Kosmetiikan koostumuksessa runsaasti epäselvyyksiä – Tulli alkaa valvoa kosmetiikasta tulevaisuudessa myös asbestia
Tulli hylkäsi viime vuonna 17 prosenttia valvotuista kosmetiikkatuotteista, joista valtaosa tuli EU:n ulkopuolelta. Tullin valvomista tuoteryhmistä kosmetiikassa on ollut eniten ongelmia jo pitkään.
Tulli valvoi viime vuonna 155 kosmetiikkatuotteen määräystenmukaisuutta. Valvotuista kosmetiikkatuotteista hylättiin 27 tuotetta, joista 23 tuli EU:n ulkopuolelta. Hylätyt tuotteet olivat esimerkiksi aurinkovoiteita, kuorinta- ja karvanpoistoaineita, meikkejä ja erilaisia voiteita. Lieviä virheitä oli 21 tuotteessa, joista 18 tuli EU:n ulkopuolelta.
– Kiinnitämme huomiota erityisesti allergiaa aiheuttaviin hajusteisiin ja säilöntäaineisiin, joita on rajoitettu kosmetiikkalainsäädännössä. Myöhemmin alamme valvoa myös asbestia jauhemaisesta kosmetiikasta, Tullin tuoteturvallisuuspäällikkö Jonna Savander sanoo.
Määräystenvastaisia kosmetiikkatuotteita ei päästetty markkinoille. Osa tuotteista hävitettiin ja osa palautettiin takaisin myyjälle.
– Esimerkiksi eräässä silmänympärysvoiteessa oli korkea pitoisuus terveysvaaraa aiheuttavia aerobisia mikrobeja, joten sitä ei päästetty markkinoille, Savander sanoo.
Myös kosmetiikkatuotteiden pakkausmerkinnöissä oli runsaasti virheitä. Esimerkiksi varoituksia tai riittäviä käyttöohjeita ei ollut annettu osassa tuotteita suomeksi tai ruotsiksi.
Kosmetiikan ainesosaluetteloihin tulee tiukennuksia
Joistakin tuotteista Tulli ei saanut myyjältä ollenkaan selvitystä tuotteen koostumuksesta.
– Kosmetiikan valvonnassa täytyy saada riittävät tiedot tuotteen todellisesta koostumuksesta, koska tuotteen ainesosaluettelosta ei saada selville esimerkiksi tuotteen sisältämien hajusteiden tai säilöntäaineiden määriä, Savander sanoo.
EU:n kosmetiikka-asetukseen onkin tulossa uusia rajoituksia kymmenille eri hajusteallergeeneille vuonna 2028.
– Kyseiset hajusteallergeenit täytyy luetteloida jatkossa tuotteen ainesosaluetteloon, jos niitä on tuotteessa tietty pitoisuus, tullikemisti Emi Lagerspets sanoo.
Myös kosmetiikkatuotteissa olevien hopeahiukkasten koolle ja tuotteiden hopeapitoisuudelle on tulossa rajoituksia tänä keväänä.
Tulli valvoo maahantuotavaa kosmetiikkaa, mutta ei kuluttajien verkkokauppaostoksia
Tulli valvoo sekä EU:n alueelta että EU:n ulkopuolelta Suomeen tuotavia kulutustavaroita, kuten kosmetiikkaa, maahantuonnin yhteydessä riskiarviointinsa perusteella. Tuotteita tutkitaan ja niille tehdään testejä Tullilaboratoriossa.
Vastuu tuotteiden määräystenmukaisuudesta on tuotteen valmistajalla, myyjällä, maahantuojalla ja jakelijalla. Suomessa jo myynnissä olevia tuotteita valvoo Tullin lisäksi Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes). Viranomaiset eivät valvo verkkokauppaostoksia, joita suomalaiset kuluttajat tilaavat suoraan itselleen.
Tullin kulutustavaravalvonta perustuu muun muassa kuluttajaturvallisuuslakiin, kemikaalilakiin, lakiin kosmeettisista valmisteista ja EU:n REACH-asetukseen. Lainsäädännön tavoitteena on suojella kuluttajien terveyttä ja ympäristöä kemikaalien vaaroilta.