Kaksi vuotta Ukrainan sotaa – Tulli on aloittanut yli 740 esitutkintaa pakotteiden rikkomiseen liittyen
Suomen tiukka pakotevalvonta on kahden vuoden aikana tuottanut tulosta: 29 000 havaittua poikkeamaa tavaraliikenteessä, 2800 kohdennettua tarkastusta ja 740 aloitettua esitutkintaa. Jatkossa pakotteiden kattavuus, kiertämisen estäminen ja pakotteiden kehittäminen korostuvat entisestään. Tulli painottaa, että yritysten vastuu pakotteiden kiertämisen estämisessä on keskeistä.
Ukrainan sodan alkamisesta tulee lauantaina 24.2.2024 kuluneeksi kaksi vuotta. Euroopan unionin Venäjälle Ukrainaan hyökkäämisen vuoksi asettamat pakotteet ovat tiukentuneet jokaisen uuden pakotepaketin myötä. Pakotteiden kattavuus ja yhdenmukainen pakotevalvonta kaikissa EU-maissa sekä yritysten vastuu ovat avainasemassa pakotteiden vaikuttavuuden varmistamisessa. Viimeisimmissä pakotepaketeissa pakoteiden kiertämisen estäminen on ollut olennaisessa osassa.
– Aluksi pakotteet vaikuttivat tehokkaasti, minkä pystyimme omalta osaltamme varmistamaan tiukan pakotevalvonnan avulla. Pakotteita on kuitenkin syytä kehittää jatkuvasti. Pakotevalvonnan näkökulmasta esimerkiksi tavarakatteiden vuotokohtien entistä tarkempi tilkitseminen ja kauttakulkukieltojen laajentaminen voisivat olla toimia, jotka vähentäisivät tällä hetkellä pakotteiden kiertämismahdollisuuksia, toteaa valvontaosaston johtaja Sami Rakshit.
– Olemme Tullissa hakeneet jatkuvasti uusia valvontakeinoja pakotteiden kiertämisen estämiseksi. Tullivalvonnassa ja rikostorjunnassamme olemme paljastaneet useita pakotteiden kiertämisyrityksiä, joissa on esimerkiksi käytetty väärennettyjä tulliasiakirjoja tai pyritty hämärtämään yritysten omistusrakenteita ja tavarakuljetusten todellisia määrämaita. Moninaisten kuljetusreittien ja -muotojen hyödyntämistä pyritään niin ikään käyttämään pakotteiden kiertämisessä, Rakshit kertoo ja jatkaa:
– Pakotteiden kiertämisen estämisessä tullivalvonta-, tiedustelu- ja tutkintakeinojen jatkuva uudelleensuuntaaminen on tärkeää. Tulevaisuudessa yhtenä pakotteiden vaikuttavuuden kehittämismahdollisuutena voisivat esimerkiksi olla paikallisten yhteystyötahojen avulla suoritettavat tavarakuljetusten perillemenotarkastukset tietyissä Keski-Aasian maissa.
– Nykytilanteessa ulkomaankauppaa harjoittavien yritysten oma vastuu pakotteiden kiertämisen estämisessä korostuu entisestään. Mikäli yritys tunnistaa kaupankäynnissään tai logistiikassaan jotain epäselvyyksiä, niin sellaisista kaupoista on parempi luopua kuin mahdollisesti osallistua omilla toimillaan pakotteiden kiertämiseen. Kauppakumppanien tunteminen ja tavaran lopullisen määränpään varmistaminen ovatkin ensisijaisen tärkeitä, jotta EU:n yhteiset pakotteet vaikuttavat tarkoituksenmukaisesti, painottaa Rakshit.
Tullin pakotevalvonta lukuina: poikkeavat tavarakuljetukset, tarkastukset ja tutkinnat
Tulli on helmikuun 2022 jälkeen:
- Havainnut tulli-ilmoitusten perusteella lähes 29 000 mahdollisesti poikkeavaa tavarakuljetusta
- Tehnyt kohdennetun tarkastuksen yli 2 800 kuljetukseen
- Aloittanut esitutkinnan yli 740 tapauksesta, joista noin 100 tutkitaan törkeinä säännöstelyrikoksina.
Venäjän kauppaa harjoittavien yritysten lukumäärät joulukuussa 2021 ja joulukuussa 2023:
- Joulukuu 2021: Venäjälle vientiä 955 suomalaisyrityksellä ja tuontia 480 suomalaisyrityksellä
- Joulukuu 2023: Venäjälle vientiä 98 suomalaisyrityksellä ja tuontia 21 suomalaisyrityksellä.
Suomen itärajan sulkeminen on vaikuttanut tavaraliikenteen kuljetusreitteihin. Tällä hetkellä Suomen ja Venäjän välisen maarajan yli kulkee tavarajunaliikennettä vain Vainikkalan rautatierajanylityspaikan kautta. Osa tavaraliikenteestä on siirtynyt kulkemaan Etelä-Suomen satamien kautta joko suoraan Venäjälle tai Viron satamien kautta ylittäen EU:n ulkorajan Baltiassa. Tulli valvoo pakotteita ja pakotteiden mahdollisia kiertämisyrityksiä raideliikenteessä ja satamissa vastaavaan tapaan kuin maantieliikenteen ylityspaikoilla.
Tullin arvion mukaan ennen rajanylityspaikkojen sulkemista maarajan ylittäneestä tavaraliikenteestä noin 80-90 prosenttia oli Suomen läpi kulkevaa kauttakulkuliikennettä, joka on nyt reitittynyt uudelleen erityisesti Baltian maiden kautta.