Hyppää sisältöön

Tulli paljasti merkittävän huumausaineiden salakuljetusorganisaation – maahan tuotiin lähes 150 kiloa huumausaineita 2,5 miljoonan euron arvosta

Julkaisuajankohta 11.9.2024 9.18
Tiedote

Tulli paljasti keväällä 2024 useista latvialaisista koostuvan huumausaineiden maahantuonti- ja levitysorganisaation. Huumausaineet tuotiin Suomeen Latviasta postilähetyksissä ja ne varastoitiin sekä levitettiin edelleen Etelä- ja Länsi-Suomen alueelle. Tulli painottaa, että viranomaisten kansainvälinen, jatkuva tiedonvaihto on avainasemassa huumerikollisuuden tehokkaassa torjunnassa.

Tulli pysäytti maaliskuun alussa Latviasta Viron kautta Suomeen saapuneen kaksikon, jonka hallusta Tulli takavarikoi suuren määrän huumausaineita. Huumeet oli tarkoitettu levitettäväksi edelleen Suomessa. Tullin suorittaman esitutkinnan aikana selvisi, että kaksikko kuului Latviasta johdettuun huumausaineiden maahantuonti- ja levitysorganisaatioon.

Rikollisorganisaatio toimi siten, että Latviasta lähetettiin Suomeen postitse huumausaineita sisältäneitä lähetyksiä, jonka jälkeen Suomeen saapuivat organisaatioon kuuluvia henkilöitä noutamaan lähetykset, varastoimaan huumausaineet sekä levittämään niitä edelleen ostajille.

– Tullin vahva osaaminen tavaraliikenteen valvojana ja ulkomaankaupan logistiikan tuntijana on avainasemassa huumerikosten paljastamisessa. Tämä on erittäin olennaista yhteiskunnan kokonaisturvallisuuden kannalta, painottaa valvontajohtaja, Tullin rikostutkinnan päällikkö Hannu Sinkkonen.

Tapausta tutkittiin useina törkeinä huumausainerikoksina

Tullin suorittaman esitutkinnan aikana on selvinnyt, että Suomeen lähetettiin yhteensä 28 kertaa huumausaineita sisältäneitä postilähetyksiä. Tulli epäilee, että organisaatio salakuljetti Suomeen yhteensä noin 146 kiloa amfetamiinia, noin 1,6 kiloa kokaiinia sekä vähäisemmät määrät muita huumausaineita. Huumausaineiden yhteenlaskettu katukauppa-arvo on noin 2,5 miljoonaa euroa ja käyttöannosmäärä yli 600 000.

Tulli on tutkinut tapausta useina törkeinä huumausainerikoksina. Neljä henkilöä on vangittuna rikoskokonaisuuteen liittyen. Tapauksen esitutkinta on päättynyt ja asia on siirretty syyteharkintaan Etelä-Suomen syyttäjäalueelle.

– Tulli tekee edelleen esitutkintayhteistyötä Latvian lainvalvontaviranomaisten kanssa koko organisaation paljastamiseksi Latviassa, kertoo tutkinnanjohtaja Tatu Suvikas.

Reaaliaikainen, kansainvälinen tiedonvaihto viranomaisten välillä keskeistä rajat ylittävän huumerikollisuuden torjunnassa

Tulli estää kiellettyjen ja rajoitusten alaisten tuotteiden maahanpääsyn ehkäisee näiden tuotteiden käytöstä aiheutuvia sosiaalisia ja taloudellisia haittoja yhteiskunnassamme.

Huumausainerikollisuuden torjunta on yksi keskeisimmistä sektoreista, jonne Tulli suuntaa voimavarojaan. Tullin suorittaminen huumausaineiden takavarikkomäärät ovat kasvaneet viime vuodesta. Huumausainerikollisuuden tehokas paljastaminen vaatii niin kansallista kuin kansainvälistä yhteistyötä läpi lainvalvontasektorin.

- Meillä on jatkuvaa ja reaaliaikaista tiedonvaihtoa muiden maiden kanssa ja tämä on järjestäytyneen ja kansainvälisen rikollisuuden tehokkaassa torjunnassa erittäin olennaista. Rikosvastuun toteuttamisen ja huumausaineiden markkinoille estämisen lisäksi päämääränämme on luonnollisesti tehdä myös rikollisesta toiminnasta taloudellisesti kannattamatonta, toteaa Sinkkonen.

Kuvat

Mediatiedote