Hyppää sisältöön

Uusi EU-asetus tehostaa käteisvarojen valvontaa rajoilla

Julkaisuajankohta 18.5.2021 10.19
Tiedote

Käteisvarojen valvontaan rajaliikenteessä on tulossa muutoksia kesäkuussa, kun uusi käteisvarojen kuljettamista koskeva asetus tulee sovellettavaksi Euroopan unionissa 3.6.2021. Uusi asetus muun muassa laajentaa käteisvarojen määritelmää ja yhdenmukaistaa ilmoituskäytäntöjä. Suomessa käteisvaraliikennettä rajanylityspaikoilla valvoo Tulli. Valvonnalla pyritään ehkäisemään rahanpesua ja terrorismin rahoittamista.

Uusi käteisvarojen kuljettamista koskeva asetus korvaa aiemman, vuonna 2007 voimaan tulleen asetuksen. Valvonnan kehittymisen myötä myös lainsäädäntöä on ollut tarpeellista päivittää nykytilanteeseen sopivaksi ja viranomaisten tehokkaan toiminnan mahdollistamiseksi.

– Muutos tuo meille entistä paremmat mahdollisuudet valvoa rajat ylittävää käteisvaraliikennettä. Tehokkaan valvonnan kautta voidaan havaita rahanpesuun tai terrorismin rahoittamiseen liittyviä varoja, ja siten turvata yhteiskuntaa, kertoo tulliylitarkastaja Heli Lampela

Yhdenmukaiset käytännöt sujuvoittavat valvontaa

Uuden asetuksen myötä ilmoituskäytäntöjä yhdenmukaistetaan: jatkossa kaikissa EU-maissa on käytössä yhdenmukaiset käteisvarojen ilmoituslomakkeet. Näin voidaan varmistaa, että samat tiedot käteisvarakuljetuksista kerätään jokaisessa jäsenmaassa. Käteisvarojen kuljettaminen rajan yli ei ole sinänsä rajoitettua, mutta suuret summat pitää ilmoittaa Tullille. Matkustajan on jatkossakin tehtävä käteisvarailmoitus jokaisesta vähintään 10 000 euron arvoisesta käteisvarakuljetuksesta.

Voimaan tulee myös niin sanottu erillään kulkevia käteisvaroja koskeva tiedonantovelvollisuus, joka mahdollistaa myös muuten kuin matkustajaliikenteen mukana kuljetettavien käteisvarojen valvonnan. Tiedonantovelvollisuus koskee postissa, kuriirilla tai rahtina kulkevia käteisvaroja. Jos kuljetettavien käteisvarojen määrä on vähintään 10 000 euroa, voi Tulli pyytää lähettäjää tai vastaanottajaa antamaan tiedot valvontaa varten.

Käteisvarojen määritelmä laajenee ja haltuunottoaika pitenee

Käteisvarojen määritelmä laajenee koskemaan myös tietyn pitoisuuden ylittäviä kultakolikoita sekä kultaharkkoja ja -kimpaleita. Myöhemmin valvonnan piiriin on tulossa mahdollisesti myös tiettyjä prepaid-kortteja. Tällä hetkellä käteisvaran määritelmä kattaa maksuvälineenä liikkeessä olevat setelit ja kolikot sekä tietyt muut maksuvälineet, kuten sekit ja siirtokelpoiset velkakirjat.

Tulli voi ottaa käteisvaroja haltuun, mikäli on syytä epäillä rahanpesua tai terrorismin rahoittamista. Uudessa asetuksessa käteisvarojen väliaikaisen haltuunoton kestoa pidennetään, mikä parantaa Tullin mahdollisuuksia valvonnassa. Jatkossa haltuunoton kesto voi olla 30 päivää aiemman viiden arkipäivän sijaan.

Lisätietoa matkailijalle Tullin sivuilla: Matkailijalle – käteisrahat (sivua päivitetään uuden asetuksen tullessa voimaan)

Mediatiedote Rahanpesu