Hyppää sisältöön

Tulli paljasti yli kolmen miljoonan euron rikoskokonaisuuden EU-pakotteiden kiertämisessä

Julkaisuajankohta 5.12.2023 8.26
Tiedote

Tulli on tutkinut rikoskokonaisuutta, jossa kahden suomalaisyrityksen viemien, EU-pakotteiden alaisten tuotteiden epäillään päätyneen Venäjälle. Tutkinnassa olleissa tapauksissa tuotteita on kauttakuljetettu Venäjän läpi sekä vientiselvitetty muualle. Tuotteet olivat elektroniikkaa, droneja sekä puolustustarvikkeiksi luokiteltuja laitteita.

Euroopan unioni on kohdistanut Venäjään laajoja pakotteita Venäjän Ukrainassa käymän hyökkäyssodan vuoksi. Pakotteiden tarkoituksena on vaikuttaa Venäjän taloudelliseen, tekniseen ja sotilaalliseen kyvykkyyteen. Viimeisimmissä pakotepaketeissa EU on puuttunut erityisesti pakotteiden kiertämisen estämiseen. Pakotteiden piiriin kuuluvia tavarakatteita on myös laajennettu jokaisessa pakotepaketissa.

Tulli tutki törkeää säännöstelyrikosta ja puolustustarvikkeiden maastavientirikosta

Tulli on tutkinut kahta suomalaisyritystä epäiltynä yli kolmestakymmenestä viennistä tai viennin yrityksestä, jotka ovat sisältäneet pakotteiden alaisia tuotteita, mm. mikrokontrollereita ja puolijohdekomponentteja. Näiden, kaikkiaan yli 600 000 euron arvoisten tuotteiden epäillään päätyneen Venäjälle.

Tämän lisäksi Tulli epäilee lähes 3 500 miehittämättömän lennokin eli dronen päätyneen Venäjälle. Tuotteet oli vientiselvitetty toiseen valtioon. Dronejen arvo on ollut yli kaksi miljoonaa euroa. 

Samaan rikoskokonaisuuteen kuuluu myös epäily puolustustarvikkeiksi luokiteltavien, dronejen pysäyttämiseen suunniteltujen laitteiden kauttakuljetuksesta Venäjän kautta Kazakstaniin keväällä 2023. Kyseisten tuotteiden kauttakuljetus olisi vaatinut puolustustarvikkeiden kauttakulkuluvan, mitä yritys ei ollut hakenut. Tulli epäilee myös näiden, yhteensä yli 350 000 euron arvoisten tuotteiden päätyneen Venäjälle.

Toimintaa johdettu ulkomailta

Tutkinnan kohteena olevilla yrityksillä on sama vastuuhenkilö. Tulli epäilee, että toinen yrityksistä on toiminut hankintayrityksenä, jonka tehtävänä on ollut ostaa pakotteiden alaisia tuotteita. Vastaavasti toinen tutkinnan kohteena oleva yritys on toiminut tavaroiden huolitsijana Venäjälle.

– Esitutkinnan perusteella on viitteitä siitä, että toimintaa on johdettu Venäjältä. Toiminnassa on rakennettu laaja kansainvälisten yritysten verkosto, joiden kautta toimintaa on pystytty rahoittamaan muun muassa Venäjältä, kertoo valvontajohtaja Hannu Sinkkonen.

– Olemme tehneet esitutkinnassa yhteistyötä Alankomaiden, Iso-Britannian ja Yhdysvaltojen viranomaisten sekä EU:n lainvalvontaviranomaisen Europolin kanssa. Kansallisella tasolla yhteistyötä on tehty erityisesti Suojelupoliisin kanssa, jatkaa Sinkkonen.

Rikoksia on tutkittu törkeänä säännöstelyrikoksena ja puolustustarvikkeiden maastavientirikoksena. Rikoksesta epäiltyjä on kaikkiaan kuusi henkilöä, joista yksi on ollut vangittuna syyskuusta lähtien.

Tapaus siirtyy syyteharkintaan joulukuussa 2023.

Mediatiedote