Hyppää sisältöön

EU on säätänyt uusia pakotteita ja vientivalvontamääräyksiä Venäjää koskien – vientipakotteiden valvonta tehdään osana yritysten tullimenettelyjä

Julkaisuajankohta 26.2.2022 11.10
Tiedote

Euroopan unioni on säätänyt uusia pakotteita ja vientivalvontamääräyksiä Venäjää koskien. Säädökset on julkaistu EU:n virallisessa lehdessä 25.2.2022. Tullin tehtävänä on toimeenpanevana viranomaisena hoitaa näistä vientipakotteiden valvontaa, mikä tehdään osana yritysten tullimenettelyjä.

EU:ssa on päätetty laajoista pakotteista, joiden syynä on Venäjän Ukrainaan kohdistama hyökkäys, joka rikkoo räikeästi kansainvälistä oikeutta. Näihin pakotteisiin sisältyy kieltoja ja rajoituksia Venäjän vientiin monien hyödykkeiden ja palveluiden osalta. Tulli valvoo toimeenpanevana viranomaisena omalla toimintasektorillaan vientipakotteita. Uudet vientipakotteet on kohdennettu korkeateknologian osalta erityisesti sotilasteknologian kehittämiseen mahdollisesti käytettävien tavaroiden ja komponenttien valvontaan. Pakotteiden kohteena on muun muassa myös ilmailuteollisuus ja niin ikää vientilupaa vaativien kaksikäyttötuotteiden osalta asetettiin uusia vientikieltoja.

Luvanvaraisiksi asetettuja vientejä ei saa suorittaa ilman voimassa olevaa vientilupaa. Yleisemminkin vientiyritysten tulee varmistaa lainsäädännön noudattaminen toiminnassaan kokonaisuudessaan.   

– Hoidamme vientipakotteiden valvonnan tietopohjaisesti mahdollisimman pitkälle, mutta pakotteiden valvonnalla on väistämättä myös vaikutusta viennin ja rajaliikenteen sujuvuuteen. Venäjän kauppaa käy yli 2000 yritystä ja meidän arviomme mukaan niistä noin neljännes käy sen tyylistä kauppaa, mikä saattaa olla näiden vientipakotteiden alaista, sanoo valvontaosaston johtaja Sami Rakshit.

Uudet säädökset on julkaistu EU:n virallisessa lehdessä 25.2.2022. Tulli ohjeistaa yrityksiä normaaliin tapaan tullimuodollisuuksien osalta. Yritysten kannattaa myös itse seurata tilannetta aktiivisesti EU:n asettamien vientipakotteiden suhteen.

Uudet säädökset EU:n virallisessa lehdessä:

-    Neuvoston asetus (EU) 2022/328
-    Neuvoston päätös (YUTP) 2022/327

Ulkoministeriön tiedote (26.2.2022): EU on asettanut uusia mittavia pakotteita Venäjän toiminnan johdosta

Mediatiedote Pakotteet