Hyppää sisältöön

Koira on uuden ohjaajan paras opettaja

Julkaisuajankohta 26.4.2022 14.57

Tuore koiranohjaaja saa hyviä vinkkejä kokeneilta koiranohjaajilta, mutta parhaita koiralta. Paras oppi koiralta on se, että hötkyillä ei tarvitse.

Huumekoira Sällin ja koiranohjaaja Perttu Rundgrenin tehtävä on estää huumeiden salakuljetusta Suomeen. Kuva: Aku Häyrynen / Tulli

Keminmaalaisessa päiväkodissa käy kuhina, kun vieraaksi saapuu virkavaljainen karvakuono.

– Tullikoira! eräs lapsista tunnistaa.

Lasten huomion varastaa seitsemänvuotias labradorinnoutaja Sälli, joka on Tornion tullissa työskentelevän koiranohjaajan, Perttu Rundgrenin, ensimmäinen tullikoira. 

– Edustustehtävät ovat osa koiranohjaajan työtä. Sitä kautta teemme Tullia tutuksi, Perttu sanoo.

Perttu kiinnostui ensimmäisen kerran koiranohjaajan tehtävästä silloin, kun hän työskenteli tullitarkastajana Utsjoella ja hänen kollegansa hakeutui koiranohjaajaksi. Vaikka Pertun perheessä oli aina pidetty koiria, koiranohjaajan työstä hän ei tiennyt juuri mitään.

– Yhteistyö poliisin ja muiden viranomaisten kanssa vaikutti mielenkiintoiselta. Takaraivooni jäi kolkuttamaan ajatus siitä, että voisin hakea koiranohjaajaksi, jos tehtäviä aukeaisi haettavaksi, Perttu sanoo.

Kului kuitenkin vielä useampi vuosi, ennen kuin Perttu oli valitsemassa Sälliä itselleen muutaman pennun joukosta. Kuuden viikon mittaisessa koulutuksessa harjoiteltiin hajujen tunnistamista Tullin koirakoululla Veikkolassa ja toimintaa erilaisissa ympäristöissä kuten lentokentällä ja satamissa Helsingissä.

Tärkeitä neuvoja Perttu sai kokeneilta koiranohjaajilta. Töitä hän pääsi tekemään osittain jo koulutuksen aikana.

– Alussa Sälli haki minusta katseellaan vahvistusta siihen, miten sen pitäisi lähestyä hajun lähdettä. Aluksi ryöminkin yhdessä sen kanssa jopa autojen alla, Perttu sanoo.

Sälli ja Perttu työskentelevät usein Tornion tulli- ja rajanylityspaikalla. Kuva: Aku Häyrynen / Tulli

Koira ei kanna vasta-alkaneen ohjaajan paineita

Perttu ja huumekoirana työskentelevä Sälli työskentelevät paitsi Torniossa myös länsirajalla ja pohjoisessa lentokentillä sekä satamissa. Parivaljakon tehtävänä on estää huumeiden salakuljetusta Suomeen.

Tavallisesti Sälli lepäilee autossa ja hyppää työn touhuun silloin, kun on aika haistella ajoneuvoja tai matkustajia.

– Sälli on rauhallinen kaveri, joka ei stressaa turhia. Paras Sälliltä saamani oppi on se, että vartti pois vauhdista lyhentää jarrutusmatkaa puolella, Perttu sanoo.

Luottamuksen syntyminen koiraan vei Pertulta kuitenkin pitkään. Aluksi Pertun oli vaikea uskoa, että koira todella ilmaisee haistamansa laittoman tavaran. Mieleenpainuvin kokemus on ollut Sällin ensimmäinen oikea huumelöytö ajoneuvosta.

– Alussa otin paineita siitä, että meidän pitäisi löytää huumekätköjä saman tien. Koiraa ei kuitenkaan kiinnosta se, onko löytö aito vai pelkkä harjoitus. Koira on löydöstä aina yhtä onnellinen, Perttu sanoo. 

Huumelöydöt eivät olekaan kaikki kaikessa koiranohjaajan työssä.

– Pelkästään tullikoiran esilläolo on näkyvä viesti siitä, että valvomme liikenteessä kulkevaa tavaraa, Perttu sanoo.

Sällistä ja Pertusta on hioutunut vuosien myötä saumaton työpari. Kuva: Aku Häyrynen / Tulli

Koira rikastuttaa niin työtä kuin vapaa-aikaa

Vapaa-ajalla Sälli asuu Pertun perheessä ja nauttii lenkkeilystä ja uimisesta. Pertun kotoa löytyy myös toinen koira, pitkäkarvainen saksanpaimenkoira Elmo. 

– Sälli eroaa Elmosta siten, että se on mukanani paitsi vapaa-ajalla myös töissä. Lisäksi vastuu Sällistä on suuri, sillä koiran omistaa Tulli, Perttu sanoo.

Sällistä ja Pertusta on hioutunut vuosien myötä saumaton työpari. Siksi Pertusta on sääli, että Sälli jää pian eläkkeelle. Eläkepäiviään se jää todennäköisesti viettämään Pertun perheeseen. 

Näillä näkymin Perttu on halukas jatkamaan koiranohjaajana.

– Mielestäni tämä on Tullin paras ja monipuolisin tehtävä. Työssä pääsee näkemään sellaisia paikkoja, joihin ei muuten pääsisi, Perttu sanoo.

Perttu myöntää, että ilman Sälliä hän olisi kokemuksiltaan köyhempi.

– Koira on se, joka on opettanut minua eniten näiden vuosien aikana, Perttu sanoo.

Teksti: Niina Kellinsalmi

Tullikoirat