Hyppää sisältöön

Tulli tutki pääsiäisen alla Kinder-suklaiden salmonellabakteereja – tutkitut tuotteet osoittautuivat turvallisiksi

Julkaisuajankohta 14.4.2022 15.52
Tiedote

Tulli tutki osana normaalia elintarviketurvallisuusvalvontaa kolmea erilaista maahantuotua Kinder-suklaatuotetta salmonellabakteerin varalta. Kuuden eri valmistuserän suklaista ei löytynyt salmonellaa.

Mediassa on laajasti uutisoitu Ferreron Kinder-suklaiden takaisinvedoista salmonellariskin vuoksi. Tulli tutki kolmea erilaista maahantuotua Kinder-suklaatuotetta. Yhdestä tuotteesta tutkittiin neljää valmistuserää ja kahdesta tuotteesta yhden valmistuserän tuotteet. 14. huhtikuuta valmistuneissa analyyseissa tuotteista ei löytynyt salmonellaa.

– Salmonella on yksi yleisimmistä ruokamyrkytyksen aiheuttajista. Viime vuonna salmonellalöydösten määrä oli huomattavan korkea. Suklaatuotteista salmonellaa ei kuitenkaan ole viime vuosina löytynyt, Tullilaboratorion johtaja Pirjo Sainio toteaa.

Tullin elintarvikevalvontaa tehdään vuosittaisen näytteenottosuunnitelman mukaisesti, mutta myös uutuustuotteet ja ajankohtaiset aiheet huomioidaan toiminnassa mahdollisuuksien mukaan.

– Kotimaasta ja muualta EU-alueelta saadut havainnot pyritään huomioimaan tuonnin valvonnassa mahdollisuuksien mukaan, kuten tässä pääsiäissuklaatapauksessakin tapahtui, kertoo Tullin tuoteturvallisuuspäällikkö Jonna Neffling.

Tietoa pääsiäisen aikaan takaisinvedetyistä Kinder-suklaista sekä turvalliseksi osoittautuneista tuote-eristä löytyy Ruokaviraston sivuilta.

Tullin elintarvikevalvonta turvaa tuotteiden turvallisuutta ja laatua

Tulli valvoo kaupallisesti maahantuotavia elintarvikkeita, jotka voivat olla tarkoitettuja esimerkiksi yksityiseen kulutukseen, suurtalouksiin tai elintarviketeollisuuden raaka-aineiksi. Valvontanäytteet tutkitaan Tullilaboratoriossa ja tuloksista raportoidaan säännöllisesti esimerkiksi Ruokavirastolle ja EU-komissiolle.

Mediatiedote