Kysy tullineuvonnasta ma–pe 8–16.15
Tutustu myös usein kysyttyihin kysymyksiin.
Postipakettien saapumiseen, sisältöön ja käsittelymaksuun liittyvissä kysymyksissä ota yhteys Postiin.
Euroopan unioni (EU) on jäsenmaidensa muodostama taloudellinen ja poliittinen liitto, jonka alueella tuotteet, palvelut, henkilöt ja raha liikkuvat vapaasti ilman tulleja ja muita esteitä. EU syntyi Maastrichtin sopimuksella vuonna 1993. Suomi liittyi EU:hun vuonna 1995.
Eta eli Euroopan talousalue muodostuu Euroopan unionin jäsenmaista ja Efta-maista lukuun ottamatta Sveitsiä. Eta-sopimus tehtiin vuonna 1994.
Efta eli Euroopan vapaakauppaliitto perustettiin vuonna 1960 edistämään jäsenvaltioidensa välistä vapaata tavarakauppaa. Suomi erosi Eftasta vuonna 1995.
Schengen-maat muodostavat alueen, johon kuuluvien maiden välillä ei ole matkustusrajoituksia eikä rajatarkastuksia. Schengen-yhteistyön aloittivat vuonna 1985 Saksa, Belgia, Hollanti, Luxemburg ja Ranska, joista se on laajentunut kattamaan lähes kaikki EU-maat. Suomi on ollut mukana vuodesta 2001.
EU-maat | Eta-maat | Efta-maat | Schengen-maat |
---|---|---|---|
Alankomaat | Alankomaat | Alankomaat | |
Belgia | Belgia | Belgia | |
Bulgaria | Bulgaria | ||
Espanja | Espanja | Espanja | |
Irlanti | Irlanti | ||
Islanti | Islanti | Islanti | |
Italia | Italia | Italia | |
Itävalta | Itävalta | Itävalta | |
Kreikka | Kreikka | Kreikka | |
Kroatia | Kroatia | ||
Kypros | Kypros | ||
Latvia | Latvia | Latvia | |
Liechtenstein | Liechtenstein | Liechtenstein | |
Liettua | Liettua | Liettua | |
Luxemburg | Luxemburg | Luxemburg | |
Malta | Malta | Malta | |
Norja | Norja | Norja | |
Portugali | Portugali | Portugali | |
Puola | Puola | Puola | |
Ranska | Ranska | Ranska | |
Romania | Romania | ||
Ruotsi | Ruotsi | Ruotsi | |
Saksa | Saksa | Saksa | |
Slovakia | Slovakia | Slovakia | |
Slovenia | Slovenia | Slovenia | |
Suomi | Suomi | Suomi | |
Sveitsi | Sveitsi | ||
Tanska | Tanska | Tanska | |
Tšekki | Tšekki | Tšekki | |
Unkari | Unkari | Unkari | |
Viro | Viro | Viro |
Tutustu myös usein kysyttyihin kysymyksiin.
Postipakettien saapumiseen, sisältöön ja käsittelymaksuun liittyvissä kysymyksissä ota yhteys Postiin.