Hyppää sisältöön

Väliaikaisesti viedyt tavarat palautuvat (jälleentuonti 6123)

Väliaikaisesti EU:n tullialueen ulkopuolelle viedyille tavaroille voidaan hakea vapautusta tuontitullista, kun ne palautuvat samassa tilassa takaisin EU:n tullialueelle. Jälleentuonnin tullimenettelykoodi on 6123. Jotta jälleentuonti-ilmoituksessa voidaan käyttää menettelyä 6123, tavaran vienti-ilmoituksessa pyydetyn menettelykoodin on pitänyt olla 23. Jälleentuonti-ilmoituksessa tavaroille voidaan hakea vapautusta tuontitullista ja maahantuonnin arvonlisäverosta, jos palautustavaroiden tuonnin edellytykset täyttyvät.

Jos olet antamassa väliaikaisen viennin tulli-ilmoitusta, lue lisää väliaikaisen vienti-ilmoituksen antamisesta.

Samassa tilassa palautuvat tavarat

EU:n alueelta voidaan viedä väliaikaisesti tavaroita esimerkiksi näyttelyihin, messuille tai testattavaksi, kun ne palautuvat kolmen vuoden määräajassa ja samassa tilassa takaisin EU-alueelle. 

Tavaroiden ei tarvitse palautua samaan EU-jäsenmaahan, josta ne on alun perin viety.

Väliaikaisesti vietyjen tavaroiden tullittomuuden edellytykset  

Voit saada väliaikaisesti viedyille tavaroille vapautuksen tuontitulleista jälleentuonnissa unionin tullikoodeksin artiklan 203 mukaisesti, kun seuraavat edellytykset täyttyvät:

  • Tavarat palautuvat kolmen vuoden kuluessa niiden viennistä. Määräaikaan voi erityisissä olosuhteissa hakea pidennystä. Lupaa palautustavaran palautusajan pidentämiseen haetaan Tullin lupakeskukselta Luvat ja päätökset -palvelussa. Lue lisää tuonnin luvista.
  • Tavaroiden viennistä on esittää Tullille todiste, esimerkiksi poistumisvahvistettu vienti-ilmoitus.
  • Tavarat palaavat samassa tilassa takaisin EU:n tullialueelle. EU:n tullialueen ulkopuolella tavaroita voidaan käyttää normaalisti, ja niille voidaan tehdä pakolliset, käytön vaatimat huoltotoimenpiteet, jos nämä eivät paranna tavaran ominaisuuksia.

Lue lisätietoa palautustavaroiden tuonnin edellytyksistä  

Tuontikuljetuksen päättyminen toisessa EU-jäsenvaltiossa

Väliaikaisesti vietyjen tavaroiden tuontikuljetus voi myös päättyä toisessa jäsenvaltiossa, kuin mistä tavarat jälleentuodaan EU:n tullialueelle. Jos käytät tullimenettelyyn 6323, voit saada tavaroille tullittomuuden sekä maahantuonnin arvonlisäverottomuuden, kun seuraavat edellytykset täyttyvät: 
1. tavarat palautuvat samassa tilassa kolmen vuoden kuluessa ja vienti voidaan todentaa (UTK 203 art.)
 2. arvonlisäverolain 94 b §:ssä mainitut ehdot täyttyvät. Lue lisää arvonlisäverolain 94 b §:n käyttämisestä.

Tulli-ilmoituksen antaminen

Väliaikaisesti viedyistä tavaroista on annettava jälleentuonnin tulli-ilmoitus sähköisesti, ellei kyse ole tavaroista, jotka on mainittu unionin tullikoodeksin delegoidun asetuksen artiklan 136 kohdissa (a), (j) ja (ja). Lue lisää asetuksessa mainittujen tavaroiden tulli-ilmoittamisesta kohdasta "Kontit, kuormalavat, kuljetusvälineet, pakkaukset ja sähköiset lastin turva- ja seurantalaitteet palautustavaroina".

Kun menettelyn ehtoja on noudatettu, EU:n alueelle jälleentuotavat tavarat voidaan yleensä vapauttaa tuontitullista ja maahantuonnin arvonlisäverosta.  Huomioi kuitenkin, että tavaroiden tuonti ei ole arvonlisäverotonta, jos tavarat eivät palaudu alkuperäiselle viejälle. Valitse tulli-ilmoituksen antamisen ohjeet sen mukaisesti, palautuvatko tavarat alkuperäiselle viejälle vai eivät.

Tulli-ilmoituksessa annettavat koodit

Kun käytät tullimenettelyä 6123, ilmoita Tulliselvityspalvelussa tai sanomalla seuraavat tiedot:

  • tullimenettely
    • pyydetty menettely ”61 – Jälleentuonti ja luovutus vapaaseen liikkeeseen”
    • edeltävä menettely ”23 - Väliaikainen vienti myöhempää samassa tilassa palauttamista varten”
  • etuuskohtelu ”100 – Kolmansiin maihin sovellettava yleinen tulli”
  • vienti-ilmoituksen MRN-numero liiteasiakirjana koodilla C660.

Jos Lupakeskus on myöntänyt luvan palautustavaroiden määräajan pidennykseen, ilmoita luvan numero tavaraerän liiteasiakirjakoodilla "4PML - Päätös määräaikapidennyksestä".

Jos väliaikaisesti viedyt tavarat palautuvat alkuperäiselle viejälle EU:n tullialueelle

Jos väliaikaisesti viedyt tavara palautuvat alkuperäiselle viejälle takaisin EU:n tullialueelle ja menettelyn ehtoja on noudatettu, ilmoita tiedot seuraavasti: 

  • lisämenettelykoodi
    • Ilmoita lisämenettelykoodi ”F05 – Palautustavaroiden vapauttaminen tuontitullista ja arvonlisäverosta ja/tai valmisteverosta (unionin tullikoodeksin artikla 203 ja direktiivin 2006/112/EY artiklan 143 kohdan 1 alakohta e)”. 
  • liiketoiminnan luonteeksi esimerkiksi jompikumpi seuraavista:
    • ”60 – alle 2 vuotta kestävä vuokraus, lainaus, käyttöleasing tai tavaroiden toimitus korjattavaksi ja palautus sen jälkeen”
    • ”91 – yli 2 vuotta kestävä vuokraus, lainaus tai käyttöleasing”
  • tavaran arvotiedot: 
    • kauppahinta tai tavaran tosiasiallinen arvo
      • Ilmoita tavaran arvo Tulliselvityspalvelun kohdassa ”Kauppahinta” tai sanomalla kohdassa ”Tavaraerän arvo".
      • Tavaran arvo ei voi olla 0 euroa, vaikka tavaraa palautuu takaisin viejälle, eikä sitä ole myyty.
      • Tavaran arvo on oltava tavaran todellinen arvo, ja arvo määritellään yleensä kaupan perusteella. Jos tavara on kokonaan tai osittain vastikkeeton, tavaran arvo määritellään sen mukaisesti, mikä sen hinta olisi, jos se myytäisiin EU:hun. Voit käyttää esimerkiksi vietyjen tavaroiden arvoa, jos tavaran arvo ei ole muuttunut väliaikaisen viennin aikana.
    • kauppahintaan lisättävät erät, jos erät eivät jo sisälly valmiiksi kauppahintaan
      • Ilmoita lisättävät erät A-alkuisilla arvolajikoodeilla.
      • Esimerkiksi jos olet saanut tavaroiden kuljetuksesta erillisen rahtilaskun, ilmoita maksamasi tuontirahti koodilla ”AK – Kuljetukseen liittyvät kustannukset, lastaus- ja käsittelykustannukset ja vakuutusmaksut siihen paikkaan saakka, jossa tavarat tuodaan Euroopan unioniin”.
      • Tarkista koodit Tullin github-sivustolta koodistosta ”NCL123 – Arvonoikaisu”.
  • arvonmääritysmenetelmä
    • Kun liiketoiminnan luonteeksi on ilmoitettu ”60 – alle 2 vuotta kestävä vuokraus, lainaus, käyttöleasing tai tavaroiden toimitus korjattavaksi ja palautus sen jälkeen” tai 91 – yli 2 vuotta kestävä vuokraus, lainaus tai käyttöleasing”, on käytettävä toissijaista arvonmäärittämismenetelmää. Selvitä, mitä toissijaista arvonmäärittämismenetelmää voit käyttää. Ilmoita sen perusteella jokin seuraavista koodeista:
      • ”2 – Samanlaisten tavaroiden kauppa-arvo”
      • ”3 – Samankaltaisten tavaroiden kauppa-arvo”
      • ”4 – Deduktiivinen arvo”
      • ”5 – Laskennallinen arvo”
      • ”6 – Arvo käytettävissä olevien tietojen perusteella (nk. fall back -menetelmä)”.

Arvonlisäveron peruste

Jos olet arvonlisäverorekisteröity toimija, ilmoita maahantuonnin arvonlisävero Verohallinnolle. Jos tavarat on myyty EU-alueen ulkopuolella ja olet arvonlisäverorekisteröimätön toimija, ilmoita arvonlisäveron perusteen laskemiseksi kauppahintaa oikaisevat tiedot.

Ilmoita seuraavat tiedot erillisillä koodeilla:

  • kuljetus-, lastaus-, purkaus- ja vakuutuskustannukset ja muut maahantuontiin liittyvät kustannukset kuljetussopimuksen mukaiseen ensimmäiseen Suomessa olevaan määräpaikkaan saakka (koodi 3A)      
  • arvonlisäveron suorittamisvelvollisuuden syntyhetkellä tiedossa olevat kuljetus-, lastaus-, purkaus- ja vakuutuskustannukset ja muut kustannukset toiseen unionin alueella sijaitsevaan määräpaikkaan saakka (koodi 3D)
  • muut tavaran maahantuonnin takia tullauksen yhteydessä valtiolle tai unionille kannettavat verot ja maksut lukuun ottamatta arvonlisäveroa (koodi 3B) 
  • Suomen ulkopuolella maksettavat verot ja muut maksut (koodi 3C).

Tulli-ilmoituksessa annettavat koodit

Kun käytät tullimenettelyä 6123, ilmoita Tulliselvityspalvelussa tai sanomalla seuraavat tiedot:

  • tullimenettely
    • pyydetty menettely ”61 – Jälleentuonti ja luovutus vapaaseen liikkeeseen”
    • edeltävä menettely ”23 - Väliaikainen vienti myöhempää samassa tilassa palauttamista varten”
  • etuuskohtelu ”100 – Kolmansiin maihin sovellettava yleinen tulli”
  • vienti-ilmoituksen MRN-numero liiteasiakirjana koodilla C660.

Jos Lupakeskus on myöntänyt sinulle palautustavaroiden määräajan pidennysluvan, ilmoita luvan numero tavaraerän liiteasiakirjakoodilla "4PML - Päätös määräaikapidennyksestä".

Jos väliaikaisesti viedyt tavarat on esimerkiksi myyty eivätkä ne palaa alkuperäiselle viejälle EU:n tullialueelle

Esimerkki: Menet EU:n tullialueen ulkopuolelle messuille. Ostat messutarjouksella tietokoneen, jonka myyjä on vienyt messuille tullimenettelyssä 2300. Messujen jälkeen tuot tietokoneen mukanasi EU:n tullialueelle ja sinulla on poistumisvahvistettu vienti-ilmoitus tai muu hyväksyttävä todiste tietokoneen viennistä.

Ilmoita tiedot seuraavasti:

  • lisämenettelykoodiksi jokin seuraavista:
    • ”F01 – palautustavarat tuontitullittomuus (unionin tullikoodeksin 203 artikla)”
    • ”F02 – maataloustuotteet, palautustavaroiden tuontitullittomuus (delegoidun asetuksen (EU) 2015/2446 artiklassa 159 tarkoitetut erityisolosuhteet: maataloustuotteet)”
    • ”F03 – palatutustavarat, palautustavaroiden tuontitullittomuus (delegoidun asetuksen (EU) 2015/2446 artiklan 158 kohdassa 3 tarkoitetut erityisolosuhteet: korjaus tai kunnostus)”
  • liiketoiminnan luonne
    • Jos olet ostanut tavarat EU:n ulkopuolelta, ilmoita liiketoiminnan luonteeksi ”11 – Suora myynti/osto (tavarat on myyty uudelleen ja ne palautuvat takaisin unioniin)” tai " 12 - Suora kauppa yksityisten kuluttajien kanssa tai yksityisten kuluttajien harjoittama suora kauppa (ml. etämyynti)"
  • tavaran arvotiedot:
    • kauppahinta
      • Ilmoita tavaran kauppahinta Tulliselvityspalvelussa kohdassa ”Kauppahinta” tai sanomalla kohdassa ”Tavaraerän arvo". 
    • kauppahintaan lisättävät erät, jos erät eivät jo sisälly valmiiksi kauppahintaan
      • Ilmoita lisättävät erät A-alkuisilla arvolajikoodeilla.
      • Esimerkiksi jos olet saanut tavaroiden kuljetuksesta erillisen rahtilaskun, ilmoita maksamasi tuontirahti koodilla ”AK – Kuljetukseen liittyvät kustannukset, lastaus- ja käsittelykustannukset ja vakuutusmaksut siihen paikkaan saakka, jossa tavarat tuodaan Euroopan unioniin”. 
      • Tarkista koodit Tullin github-sivustolta koodistosta ”NCL123 – Arvonoikaisu”.
  • arvonmääritysmenetelmä
    • Jos ilmoittamasi tullausarvo määritellään kauppa-arvon perusteella, ilmoita tullausarvon määritysmenetelmä koodilla ”1 – Tuotujen tavaroiden kauppa-arvo”.

Arvonlisäveron peruste

Jos olet arvonlisäverorekisteröity toimija, ilmoita maahantuonnin arvonlisävero Verohallinnolle. Jos tavarat on myyty EU-alueen ulkopuolella ja olet arvonlisäverorekisteröimätön toimija, ilmoita arvonlisäveron perusteen laskemiseksi kauppahintaa oikaisevat tiedot.

Ilmoita seuraavat tiedot erillisillä koodeilla:

  • kuljetus-, lastaus-, purkaus- ja vakuutuskustannukset ja muut maahantuontiin liittyvät kustannukset kuljetussopimuksen mukaiseen ensimmäiseen Suomessa olevaan määräpaikkaan saakka (koodi 3A)      
  • arvonlisäveron suorittamisvelvollisuuden syntyhetkellä tiedossa olevat kuljetus-, lastaus-, purkaus- ja vakuutuskustannukset ja muut kustannukset toiseen unionin alueella sijaitsevaan määräpaikkaan saakka (koodi 3D)
  • muut tavaran maahantuonnin takia tullauksen yhteydessä valtiolle tai unionille kannettavat verot ja maksut lukuun ottamatta arvonlisäveroa (koodi 3B) 
  • Suomen ulkopuolella maksettavat verot ja muut maksut (koodi 3C).

Kontit, kuormalavat, kuljetusvälineet, pakkaukset ja sähköiset lastin turva- ja seurantalaitteet palautustavaroina

EU:n tullialueen ulkopuolelle väliaikaisesti viedyt kontit, kuormalavat, kuljetusvälineet, pakkaukset tai sähköiset lastin turva- ja seurantalaitteet voidaan tuoda takaisin EU:n alueelle palautustavaroina ja vapauttaa tuontitulleista, jos unionin tullikoodeksin artiklan 203 palautustavaroiden edellytykset täyttyvät. Anna tavaroista kuitenkin sähköinen tulli-ilmoitus, jos tavaroiden maahantuonti ei ole arvonlisäverotonta tai väliaikainen varasto vaatii ilmoitusta.

Väliaikaisesti viedyt tavarat, jotka on mainittu unionin tullikoodeksin delegoidun asetuksen artiklan 136 kohdissa (a), (j) tai (ja), voidaan tuoda palautustavaroina ja tulli-ilmoitus voidaan antaa suullisesti tai tulli-ilmoituksen antamisena pidettävällä toimella sillä ehdolla, että tavarat tulevat palautustavaroina ja palautuvat alkuperäiselle viejälle

Huomioi, että delegoidun asetuksen artiklan 228 artiklan mukaiset pakkaukset voivat tulla takaisin EU:n tullialueelle tyhjinä tai täysinä. Lisäksi delegoidun asetuksen artiklan 228 mukaisten sähköisten lastin turva- ja seurantalaitteiden on tultava takaisin EU:n tullialueelle kiinnitettyinä pakkauksiin tai sijoitettuna pakkausten sisäpuolelle.

Esimerkki: Olet kiinnittänyt sähköisen lastin seurantalaitteen pakkaukseen, jossa myydyt tavarat viedään EU:n tullialueen ulkopuolelle. Ostaja palauttaa pakkauksen tyhjänä takaisin EU:n tullialueelle, ja sähköinen lastin seurantalaite on edelleen kiinni pakkauksessa. Voit tuoda pakkauksen ja seurantalaitteen tulli-ilmoituksen antamisena pidettävällä toimella.   

Muissa tapauksissa palautuvien laitteiden tuojan on varauduttava esittämään todisteet laitteiden viennistä EU:n tullialueen ulkopuolelle sekä annettava sähköinen tulli-ilmoitus, Katso ohjeet kohdasta ”Väliaikaisesti viedyt tavarat palautuvat takaisin alkuperäiselle viejälle EU:n tullialueelle".

Väliaikaisesti viedyistä tavaroista, jotka on mainittu unionin tullikoodeksin delegoidun asetuksen artiklassa 136 (a), (j) tai (ja), on annettava sähköinen tulli-ilmoitus, jos tavaroiden maahantuonti ei ole arvonlisäverotonta. Palautustavarasta on maksettava maahantuonnin arvonlisävero silloin, kun tavarat vie EU:n tullialueelta eri yritys kuin se, joka tuo tavarat takaisin EU:n tullialueelle.

Esimerkki: Olet ostanut pakkauksia tai sähköisiä lastin turva- ja seurantalaitteita, jotka on viety väliaikaisesti EU:n tullialueen ulkopuolelle. Kun tällaiset tavarat palautuvat EU:n tullialueelle, palautuvista delegoidun asetuksen artiklan 228 mukaisista tavaroista on annettava sähköinen tuonnin tulli-ilmoitus, vaikka tavarat olisivat unionin tullikoodeksin artiklan 203 mukaisia palautustavaroita. Tällöin laitteiden tuojan on varauduttava esittämään todisteet laitteiden viennistä EU:n tullialueen ulkopuolelle. Katso ohjeet kohdasta ” Väliaikaisesti viedyt tavarat on esimerkiksi myyty eivätkä ne palaudu takaisin alkuperäiselle viejälle EU:n tullialueelle”.    

Unohtuneiden matkatavaroiden ilmoittaminen

Jos edustaja tekee tulli-ilmoituksen unohtuneista matkatavaroista matkustajan puolesta, matkatavarat on tulliselvitettävä palautustavaroina, vaikka ne olisivat matkustajan omia käytettyjä tavaroita ja viety alun perin Suomesta. 

Huomioi, että palautustavaroita eivät ole matkalta hankitut tavarat tai esimerkiksi matkustajan matkalla teettämät tavarat, jotka toimitetaan matkustajalle matkan jälkeen kotiin.

Lue ohjeet, jos matkustaja tekee itse unohtuneista matkatavaroista tulli-ilmoituksen.

Jos teet edustajana ilmoituksen yksityishenkilön matkalle unohtamista tavaroista, ilmoita seuraavat tiedot:

  • menettelykoodi ”6123 – Väliaikaisesti viedyn tavaran jälleentuonti samassa tilassa”
  • lisämenettelykoodi ”618 – Unohtuneet tavarat”
  • liiketoiminnan luonne ”60 – alle 2 vuotta kestävä vuokraus, lainaus, käyttöleasing tai tavaroiden toimitus korjattavaksi ja palautus sen jälkeen”
  • etuuskohtelu ”100 – Kolmansiin maihin sovellettava yleinen tulli”
  • luotettava tosite siitä, että tavarat on alun perin viety EU-alueen ulkopuolelle ja että matkatavarat ovat tuojan
    • Valitse tulliselvitettävän erän tiedoissa kohdassa ”Liiteasiakirjat” tyypiksi koodi ”1ZZZ” ja kirjoita kuvauskohtaan selvitys liiteasiakirjasta.