Hyppää sisältöön

Ohjelmistokehittäjä: Komissio on julkaissut ohjeita vuoden 2024 vienti-ilmoittamisen sanomamuutoksista

Julkaisuajankohta 9.2.2023 9.00
Tiedote

Komissio on julkaissut ohjeistuksen AES Business Guidance (englanniksi), joka kertoo Suomessa vuonna 2024 voimaan tulevista viennin ja poistumisen ilmoitusmenettelyjen muutoksista. Ohje ei ole EU-jäsenmaita sitova lakiteksti, vaan suuntaa antavaa ja liiketoimintaa ohjaava. 

Komission ohjeistus eroaa osittain Suomessa käyttöön otettavista sanomista ja prosesseista. Tällaisissa tapauksissa ilmoittajien on noudatettava Suomen tullin antamia ohjeistuksia. Osa eroista on vain viranomaisten keskinäiseen tiedonvälitykseen liittyvää, eikä niillä ei ole merkitystä ilmoittajan toimintaan.

Lue Suomessa noudatettavat ohjeet Tullin verkkosivuilta

Viennin uudet tulli-ilmoitukset otetaan käyttöön keväällä 2024. Tulli on julkaissut Suomessa käyttöön otettavat viennin sanomakuvaukset ja sanomaliikenneoppaan. Nämä sanomakuvaukset ja prosessikuvaukset ovat sitovia, ja niitä pitää noudattaa ohjelmistokehityksessä.

Poistumisen sanomat päivitetään tietosisältökuvauksiin ja sanomaliikenneoppaaseen keväällä 2023. 

Esimerkkejä eroavaisuuksista

Esimerkiksi seuraavissa tapauksissa noudatetaan komission julkaiseman ohjeistuksen sijaan Suomen tullin antamia ohjeita:

  • Jos vienti-ilmoitus annetaan ennakolta, Suomessa ei anneta erillistä esittämisilmoitusta (IE511) vaan ilmoittaja antaa esittämisajan vienti-ilmoituksen tiedoissa. 
  • Jos vienti-ilmoitus annetaan kaksivaiheisena, Suomessa voi antaa yksinkertaistetulla ilmoituksella enemmän tietoja kuin komission malli määrittelee.
  • Jos täydentävää ilmoitusta ei ole annettu määräajassa, Tulli ei lähetä sanomailmoittajalle IE531-sanomaa. Puuttuvasta täydentävästä ilmoituksesta voidaan lähettää ilmoittajalle joko kansallinen Tullin ilmoitus -sanoma (FI572) tai lisäselvityspyyntö (FI552).
  • Jos vain osa viennillä olevista tavaroista poistuu, vienti poistumisvahvistetaan todellisen poistuvan määrän mukaiseksi. Viejän on annettava uusi vienti-ilmoitus sille tavaralle, joka ei ole poistunut. Viennin ositusta ei saa käyttää. 
  • Korjauspyynnön hylkäämisessä käytetään FI505 sanomaa. Sanoma IE556 ei ole käytössä. 
  • Mitätöintisanomana käytetään sanomaa FI510. Sanoma IE509 ei ole käytössä. Mitätöintipyynnön hylkäyssanomana käytetään sanomaa FI548. Sanoma IE556 ei ole käytössä.  
  • Tavaroita ei voi varastoida poistumispaikalla ositusta varten. Sanoma IE547 ei ole käytössä. Lastauslupaa pyydetään sanomalla FI507. Tulli myöntää lastausluvan sanomalla FI525. Sanoma IE548 ei ole käytössä.
  • Jälleenvientitiedonanto annetaan sanomalla FI570. Sitä seuraavassa sanomaliikenteessä Suomessa käytetään komission ohjeesta poiketen seuraavia sanomia:
    • FI526 – rekisteröintisanoma (komissio: IE571-sanoma)
    • FI514 – mitätöintipyyntösanoma (komissio: IE614-sanoma)
    • FI510 – mitätöintisanoma (komissio: IE609-sanoma)
    • FI576 – jälleenvientitiedonannon korjauspyyntösanoma (komissio: IE573-sanoma)  
    • FI503 – oikaisupäätössanoma (komissio: IE574-sanoma)
    • FI548 – mitätöintipyynnön hylkäyssanoma (komissio: IE557-sanoma)
  • Poistumisesta ilmoitetaan Tullille poistumissanomalla FI590. 
  • Poistumisen yleisilmoitus annetaan sanomalla FI615. Sitä seuraavassa sanomaliikenteessä Suomessa käytetään komission ohjeesta poiketen seuraavia sanomia:
    • FI526 – rekisteröintisanoma (komissio: IE628-sanoma)
    • FI514 – mitätöintipyyntö (komissio: IE614-sanoma)
    • FI510 – mitätöintisanoma (komissio: IE609-sanoma)
  • Sanomat IE601, IE603 ja IE521 eivät ole Suomessa käytössä.  
Uudistuvan lainsäädännön ja tulli-ilmoittamisen tiedotteet