Hyppää sisältöön

Tullin pakotevalvonta on vastannut Venäjä-pakotteisiin kattavasti

Julkaisuajankohta 17.2.2023 10.07
Tiedote

EU:n Venäjälle viime vuoden aikana määräämät vienti- ja tuontipakotteet ovat kattavat. Jokainen uusi pakotepaketti on osaltaan laajentanut pakotevalvontaa ja vahvistanut aikaisempien pakettien tahtotilaa. Tulli on vuoden aikana havainnut tulli-ilmoitusten perusteella lähes 21 000 mahdollisesti poikkeavaa tavarakuljetusta, joista kohdennettu tarkastus on suoritettu yli 1 300 ja esitutkintaan on päätynyt kolmisen sataa tapausta. Pakotteet ovat myös vaikuttaneet huomattavasti ulkomaankaupan tavaravirtoihin.

Yhdeksän viime vuonna tehtyä pakotepakettia ovat muokanneet EU:n Venäjälle asettamat pakotteet laajoiksi, ja pakotteiden piiriin kuuluvat tavararyhmät ovat kattavat. Tulli valvoo vienti- ja tuontipakotteiden toimeenpanoa rajat ylittävien tavaravirtojen osalta.

– Tällä hetkellä olemme panostaneet valvonnassamme erityisesti siihen, miten pystyisimme estämään pakotteiden kiertämisen esimerkiksi EU:n ulkopuolisten maiden kautta. Olemme heti ensimmäisestä pakotepaketista lähtien pyrkineet toteuttamaan pakotteiden valvontaa kattavasti ja tuoneet siksi aktiivisesti esille havaitsemiamme ilmiöitä, jotka ovat haitanneet pakotteiden vaikuttavuutta, ja tarvittaessa vuotokohtia on pakoteasetuksissa paikattu, sanoo valvontaosaston johtaja Sami Rakshit.

Itärajan tavaraliikenne vähentynyt merkittävästi – tullivalvonnan tarve lisääntynyt

Tavaraliikenne Suomen itärajalla on vähentynyt merkittävästi pakotteiden myötä. Tulli tekee pakotteiden valvontaa tietopohjaisesti mahdollisimman pitkälle ja seuloo tavaravirroista pakotteiden alaiset tuotteet riskianalyysin pohjalta. Lisäksi Tulli avustaa EU:n pakotelistoilla olevien henkilöiden ja toimijoiden omaisuuden kartoittamisessa ja paikallistamisessa.

Pakotteiden alaisissa vientikuljetuksissa on ollut paljon tietotekniikkaa, muita korkean teknologian tuotteita sekä ns. luksustuotteita, mutta variaatio on hyvin laajaa pakotteiden kattavuudesta johtuen.

– Tullivalvonnan tarve on lisääntynyt vienti- ja tuontipakotteiden laajuuden vuoksi, ja olemme suunnanneet resurssimme tarpeen vaatimalla tavalla. Hoidamme pakotteiden valvontaa osana normaalia valvontatyötämme tullitoimipaikoilla. Vuoden aikana olemme tehneet kohdennettuja tarkastuksia yli 1300 tavarakuljetukseen sekä lähettäneet erillisen lausuntopyynnön noin 650 kuljetuksesta ulkoministeriölle, joka loppukädessä on linjannut, onko tuote pakotteiden alainen vai ei. Yhteistyö ulkoministeriön kanssa on ollut tiivistä ja hyvää, kertoo valvontajohtaja Mikko Grönberg.

Ulkomaankaupassa muutosten vuosi

EU:n Venäjälle asettamat pakotteet ovat vaikuttaneet tavaravirtoihin ja ulkomaankauppaan huomattavasti. Suomen ulkomaankaupan määrästä kulkee nykyään 95 % meritse. Venäjänkauppaa käyvien yrityksien määrä on vähentynyt selvästi. Tullin arvion mukaan tällä hetkellä noin 40 suomalaista yritystä tuo tuotteita Venäjältä ja noin 220 yritystä harjoittaa Venäjän vientiä.

– Tavaroiden ulkomaankaupassa viime vuosi oli muutosten vuosi. Venäjän kanssa käytävä kauppa hiipui nopeasti maaliskuusta alkaen. Erityisesti tuonti korvautui nopeasti muista maista, kertoo tilastojohtaja Olli-Pekka Penttilä.

Säännöstelyrikoksia esitutkintaan viime vuonna kolmisen sataa – aikaisempina vuosina vain muutamia

Suurin osa pakotteiden alaisista kuljetuksista on pysäytetty maantieliikenteessä. Vientipakotteiden rikkomiseen liittyviä esitutkintoja on aloitettu mm. tietokoneita, puhelimia, droneja, reitittimiä ja mikropiirejä sekä -ohjaimia sisältäneistä kuljetuksista sekä veneistä ja veneilyyn liittyvistä tuotteista. Myös ns. luksustuotteiden ja käteisen rahan Venäjälle kuljettamista koskevia esitutkintoja on aloitettu.

Kaikkiaan säännöstelyrikoksia on otettu esitutkintaan yli kolme sataa. Näistä noin 140 on käsitelty suppeassa esitutkintamenettelyssä sakkoasiana, noin 190 on normaalissa esitutkinnassa pakotteiden rikkomisen vuoksi.

– Viime vuosi aiheutti valtavan kasvun esitutkintaa päätyneiden säännöstelyrikosepäilyiden määrään. Yleensä esitutkintoja on ollut muutamia vuodessa, viime vuonna yli kolmesataa. Kymmenkunta tapausta on mennyt jo syyteharkintaan ja muutamia tuomioita on tullut. Prosessit ovat siis pitkiä, toteaa valvontajohtaja Hannu Sinkkonen.

– Yleistasolla voisi sanoa, että monessa esitutkintaan päätyneessä tapauksessa kuljetuksissa on ollut Suomen mittakaavasta merkittäviä määriä mm. tietoteknisiä tuotteita, kuten reitittimiä, mikropiirejä sekä -ohjaimia, jatkaa Sinkkonen.

Mediatiedote Pakotteet