Vähäarvoiset verkkokauppatilaukset Kiinasta lisääntyneet moninkertaisesti
EU:n ulkopuolelta verkkokaupoista tilattujen, enintään 150 euron arvoisten, tavaroiden määrä kasvoi tammi-lokakuussa räjähdysmäisesti verrattuna edellisvuoteen. Eniten tavaroita tilattiin Kiinasta. Joka neljäs tilattu tavara oli tekstiiliainetta tai tekstiilitavaraa.
Vähäarvoisten tavaraerien lukumäärä kasvoi tänä vuonna räjähdysmäisesti. Kasvua oli tammi-lokakuussa 940 prosenttia verrattuna edellisvuoteen. Yksi tavaraerä on aina samaa tavaraa, mutta se voi sisältää yhden tai useamman kappaleen, kertoo tilastojohtaja Olli-Pekka Penttilä.
Vaikka enintään 150 euron arvoisten verkkokauppatilausten määrä EU:n ulkopuolelta kasvoi, niiden osuus koko tuonnin arvosta, EU:n ulkopuolelta, oli kuitenkin vain yksi prosentti.
Kiinasta tilataan eniten
Tammi-lokakuussa Kiinan osuus alle 150 euron arvoisten tavaroiden tavaraeristä oli 97,7 prosenttia. Tavaraeriä tilattiin 22,7 miljoonaa, kun vuosi sitten vastaava määrä oli 1,7 miljoonaa. Kasvua oli 1 228 prosenttia. Tavaroiden arvo oli 137,6 miljoonaa euroa, ja kasvua edellisvuoteen oli 597 prosenttia.
Toiseksi suurin lähetysmaa oli Iso-Britannia. Tavaraeriä tilattiin tammi-lokakuussa 0,27 miljoonaa, ja kasvua edellisvuoteen oli 33 prosenttia. Kolmanneksi suurin lähetysmaa oli Yhdysvallat. Tavaraeriä tilattiin 0,14 miljoonaa, mikä oli 2 prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna.
Kiinasta tuodun pieniarvoisen tavaraerän keskimääräinen arvo oli 6,05 euroa, Isosta-Britanniasta tuodun 28,33 euroa ja Yhdysvalloista tuodun 43,19 euroa. Muista maista keskimääräinen arvo oli 29,91 euroa. Kiinasta tilatut tavaraerät olivat siis keskimäärin 79,8 prosenttia halvempia kuin muualta tilatut.
Heinäkuun 2021 jälkeen kaikista EU:n ulkopuolelta ostetuista lähetyksistä on pitänyt antaa tulli-ilmoitus ja maksaa arvonlisävero. Tämä ei ole kuitenkaan näyttänyt vaikuttavan kuluttajien tilaamisintoon EU:n ulkopuolisista verkkokaupoista. Kasvaneet tilausmäärät ovat herättäneet huolta muu muassa tuoteturvallisuuden näkökulmasta ja asia onkin nostettu esille EU:n tulliuudistuksen yhteydessä, toteaa Penttilä.
Päähineet tilatuin tavara
Tammi-lokakuussa joka neljäs alle 150 euron arvoinen tilattu tavara kuului tekstiiliaineet ja tekstiilitavarat -tavararyhmään, jonka osuus tuonnin arvosta oli kolmasosan. Kuluvana vuonna tekstiilejä tilattiin Kiinasta keskimäärin yksi tavaraerä jokaiselle suomalaiselle.
Toiseksi eniten tilattu tavararyhmä oli muovi- ja kumitavarat, kolmanneksi jalkineet, päähineet yms., neljänneksi epäjalot metallit ja viidenneksi koneet ja laitteet. Nämä viisi tavararyhmää olivat selvästi suurimmat myös arvoltaan.
Tilatuin yksittäinen tavara oli päähineet. Toiseksi tilatuin yksittäinen tuontitavara oli epäaidot korut, kolmanneksi tilatuin yksittäinen tuontitavara oli muoviset pöytä- ja keittiöesineet. Tavaran arvossa mitaten suurin yksittäinen tuontitavara oli naisten ja tyttöjen puvut, yhdistelmäasut, jakut, takit ja bleiserit, leningit, hameet, housuhameet, pitkät housut, lappuhaalarit, polvihousut ja shortsit, ja tavaraerän keskiarvo oli 12,42 euroa.
Tavararyhmä |
Tilastoarvo, milj.eur |
Tavaraerien lkm, milj.kpl |
Arvomuutos |
Lukumäärämuutos |
Tekstiiliaineet ja tekstiilitavarat |
52,41 |
5,85 |
419 % |
882 % |
Muovi- ja kumitavarat |
16,14 |
3,73 |
449 % |
1393 % |
Jalkineet, päähineet, yms |
17,92 |
2,82 |
616 % |
1529 % |
Epäjalot metallit |
10,04 |
2,03 |
426 % |
1271 % |
Koneet ja laitteet |
15,34 |
1,72 |
199 % |
472 % |
Hiustarvikkeet, siveltimet ja muut erinäiset tavarat |
4,12 |
1,13 |
349 % |
1272 % |
Korut ja jalometallit |
4,10 |
1,02 |
148 % |
961 % |
Nahat ja matkatarvikkeet |
6,45 |
0,97 |
400 % |
910 % |
Kemianteollisuustuotteet |
3,91 |
0,91 |
254 % |
1201 % |
Lelut, pelit ja urheiluvälineet |
6,32 |
0,84 |
196 % |
625 % |
Kojeet ja laitteet, kellot ja soittimet |
6,22 |
0,80 |
306 % |
710 % |
Metsäteollisuustuotteet |
4,65 |
0,64 |
177 % |
625 % |
Muut |
3,73 |
0,40 |
448 % |
592 % |
Kivi-, keraamiset- ja lasitavarat |
1,12 |
0,20 |
249 % |
816 % |
Kulkuneuvot ja niiden osat |
1,78 |
0,19 |
117 % |
558 % |
Eläin-, kasvi- ja kivennäistuotteet |
0,57 |
0,01 |
5 % |
9 % |
Yhteensä |
154,82 |
23,27 |
339 % |
940 % |
Enintään 150 euron verkkokauppatilaukset* EU:n ulkopuolelta tavararyhmittäin.
*F48-lisämenettely: ”Tuonti direktiivin 2006/112 / EY XII osaston 6 luvun 4 jaksossa tarkoitetusta kolmansista maista ja alueilta tuotavien tavaroiden etämyyntiä koskevassa erityisjärjestelmässä = IOSS (Import One Stop Shop).”