Hyppää sisältöön

Venäjän pakotteiden valvonnassa havaittu yhteensä yli 27 000 mahdollisesti poikkeavaa tavarakuljetusta – esitutkintaan päätynyt yli 660

Julkaisuajankohta 24.10.2023 12.27
Tiedote

Yhteneväinen pakotevalvonta EU-tasolla, tietopohjaiseen analyysiin perustuva pakotetarkastusten kohdentaminen sekä etupainotteinen toiminta pakotteiden kiertämisen estämisessä ovat pakotevalvonnan kulmakiviä. Tulli on havainnut yhteensä yli 27 000 mahdollisesti poikkeavaa tavarakuljetusta ja aloittanut yli 660 esitutkintaa EU:n Venäjälle asettamien pakotteiden rikkomiseen liittyen.

Sota Ukrainassa on jatkunut vuoden ja kahdeksan kuukautta. Tänä aikana Euroopan unioni on kohdistanut Venäjään 11 pakotepakettia Venäjän Ukrainassa käymän hyökkäyssodan vuoksi. Pakotteiden alaisten tuotteiden lista on pitkä ja se on laajentunut ja tarkentunut jokaisen uuden pakotepaketin myötä. Viimeisin, juhannuksena voimaantullut pakotepaketti pyrki puuttumaan erityisesti pakotteiden kiertämiseen.

Tullin on helmikuun 2022 jälkeen:

  • havainnut tulli-ilmoitusten perusteella yli 27 000 mahdollisesti poikkeavaa tavarakuljetusta
  • tehnyt kohdennetun tarkastuksen noin 2 500 kuljetukseen
  • aloittanut esitutkinnan yli 660 tapauksesta, joista yli 60 tutkitaan törkeinä säännöstelyrikoksina.

Tulli valvoo kaikkia pakotteiden alaisia tuotteita. Tullin pakotevalvonnassa on viime kuukausien aikana estetty mm. erilaisten korkean teknologian tuotteiden, tietokoneiden, elektroniikkalaitteiden ja puhelimien sekä autojen ja autojen varaosien, työkalujen, ylellisyystuotteiden, vesiskoottereiden ja dronejen vientiyrityksiä Venäjälle.

– Käytännössä kaikki tekemämme tarkastukset itärajalla ovat tällä hetkellä pakotetarkastuksia. Olemme alusta alkaen toimeenpanneet EU:n asettamia pakotteita tiukasti ja pyrkineet etupainotteisesti kartoittamaan sekä tuomaan esille pakotteiden tehokkaaseen toimeenpanoon mahdollisesti vaikuttavia epäkohtia, esimerkiksi pakotteiden kiertämisen osalta. Yritysten tulee olla nyt hyvin tarkkaavaisia, etteivät sotkeudu pakotteita kiertämään pyrkivien tahojen kauppasuhteisiin tai logistisiin ratkaisuihin, painottaa valvontaosaston johtaja Sami Rakshit.

Pakotteisiin liittyvät säännöstelyrikostutkinnat työllistävät Tullia huomattavasti. Aikaisemmin säännöstelyrikoksia oli esitutkinnassa vain muutamia vuodessa.

Pakotteiden kiertämiseen pyritään puuttumaan EU:n rajavaltioiden tiiviillä yhteistyöllä

– Olemme tehneet pakotevalvonnan osalta yhteistyötä muiden EU:n rajavaltioiden tullien kanssa alusta alkaen. Pakotteiden piiriin kuuluvien tavararyhmien tarkennukset ja kauttakulkukieltojen laajenemiset ovat tehostaneet pakotteiden vaikuttavuutta. Meidän pitää kuitenkin jatkuvasti kartoittaa potentiaalisia vuotokohtia, jotta mahdollisuutemme puuttua pakotteiden kiertämiseen ovat mahdollisimman tehokkaat. Tässä rajavaltioiden tullien välinen yhteistyö on tärkeässä asemassa, sanoo Rakshit.

EU:n rajavaltioiden ulkoministeriöiden ja tullien edustajat kokoontuivat eilen 23.10. Vilnassa, Liettuassa yhteiseen, pakotteiden yhteneväistä valvontaa painottaneeseen kokoukseen.

Myös EU-tason yhteisen rikostiedustelun ja riskianalyysin tiivis kehittäminen on olennaista pakotteiden tehokkaassa toimeenpanossa. Tulli tekeekin tiivistä yhteistyötä tässä myös muiden EU:n jäsenvaltioiden, komission ja EU-tason lainvalvontaviranomaisten, kuten Europolin, OLAFin ja Frontexin kanssa.

Ulkoministeriön tiedote kokouksesta (23.10.2023): Yhtenäinen pakotteiden täytäntöönpano pääaiheena rajavaltioiden toisessa kokouksessa Vilnassa

Mediatiedote