Ruokakoira löytää kielletyt eväät – vähennä ruokahävikkiä jättämällä eväsleivät ja muut eläinperäiset tuotteet tuomatta

Ethän halua heittää ruokaa roskiin? Jätä siis eväsleivät ja muut eläinperäiset elintarvikkeet lähtömaahan, kun palaat Suomeen EU:n ulkopuolisista maista. Inhimillisiä erehdyksiä kuitenkin käy, jolloin voit itse jättää kielletyt elintarvikkeet joko rajanylityspaikan keltaiseen elintarvikejäteastiaan tai luovuttaa ne tulliviranomaiselle. Matkustajat voivat omalla toiminnallaan vaikuttaa kertyvän ruokahävikin määrään.

Tullin ruokakoirana työskentelevä kultainennoutaja Aino haistelee matkalaukkuliikennettä lentokentällä.
Tullin ruokakoirat tekevät tärkeää työtä vaarallisten eläintautien ehkäisemiseksi. Kuva: Tulli

Nuuhkutus vain kuuluu, kun vaalea koira kiertelee matkatavaratilassa laukkuja ja kasseja haistellen. Yhtäkkiä koira pysähtyy yhden laukun kohdalle. Tullitarkastajat ottavat laukun tarkastukseen ja ei niin yllättäen sieltä löytyykin juustoja ja makkarapaketti. Tuliaisia – selittää laukun omistaja, vaan turhaan. EU:n ulkopuolelta tuodut liha- ja maitotuotteet ovat kiellettyjä, joten ne on otettava haltuun ja hävitettävä asianmukaisesti. Koiran harmiksi se ei saa löytöjään palkaksi.  

Tulli on kouluttanut ruokakoiria estääkseen vaarallisten eläintautien, kuten afrikkalaisen sikaruton (ASF) leviämisen Suomeen. Ruokakoirien käyttöönotto Tullissa on osa maa- ja metsätalousministeriön, Ruokaviraston, Tullin ja Rajavartiolaitoksen yhteistyötä valvonnan tehostamisessa erityisesti ASF:n torjumiseksi ja leviämisen estämiseksi. 

– Afrikkalainen sikarutto on sikojen tappava verenvuotokuume, johon ei ole olemassa hoitoa eikä rokotetta. Taudin hävittämiseksi kaikki sairastuneen tilan siat joudutaan lopettamaan, ja siksi tauti on suuri taloudellinen uhka Suomen sikataloudelle ja lihateollisuudelle, kertoo tulliylitarkastaja Tiia Sulander-Seppänen

Vaikka ASF ei tartu ihmiseen, ihmiset levittävät sitä esimerkiksi eväinä ja tuliaisina käytetyissä sian- ja villisianlihatuotteissa. Ruokakoirat etsivät matkustajien mukanaan tuomia luvattomia eläinperäisiä elintarvikkeita, ja ne tunnistavat kaikki liha- ja maitotuotteet prosessoituina ja eri tavoin pakattuina.

Ruokakoiran työ on tuloksellista mutta myös ennaltaehkäisevää

Tullilla on kaksi ruokakoiraa, Aino ja Rico. Aino on Suomen ja Pohjoismaiden ensimmäinen ruokakoira, joka aloitti työt kesällä 2018. Aino on menestynyt ohjaajansa Seija Kontusen kanssa erinomaisesti itärajan rajanylityspaikoilla. Vuonna 2020 tehtäväänsä valmistunut Rico puolestaan toimii ohjaajansa Kimmo Lindenin kanssa pääasiassa Helsinki-Vantaan lentoasemalla ja pääkaupunkiseudun satamissa. Kuitenkin koirat toimivat tarvittaessa valtakunnallisesti ja niitä voidaan myös hyödyntää Ruokavirastolle annettavana virka-apuna sisäliikenteen valvonnassa.

Tullin ruokakoirana työskentelevä kultainennoutaja Aino elintarvikejäteastian edessä.
Vuoden Tullikoiraksikin valittu Aino on
Suomen ja Pohjoismaiden ensimmäinen
ruokakoira. Kuva: Tulli

Ruokakoirat työskentelevät kaupallisen ja henkilöliikenteen valvonnassa niin henkilöautojen ja rekkojen seassa kuin linja-autoissa, junissa, satamissa ja lentoasemilla. Koirat tekevät ohjaajiensa kanssa vuorotyötä, jossa työvuoron pituus vaihtelee 8–14 tunnin välillä. Koirat eivät tee töitä yhtäjaksoisesti vaan työ rytmitetään koiralle sopiviin jaksoihin, joiden jälkeen sille suodaan lepohetki ja aikaa palautua. 

Ruokakoirat on koulutettu etsimään ja ilmaisemaan eläinperäisiä elintarvikkeita, jotka ne ilmaisevat niin sanotusti passiivisesti eli pysähtymällä paikoilleen ja osoittamalla kirsullaan hajulähdettä. Palkaksi löydöstä koirat saavat lelun tai herkkuja. Ruokakoirien, kuten kaikkien tullikoirien, koulutus perustuu leikkiin ja tekemisen mielekkyyteen. 

Tullikoiria on käytetty valvonnan apuna jo yli 50 vuoden ajan. Niillä on näkyvä ja siten myös ennaltaehkäisevä rooli matkustajaliikenteessä. Kun matkustaja näkee tullikoiran työssä, muistuvat rajoitukset mieleen. 

– Löydöksemme ovat olleet viime aikoina lähinnä matkaeväitä, joita ei mielletä kielletyksi tuonniksi, tai pieniä määriä, joista on suunniteltu valmistettavan ruokaa karanteeniaikana, toteaa Ainon ohjaaja Seija.

Aino on neljävuotias kultainennoutaja. Ainon työntäyteisin vuosi oli 2019, joka oli ensimmäinen kokonainen toimintakausi ennen pandemia-ajan matkustusrajoituksia. 

– Suoritimme valvontaa usein muillakin kuin itärajan toimipaikoilla, ja koko vuoden aikana Ainon ilmaisemien tuotteiden kilomäärä ylitti 1 100 kiloa. Aino oli paljon esillä mediassa ja valittiin Vuoden Tullikoiraksi, Seija kuvailee menestyksekästä vuotta.

Koko uransa aikana Aino on ilmaissut 2300 kiloa eläinperäisiä elintarvikkeita. 

Tullin ruokakoirana työskentelevä labradorinnoutaja Rico maastossa.
Ricon ruokakoiran ura on alkanut
menestyksekkäästi matkustusrajoituksista
huolimatta. Kuva: Tulli

Rico, kaksivuotias labradorinnoutaja, puolestaan on aloittanut työuransa koronapandemian ja sen vuoksi matkustusrajoitusten aikana.

– Finavian mukaan lentoliikenne on ollut vain 10 prosenttia normaalista. Rico odottaa kovasti matkustuksen palautumista, jotta se pääsisi myös muualle haistelemaan, Ricon ohjaaja Kimmo kertoo.

Rico on tehnyt löytöjä yhteensä 1 800 kilon edestä. Vuoden 2021 aikana elokuun loppuun mennessä Aino ja Rico olivat tehneet yhteensä 390 löytöä, mikä oli lähes 1 300 kiloa kiellettyjä elintarvikkeita. Tullin ruokakoirat ovatkin tuloksellisia, ennaltaehkäiseviä ja taloudellisia työssään valvonnan tehostamisessa. 

Pandemian aikana olemme havainneet, että eläinperäisten elintarvikkeiden sijasta matkustajat tuovat huomattavasti enemmän tuoreita vihanneksia, hedelmiä ja marjoja. Monelle matkustajalle tulee uutena tietona rajanylityspaikalla, ettei kasviksiakaan saa tuoda maahan ilman kasvinterveystodistusta. 

– Tarkastustyötä tehneenä olen todennut, että vaatimus kasvinterveystodistuksesta ei ole tavoittanut matkustajia, kertoo Seija. 

Kielletyt kasvit ja kasvituotteet voi jättää itärajan rajanylityspaikoilla jätesäiliöihin ja lentokentillä ne voi luovuttaa tullivirkailijoille. Vapaaehtoisesta luovutuksesta ei aiheudu sanktioita, mutta toistuvasta tai törkeästä maahantuontikiellon rikkomisesta voidaan rangaista.

Niin ruokakoirien löydökset kuin matkustajien vapaaehtoisesti luovuttamat elintarvikkeet kuitenkin tarkoittavat, että ruokahävikkiä kertyy. Siksi on tärkeää, että matkustajat ottavat selvää rajoituksista ennen matkaan lähtöä.

Teksti: Iina Koukku