Hyppää sisältöön

Kaksikäyttötuotteiden lakiuudistus toi myös tuotteisiin liittyvät teknologiat ja ohjelmistot valvonnan piiriin

Julkaisuajankohta 18.9.2024 10.57
Tiedote

Kaksikäyttötuotteiden eli niiden tuotteiden, joita voidaan käyttää sekä siviili- että sotilastarkoituksiin, vientivalvontaan on tullut muutoksia. Tullin toimivaltuuksien laajentumisen myötä kaksikäyttötuotteiden valvonta kattaa jatkossa fyysisten tavaroiden lisäksi myös erilaiset kaksikäyttötuotteisiin liittyvät tekniset palvelut, ohjelmistot ja teknologiat. Uudistuneen lainsäädännön myötä Tulli painottaa vientiyritysten kasvanutta vastuuta siinä, ettei kaksikäyttötuotteita päädy vääriin tarkoituksiin.

Kaksikäyttötuotteiden vientivalvontaa koskeva lainsäädäntö uudistui sunnuntaina 15.9.2024. Muutos laajensi Tullin suorittaman kaksikäyttötuotteiden valvonnan kattamaan fyysisten tuotteiden lisäksi myös erilaiset kaksikäyttötuotteisiin liittyvät aineettomat tuotteet, kuten esimerkiksi ohjelmistot, teknologiat, välityspalvelut sekä teknisen avun tarjoamiset.

Tullin suorittama kaksikäyttötuotteiden valvonta ei rajoitu perinteiseen, rajanylityspaikoilla tapahtuvaan tullivalvontaan. Tehokkaan valvonnan kannalta olennaista on tietoon perustuva riskianalyysi. Niin ikään Tullin suorittamilla yritystarkastuksilla on merkittävä rooli tehokkaassa valvonnassa.

– Jatkossa yritystarkastajamme valvovat myös näiden niin sanottujen aineettomien kaksikäyttötuotteiden vientiä. Teemme tiivistä yhteistyötä muiden viranomaisten kanssa, jotta uudistuneen lain tavoitteet toteutuvat tarkoituksenmukaisesti, kertoo valvontajohtaja Tarja Kokko.

Vientiyritysten vastuu merkittävä, jottei kaksikäyttötuotteita päädy vääriin tarkoituksiin

Lakiuudistuksen myötä otettiin käyttöön myös kansallinen valvontaluettelo kaksikäyttötuotteista. Lakiuudistuksen tarkoituksena on kansallisen sääntelyn yhteensovittaminen vientivalvonta-asetuksen kanssa ja vientivalvonnan tehokkaan toimeenpanon varmistaminen. Tulli valvoo kaksikäyttötuotteiden vientiä, kauttakuljetusta ja siirtoa.

Kaksikäyttötuotteiden vientiä koskevat säännökset ovat olennaisia muun muassa EU:n Venäjään kohdistamien pakotteiden tarkoituksenmukaisen toteutumisen kannalta.

– Painotammekin vientiyritysten vastuuta loppuasiakkaidensa tuntemisessa, jotta kaksikäyttötuotteita ei päädy vääriin tarkoituksiin, toteaa valvontaosaston johtaja Samy Gardemeister.

Ulkoministeriön tiedote (16.9.2024): Kaksikäyttötuotteiden vientivalvontaa koskeva laki ja asetus vientivalvontaneuvottelukunnasta astuivat voimaan

Mediatiedote