Kesällä Tullimuseoon – tule muistelemaan itärajan jännittäviä vaiheita
Suomenlinnassa sijaitseva Tullimuseo tarjoaa kesälomareissulle mielenkiintoisen vierailukohteen. Ilmaisessa Tullimuseossa pääset tutustumaan Tullin vaiherikkaaseen historiaan. Toukokuussa avattu uusi teemanäyttely käsittelee Suomen itärajan vaiheita vuodesta 1944 alkaen sekä rajan yli kulkenutta kauppaa ja salakuljetusta.
Muistatko yhä, miten sukkahousut liittyvät Neuvostoliittoon? Tai tiesitkö, että Suomessakin on ollut “punaisia toreja”? Uusi teemanäyttelymme “Viiva keskellä metsää – Tulli ja Suomen itäraja vuodesta 1944” voi palauttaa mieleen muistoja menneiltä vuosikymmeniltä ja opettaa myös paljon uutta. Teemanäyttely esittelee Tullin näkökulmasta itärajan tapahtumia, kuten sotakorvauskuljetuksia ja 1990-luvun rekkaruuhkia.
Salakuljetusta kautta aikain
Tullin historiaan liittyy vahvasti salakuljetus, koska niin kauan kuin on ollut tullimääräyksiä, on tavaroita myös salakuljetettu. Museon teemanäyttelyssä esitellään muun muassa, miten Raamattuja salakuljetettiin Suomesta Neuvostoliittoon 1960–1980-luvuilla sekä miten ikoneita puolestaan salakuljetettiin Neuvostoliitosta Suomeen 1970–1980-luvuilla. Lisäksi voit tutustua siihen, miten Suomen ja Venäjän tullit yrittivät kitkeä rikollisuutta rajalla uuden tulliyhteistyösopimuksen astuessa voimaan 1994.
Perusnäyttelymme taas tarjoaa katsauksen salakuljetukseen eri aikakausina, aina kieltolain aikaisesta pirtun salakuljetuksesta 2000-luvulla alkaneeseen väärennettyjen lääkkeiden myyntiin. Museossa näet esimerkiksi pirtutorpedon ja takavarikoituja laittomia tuotteita.
Tullimuseo on auki joka viikko tiistaista sunnuntaihin kello 12.30–17.30 elokuun loppuun asti. Sisäänpääsy on maksuton.
Lisätietoa löydät Tullimuseon verkkosivuilta ja Instagramista @Tullimuseo.
Lämpimästi tervetuloa!