Hyppää sisältöön

Polkumyynnin ja tukien vastaisten toimenpiteiden soveltaminen Yhdistyneen kuningaskunnan unionista eroamisen jälkeen

Julkaisuajankohta 21.1.2021 14.52
Tiedote

Komissio on julkaissut ilmoituksen Euroopan unionin ja Yhdistyneen kuningaskunnan välillä sovelletun siirtymäajan päättymisen jälkeen voimassa olevien polkumyynnin ja tukien vastaisten toimenpiteiden soveltamisesta. Asiasta on kerrottu EU:n virallisen lehden numerossa C 18/18.1.2021.

Siirtymäajan päättymisen jälkeen voimassa olevia polkumyynnin ja tukien vastaisia toimenpiteitä sovelletaan 1. tammikuuta 2021 lähtien ainoastaan Euroopan unionin 27 jäsenvaltioon suuntautuvaan tuontiin. Jos 1. tammikuuta 2021 meneillään olevien tutkimusten perusteella otetaan käyttöön toimenpiteitä, kyseisiä toimenpiteitä sovelletaan ainoastaan Euroopan unionin 27 jäsenvaltioon suuntautuvaan tuontiin.

Komissio on myös valmis tarkastelemaan polkumyynnin ja tukien vastaisia toimenpiteitä uudelleen, jos jokin asianomainen osapuoli sitä pyytää. Yhdistyneen kuningaskunnan ero ei kuitenkaan pelkästään ole riittävä perusta tarkastelun vireille panemiseksi. Tarkastelupyynnön tulee sisältää näyttöä siitä, että toimenpiteet olisivat olleet ratkaisevasti erilaisia, jos Yhdistynyttä kuningaskuntaa koskevia tietoja ei olisi otettu huomioon. 

Euroopan unionin kaupan suojatoimiin liittyvistä näkökohdista suhteessa Irlantiin ja Pohjois-Irlantiin komissio antaa erillisen ilmoituksen. 

Lisätietoja
Polkumyynti- ja tasoitustullit
Voimassa olevat polkumyynti- ja tasoitustullit
Käynnissä olevat polkumyynti- ja tasoitustutkimukset
yritysneuvonta.lupa-asiakkaat(at)tulli.fi 

Polkumyynti- ja tasoitustullitiedotteet