Hyppää sisältöön

Tulli muistuttaa: Tullaus koskee myös joululahjoja

Julkaisuajankohta 8.12.2022 12.45
Tiedote

Joulu nostaa jälleen tullausmääriä, sillä kaikki EU:n ulkopuolelta tulevat lähetykset täytyy tullata. Näihin kuuluvat siis ostosten lisäksi myös lahjat. Tullausta varten tarvitaan tieto siitä, mitä lahjapaketti sisältää ja minkä arvoinen lahja on.

Monelle lahjansaajalle voi tulla yllätyksenä, kun ilmoitus tullattavasta lähetyksestä saapuu. Kun lahja pitää tullata, tullaus on aina lahjansaajan vastuulla. EU:n alueelta tulevia lahjoja ei yleensä tarvitse tullata.

- Valitettavasti EU:n ulkopuolelta saapuva lahja ei eroa muusta Suomeen tulevasta tavarasta siinä mielessä, että sekin täytyy tullata. Moni haluaa kuitenkin lahjan sisällön säilyvän salaisuutena paketin avaamiseen saakka, ja siksi lahjan saaja voikin valtuuttaa toisen henkilön tullaamaan lahjan omasta puolestaan, tulliylitarkastaja Nadja Painokallio kertoo.

Helpoiten lahjan tullaus onnistuu Henkilöasiakkaan tuontitullauspalvelussa. Vuoden 2021 joulukuussa palvelussa tehtiin hieman alle 18 000 lahjatullausta. Luvuissa näkyi mm. Iso-Britannian ero EU:sta, sillä aiemmista vuosista poiketen myös Iso-Britanniasta saadut lahjat joudutaan nykyään tullaamaan.

Muistilista lahjan saajalle

Lahjani saapuu EU:n ulkopuolelta eli minun täytyy tullata.

  • Jos lahjan arvo on enintään 45 euroa, lahjasta ei tarvitse yleensä maksaa maahantuontiveroja.
  • Jos lahjan arvo on yli 45 euroa, mutta enintään 150 euroa, lahjasta täytyy maksaa arvonlisävero, mutta ei tullimaksua.
  • Jos lahjan arvo on yli 150 euroa, lahjasta täytyy maksaa arvonlisävero ja mahdollinen tullimaksu.
  • Jos lahja sisältää alkoholi- tai tupakkatuotteita, siitä pitää maksaa valmiste- ja arvonlisäveroa lahjan arvosta riippumatta. Lisäksi myös mahdollinen tullimaksu.

Lahjani saapuu Ahvenanmaalle joko muualta Suomesta tai toisesta EU-maasta. Ahvenanmaa ei kuulu EU:n veroalueeseen.

  • Jos lahjan arvo on enintään 45 euroa, lahjaa ei tarvitse yleensä tullata.
  • Jos lahjan arvo on yli 45 euroa, lahjasta täytyy maksaa arvonlisävero.
  • Jos lahja sisältää alkoholi- tai tupakkatuotteita, lahja pitää tullata ja siitä pitää maksaa aina valmisteveroa ja arvonlisäveroa lahjan arvosta riippumatta

Tarkemmat ohjeet lahjalähetyksistä ja niiden tullaamisesta löydät Tullin verkkosivuilta: https://tulli.fi/henkiloasiakkaat/lahjat

Mediatiedote