Hyppää sisältöön

Pandemia toi Tullille uuden tehtävän: rajavalvontaa Norjan vastaisella rajalla

Julkaisuajankohta 13.1.2022 13.45
Tiedote

Rajavartiolaitos on pyytänyt Tullilta virka-apua Suomen ja Norjan väliselle maarajalle. Tulli hoitaa väliaikaisesti rajavalvontaa ja tarkastaa, täyttyvätkö maahantulon edellytykset.

Koronapandemian vuoksi sisärajavalvonta palautettiin väliaikaisesti Suomen ja Schengen-maiden väliseen liikenteeseen. Rajavartiolaitos on pyytänyt Tullilta virka-apua Suomen ja Norjan väliselle rajalle 28.12.2021 alkaen ja siihen asti, kunnes väliaikaisesti palautettu rajavalvonta päättyy.

Omien tullivalvontatehtäviensä lisäksi Tulli tarkastaa nyt maahantulijoiden maahantulon edellytyksiä. Tulli vastaa rajavalvonnasta Kilpisjärven, Kivilompolon, Karigasniemen ja Utsjoen rajanylityspaikoilla.

- Perustehtävämme on suojata yhteiskuntaa ja kansalaisia. Tämän kaltaiseen virka-apupyyntöön vastaaminen on siis meille hyvin luontaista. Painotamme tekemisessämme yhteistyön merkitystä ja aktiivista osallistumista. Ei ole luotettavaa ennustetta siitä, miten asiat pandemian osalta kehittyvät. Me Tullissa olemme valmiita monenlaisiin kehityskulkuihin ja tarttumaan haasteisiin, toteaa pääjohtaja Hannu Mäkinen.

Suurin haaste virka-apupyyntöön vastaamisessa on ollut henkilöstöresurssien riittäminen.

- Meillä on täällä pohjoisessa jo valmiiksi pulaa tullitarkastajista. Onneksi Tullin henkilöstö on tarttunut tehtäväkiertomahdollisuuteen ja olemme saaneet lainaan tullitarkastajia muilta toimipaikoilta. Näin pystyimme nyt vastaamaan tähän väliaikaiseen tehtävään, kertoo vt. tullipäällikkö Kari Hannu.

Lapin rajavartiosto vastaa tullitarkastajien perehdyttämisestä ja neuvomisesta tarvittaessa.

Rajanylitys käy sujuvasti, kun maahantulijat toimivat ohjeiden mukaisesti, ottavat tarvittavat asiakirjat esiin ennen tarkastusta ja suhtautuvat kärsivällisesti.

- Matkailijoiden tulisi tarkistaa viimeisimmät ohjeet ennen matkalle lähtöä, muistuttaa Kivilompolon tullitoimipaikan päällikkö Jarkko Hietanen. Toistaiseksi rajavalvonta on sujunut ongelmitta.

Maahantulon edellytykset ja ohjeet rajanylitykseen löytyvät Rajavartiolaitoksen verkkosivuilta.

Ladattavat tiedostot

Kuva 1: Ilmakuva Norjan suuntaan Kivilompolon tullitoimipaikasta 12. tammikuuta 2022
Kuva 2:  Kivilompolon tullitoimipaikan päällikkö Jarkko Hietanen pysäyttää rajaa ylittävän henkilöauton Kivilompolon tullitoimipaikalla
​​​​​​​Kuva 3: Luminen Ilmakuva Norjan suuntaan Kivilompolon tullitoimipaikasta 12. tammikuuta 2022

Mediatiedote