Hyppää sisältöön

Muutoksia maataloustuotteiden tariffikiintiöihin

Julkaisuajankohta 31.8.2021 13.44
Tiedote

Euroopan komissio on antanut täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2021/1401 (julkaistu EUVL L 302 / 26.8.2021), joka koskee maataloustuotteiden tariffikiintiöitä. Asetus tuli voimaan 26.8.2021. Tällä täytäntöönpanoasetuksella muutetaan aiempia asetuksia (EU) 2020/1988 ja (EU) 2020/761 tietyille tariffikiintiöille sallittujen tuontimäärien suhteen. Tässä tiedotteessa kerrotaan muutoksista näistä toiseen asetukseen (EU) 2020/1988, jossa säädetään maataloustuotteiden tariffikiintiöiden hallinnoinnista tulli-ilmoitusten vastaanottamispäivän mukaisessa aikajärjestyksessä.  

Asetuksen 2020/1988 artiklan 7 otsikkoon ja kohtaan 2 lisätään kiintiönumero 09.0126 (maniokkijuuret).  Lisäksi asetuksen liite I muutetaan asetuksen 2021/1401 liitteen II mukaisesti. Asetuksen voimaantulopäivänä meneillään olevan tariffikiintiökauden loppuajaksi käytettävissä oleva määrä on uuden määrän ja aikaisemmin jaettujen määrien välinen erotus. 

Jos liitteessä I vahvistettuja määriä korotetaan ja aiemmin käytettävissä ollut määrä on käytetty loppuun, uuden ja edellisen määrän erotus jaetaan toimijoille vapaaseen liikkeeseen luovutusta koskevan tulli-ilmoituksen vastaanottopäivän mukaisessa aikajärjestyksessä. Toimijat, jotka ovat tuoneet tavaransa kiintiön ulkopuolella ennen tämän asetuksen voimaantuloa, voivat hakea palautusta erotuksesta jo maksettuun tulliin.

Jos liitteessä I vahvistettuja määriä supistetaan ja tällä asetuksella muutettua määrää suurempi määrä on jo luovutettu vapaaseen liikkeeseen, toimijoiden ei tarvitse maksaa täyttä tullia aikaisemmin tuoduista kiintiömääristä, jotka ylittävät uudet käytettävissä olevat määrät.

Lisäksi 1.9.2021 alkaen avataan uudelleen tariffikiintiö 09.0067 viinirypälemehulle ja rypäleen puristemehulle.

Lisätietoja
Tariffikiintiöt
yritysneuvonta.lupa-asiakkaat(at)tulli.fi

Etuuskohtelutiedotteet