Tullilaboratoriossa sujuvoitetaan tutkimusprosesseja

Julkaisuajankohta 10.4.2024 13.47
Tiedote

Kesällä 2023 järjestetystä asiakastyytyväisyyskyselystä selvisi, että yleisesti asiakkaamme ovat melko tyytyväisiä tulliasioiden sujuvuuteen. Tutkimusten vastausaika koetaan kuitenkin osin liian pitkäksi. Kyselyn tulosten perusteella Tullilaboratoriossa tarkasteltiin sisäisiä prosesseja. Todettiin, että vastausaikoja viivästyttävät erityisesti sellaiset tutkimuksien vaiheet, joissa joudutaan kysymään asiakkaalta lisätietoja esimerkiksi tuotteen koostumuksesta tai pakkausselosteesta. 

Lisätietojen saamisen nopeuttamiseksi otetaan käyttöön tiedote, joka toimitetaan asiakkaille dokumenttipyynnön yhteydessä. Tämä toimintamalli otetaan käyttöön aluksi kosmetiikan näytteiden yhteydessä, sillä niistä pyydetään eniten lisätietoja. Tiedotteessa kerrotaan, mitä dokumentaatiota tarvitaan, jotta tutkimusaika ei veny. Tiedotteesta saatujen kokemusten perusteella tiedotteen käyttöä laajennetaan mahdollisesti muillekin tuoteryhmille.

Mahdollisimman vaivatonta tiedonsaantia

Tullilaboratorio tiedottaa valvonnan ajankohtaisista asioista uutiskirjeillä ja asiakastiedotteilla. 

Tullissa on lisäksi käynnissä verkkosivu-uudistus, jossa sivujen sisältöjä selkeytetään. Näin tiedon löytäminen helpottuu entisestään.

Liity tästä uutiskirjeen tilaajaksi

Tullilaboratorion tiedotteet