Ulkomaankauppa
Kuva
Tavaraviennin arvo
Tavaratuonnin arvo
Suomen merkittävimmät kauppakumppanimaat
Tavaraviennin arvo nousi edellisvuodesta (2024: 72,2 mrd. euroa), kun taas tavaratuonnin arvo laski hieman (2024: 74,3 mrd. euroa) Tavaraviennissä suurimmat kauppakumppanit olivat Ruotsi 11,5 %, Yhdysvallat 10,5 % ja Saksa 10 %. Edellisvuoteen verrattuna vienti Ruotsiin kasvoi 7,4 % ja Yhdysvaltoihin 14,7 %, kun taas vienti Saksaan väheni 9,9 %. Venäjän kanssa käyty kauppa jatkoi vähenemistään, ja Venäjän osuus kokonaisviennistä oli 0,4 %.
Tavaratuonnin osalta Saksa oli suurin kauppakumppani 13,9 %:n osuudellaan. Toisena oli Ruotsi 11,6 %:n osuudella ja kolmantena Kiina 9,4 %:n osuudella. Myös edellisvuonna nämä kolme olivat kärjessä samassa järjestyksessä. Edellisvuoteen verrattuna tuonti Saksasta oli vähentynyt 1,4 % ja tuonti Kiinasta 5 %. Tuonti Ruotsista taas oli kasvanut 0,7 %. Tuonnin arvo kaikista EU-maista oli 43,8 miljardia euroa, mikä on 0,3 % enemmän kuin vuonna 2024. Tuonnin arvo EU:n ulkopuolisista maista oli puolestaan 31,3 miljardia, mikä on 0,6 % enemmän kuin edellisvuonna.
Vähäarvoisten enintään 150 euron arvoisten lähetysten määrä EU-alueelle
Vähäarvoisten enintään 150 euron arvoisten lähetysten määrä Suomeen
Verotus
Kerätyt verovarat
Tullin keräämien verojen ja maksujen määrä oli 45,4 miljoonaa euroa enemmän kuin edellisvuonna (2024: 263,2 milj. euroa). Valtaosa muutoksesta, 35,2 miljoonaa euroa, johtuu väylämaksujen korotuksesta. Vuosina 2015–2024 väylämaksut oli lainsäädännön perusteella peritty puolitettuina.
Verojäämä enintään
Verojäämien osuus maksettavaksi määrätyistä veroista säilyi edelleen pienenä, vaikka osuus oli suurin viimeiseen viiteen vuoteen (2024: 0,32 % ja 2023: 0,66 %). Enintään yhden prosentin tavoitetta ei saavutettu. Verojäämät johtuivat lähes kokonaan muutamasta tuonti-ilmoituksesta, joiden kohdalla väliaikaisen maahantuonnin edellytykset poistuivat ja verot tulivat määrättäväksi. Näissä tapauksissa omaisuutta on ulosmitattu, mutta ei vielä realisoitu, minkä vuoksi määrä näkyy verojäämässä.
Torjutut veromenetykset
Tulli teki jälkikäteisiä yritys- ja asiakirjatarkastuksia 340 kappaletta ja varastotarkastuksia 174 kappaletta. Niiden perusteella yrityksiltä kannettiin lisää tullimaksuja tai veroja.
Valvonta
Rikostorjunnan vaikuttavuus
Takaisin saatu rikoshyöty
Tullirikostorjunnan yhteiskunnallinen vaikuttavuus on ollut kasvussa koronavuosien jälkeen, vaikka vuonna 2025 vaikuttavuus vähenikin edellisvuodesta (2024: 127,5 miljoonaa euroa). Summa koostuu takaisin saadusta rikoshyödystä, takavarikoimatta jääneen tavaran arvosta sekä vältetyistä veroista. Suurin osa tästä muodostui takaisin saadusta rikoshyödystä (2024: 56,3 miljoonaa euroa). Tulostavoite 25 miljoonaa euroa ylitettiin. Hyvä tulos kertoo siitä, että Tullin toiminta on onnistuttu kohdentamaan oikein.
Pakotteiden rikkomisesta kirjattu
Tulli valvoo Venäjän hyökkäyssodan vuoksi asetettujen pakotteita, minkä osana vuonna 2025 nousi riskianalyysin perusteella käsittelyyn 1 223 tulli-ilmoitusta. Lisäksi osana pakotevalvontaa Tulli on selvittänyt tavarakuljetusten taustoja ja kohdennetusti tarkastanut 788 tavaraerää. Näiden tarkastusten ansiosta Tulli on pidättänyt 93 tavarakuljetusta ja pyytänyt niistä ulkoministeriön lausuntoa siitä, kuuluvatko tavarat pakotteiden piiriin. Vuoden 2025 aikana kirjattiin yhteensä 43 pakotteiden rikkomiseen liittyvää säännöstelyrikosta, joista 17 on tutkittu törkeänä, 22 perusmuotoisena ja 4 lievänä tekomuotona.
Elintarvikkeiden ja kulutustavaroiden tuoteturvallisuutta valvottu
valvonnan osuvuus
Elintarvike- ja kulutustavaravalvonta painottuu tuotteisiin, joita käytetään ja kulutetaan paljon, tai joiden käyttäjät ovat erityisen alttiita erilaisille riskeille. Esimerkiksi tuoreita vihanneksia ja hedelmiä valvottiin noin tuhat erää, ja leluja yli 600 erää. Näiden lisäksi valvottiin muita kulutustavaroita ja elintarvikkeita valvontasuunnitelman mukaisesti.
Organisaatio
Toimintamenomäärärahat
Nettomenot 205,4 miljoonaa euroa vähenivät 4,8 miljoonaa euroa. Laskua oli merkittävimmin ICT-menoissa. Palkkausmenot 124,2 miljoonaa euroa kasvoivat 0,7 miljoonaa euroa edellisvuodesta (2024: 123,5 milj. euroa), vaikka henkilötyövuosien määrä väheni. Henkilötyövuoden hinta on kasvanut edellisestä vuodesta, mikä johtuu pääosin valtion keväällä 2025 solmimista palkkaratkaisuista.
Henkilötyövuosia
Henkilötyövuosien määrä oli 1 945 henkilötyövuotta ilman ylitöitä ja varallaoloa, mikä on 33 henkilötyövuotta vähemmän kuin vuonna 2024. Vuoteen 2023 verrattuna tulos väheni 65 henkilötyövuotta. Ulkoisia rekrytointeja toteutettiin vain vähän ja kohdennetusti, minkä taustalla on valtionhallinnon säästöpaineet ja toukokuussa 2025 alkaneet muutosneuvottelut.
Työtyytyväisyys
Työtyytyväisyyden kokonaistulos kuvaa kyselyn kuudentoista ydinkysymyksen keskiarvoa (asteikolla 1–4). Valtion henkilöstötutkimus uudistettiin vuonna 2025, joten aiempien 27 vuoden henkilöstötutkimusten tulokset eivät ole vertailukelpoisia.
Ulkoiset arviot
kuva
Asiakastyytyväisyys
Tulliselvityksen asiakastyytyväisyys, yritysasiakkaat
Tulliselvityksen asiakastyytyväisyys, henkilöasiakkaat
Tulokset ovat asiakastyytyväisyyskyselyn kohdasta ”Kuinka tyytyväinen olet tulliasioinnin sujuvuuteen” (raportoidaan vain joka toinen vuosi), ja vastausten asteikko on 1–5. Tulliselvityksen yritysasiakkaiden sanomailmoittamisen asiakastyytyväisyys on uuden tulliselvitysjärjestelmän myötä hyvällä tasolla. Asiakastyytyväisyyden arvosana 4,0 parani hieman edellisistä vuosista (2024 ja 2023: 3,9), ja tavoite arvosanasta 4 saavutettiin. Henkilöasiakkaiden tulliselvityksen asiakastyytyväisyyden kasvutrendi jatkui, ja arvosana oli 4,0 (2024: 3,9 ja 2023: 3,6). Henkilöasiakkailta saatiin palautetta noin 80 000 kpl, mikä tarkoittaa, että palautetta saatiin 15 % tehdyistä tullauksista.
Maine
Luottamus & Maine -tutkimuksen arvosana
Reputation and Trust Analyticsin (ent. T-media) tekemässä julkishallinnon Luottamus & Maine -tutkimuksessa Tullin maineen kokonaisarvosana parani hieman edellisvuoteen verrattuna (2024: 3,60). Haastavasta vuodesta huolimatta saimme käännettyä mainearvosanan nousuun. Tullin maineen kokonaisarvosana on hyvällä tasolla.
Lue lisää
Tullin henkilöstökertomus 2025 (julkaistaan myöhemmin)
Tullin valvonnan vuosijulkaisu 2024: Rikostilastot