varten kannattaa eläinlääkärin kanssa keskustella niin sanotun 28 vuorokauden säännön käyttämisestä. Ekinokokkilääkityksen antaa aina eläinlääkäri, jonka on merkittävä annettu lääke lemmikkipassiin tai terveystodistukseen.
Kaikilla matkustavilla lemmikeillä pitää olla voimassa oleva rokotus raivotautia vastaan. Lisäksi lemmikki pitää olla tunnistusmerkitty mikrosirulla, joka on laitettu ennen raivotautirokotusta. Myös selkeästi luettava tatuointi hyväksytään tunnistusmerkintänä, jos se on tehty ennen 3.7.2011. Mukana on oltava myös lemmikkieläinpassi, johon tarvittavat tiedot on kirjattu.
Omistajan vastuulla on huolehtia tarvittavasta rokotuksesta, lääkityksestä ja siitä että tarvittavat asiakirjat ovat reissussa mukana. Tulli suosittelee tarkistamaan maahantulovaatimukset aina ennen matkaa Ruokaviraston verkkosivuilta.
Vaatimusten avulla varmistetaan, että vaaralliset taudit eivät pääse leviämään Suomessa eläimiin tai ihmisiin. Tulli valvoo satamissa lemmikkieläinten maahantulovaatimusten noudattamista.
Alkoholin ja tupakan tuontirajoituksiin vaikuttaa reitti, jolla matkustat
Alkoholia saa tuoda Suomeen Euroopan unionin alueelta ilman veroja omaan käyttöön ohjetasojen mukaisesti. Enemmänkin saa tuoda, mutta silloin on pystyttävä todistamaan käyttötarkoitus. Poikkeuksena on Ahvenanmaan kautta kulkeva ruotsinlaiva. Ahvenanmaan kautta kulkevalta ruotsinlaivalta saa tuoda alkoholijuomia verottomasti saman verran kuin EU:n ulkopuolelta, eli
- 16 litraa olutta ja
- 4 litraa hiilihapotonta viiniä ja
- 1 litran väkeviä alkoholijuomia (yli 22 %) tai 2 litraa muita alkoholijuomia (alle 22 %).
Huomioitavaa on, että alle 18-vuotias ei saa tuoda Suomeen mitään alkoholijuomia ja alle 20-vuotias saa tuoda vain mietoja alkoholijuomia.
Tupakkatuotteita saa tuoda Suomeen EU-maista itselleen, perheelleen tai lahjaksi korkeintaan seuraavat määrät:
- 200 savuketta ja
- 50 sikaria ja
- 100 pikkusikaria ja
- 250 grammaa kääretupakkaa, piipputupakkaa tai vesipiipputupakkaa ja
- 200 annosta tai 250 grammaa irtonaisena muuta tupakkatuotetta, esimerkiksi savuketikkuja tai tupakkaa sisältäviä kapseleita ja
- 200 valmiiksi käärittyä ja 250 grammaa irtonaisena poltettavaksi tarkoitettuja kasviperäisiä tuotteita, esimerkiksi yrttisavukkeita.
Nämä rajoitukset koskevat tuotteita, joiden pakkauksissa ei ole suomenkielisiä ja ruotsinkielisiä varoitustekstejä eikä kuvallisia varoitusmerkintöjä.
Poikkeuksena on jälleen Ahvenanmaan kautta kulkeva ruotsinlaiva, josta voi tuoda tupakkatuotteita:
- 200 savuketta TAI
- 100 pikkusikaria (maks. 3 g/kpl) TAI
- 50 sikaria TAI
- 250 g tupakkaa.
Nuuskaa (nuuskaa, nenänuuskaa ja purutupakakka) voi tuoda Suomeen omaan henkilökohtaiseen käyttöön yhden kalenterivuorokauden aikana enintään yhden kilon.
Lisätietoa
Tarkista Tullin verkkosivuilta, mitä saat tilata tai tuoda Suomeen