400 vuotta sitten: Tullimiehet tulevat kaupunkien porteille

Julkaisuajankohta 3.1.2023 15.10

Tiesitkö mistä ”tullinpuomit” ja vastaavat paikannimet kaupunkien keskustojen liepeillä ovat saaneet nimensä? Toisin kuin voisi olettaa, niillä ei ole paljon tekemistä ulkomaankaupan tai nykyisen Tullin kanssa. Maatulli eli pikkutulli perustettiin 400 vuotta sitten kaupunkien porteille. Maatullijärjestelmä poistui jo yli 200 vuotta sitten, mutta sen muistot elävät yhä.

Kuningas Kustaa II Aadolf määräsi uudenlaisen tullijärjestelmän perustamisesta vuoden 1622 lopulla. Sitä kutsuttiin pikkutulliksi (Lilla tullen) erotuksena suuresta meritullista (Stora sjötullen), jota kannettiin ulkomaisista kauppatavaroista. Tuon ajan Euroopassa kaupunkien porteilla kannettavat maksut olivat yleisiä. Kerrotaankin, että kuningas olisi omaksunut ajatuksen pikkutullista vieraillessaan pari vuotta aiemmin saksalaisissa kaupungeissa.

Marras-joulukuussa 1622 ja tammikuussa 1623 annettiin joukko kuninkaallisia asetuksia, joilla määrättiin pikkutullin perustamisesta useisiin eri kaupunkeihin. Hyvällä syyllä voidaan olettaa, ettei pikku- eli maatullien toiminta käynnistynyt toden teolla ennen vuotta 1623.

Pikkutullin tehtävät

Olennaista uuden tavaraveron kannalta oli se, että kauppaa sai käydä vain kaupungeissa ja tiettynä vuodenaikana pidetyillä maaseutumarkkinoilla. Pikkutullin palvelijoiden piti verottaa torille tai markkinoille myytäväksi tuodut tavarat erityisen pikkutullitaksan mukaan.

Veron maksu varmistettiin siten, että kaupungit aidattiin tulliaidalla, ellei niissä jo ollut puolustusmuuria. Yleensä tulliaita oli puusta. Aitaan tuli portteja ja kullekin portille erityinen maatullirakennus. Tulliportit sijoitettiin kaupungin torille johtavien pääteiden varrelle ja satamiin sekä jokivarsiin. Portit avattiin ja suljettiin määrättynä kellonaikana, joten liikenne öiseen aikaan oli kielletty. Maatullilla oli näin merkitystä myös yleisen turvallisuuden kannalta.

Ulkomaisesta tuontitavarasta ei pikkutullia ei peritty. Siitä kannettiin suuri meritulli-niminen maksu, jolla oli oma taksansa. Vuonna 1636 meritullin kantamista varten perustettiin meritullilaitos. Yhteistyötä maatullin kanssa tiivistettiin tulevina vuosina, mutta muodollisesti nämä tullilaitokset olivat erillisiä organisaatioita.

Kukaan ei saanut tulla kaupunkiin ilmoittamatta portilla pikkutullin kirjurille tavaroitaan, nimeään, kotipaikkaansa ja ammattiaan. Nämä kirjattiin ylös ja jokainen sai tuomistaan tavaroista tullisetelin, jolla vapautui veron maksamisesta uudelleen. Ennen pikkutullin kantamista torille myytäväksi maanteitse tuodut tavarat piti sijoittaa pikkutullin lähellä olevaan valvottuun aitaukseen. Tulliportin ohittamisesta rangaistiin sakoilla ja takavarikolla.

Kesäisin pikkutullin kirjurin ja hänen vahtirenkiensä piti olla tulliportilla joka aamu kello 4. Talvella velvollisuus alkoi klo 6 aamulla. Näyttää muodostuneen yleiseksi käytännöksi, että tullikirjurit ja heidän renkinsä asuivat tullirakennuksessa.

Kolikoita kuninkaan kirstuun

Pikkutullilla kerättiin rahaa kuninkaalle. Tulliporteilla kannettiin myös tavarakohtaisia aksiiseja eli valmisteveroja. Pikkutullia voidaan pitää arvonlisäveron ja valmisteverojen edeltäjä. Keskeistä oli myös se, että pikkutullimaksu piti maksaa rahana eikä tavarana kuten monet muut kotimaan verot.

Pikkutullin tullinhoitajan (tullnär) piti olla läsnä rahoja maksettaessa mutta hän ei itse saanut koskea niihin. Kolikot tiputettiin maatullihuoneessa olevaan lukittuun kirstuun, jossa oli tätä varten pieni aukko. Maatullin hoitajalla tai maatullikirjurilla ei ollut kirstuun avaimia. Ne olivat käskynhaltijalla, jonka piti noutaa varat joka keskiviikko sihteerinsä avustamana. Vuodesta 1634 lähtien käskynhaltijoita alettiin kutsua maaherroiksi.

Jos maalainen oli kuljettamassa tavaroitaan kaupungin läpi purkamatta niitä, hänelle annettiin seteli, jota näyttämällä hän pääsi ulos toisesta tulliportista ilman maksuja. Vastaavanlaisia passituksia pikkutullin piti antaa myös tavaroille, joita kuljetettiin kaupungista toiseen.

Pikkutullin valvontaa tehosti 1600-luvun lopulla omaksuttu käytäntö kantaa maksu portilla aina kaikista tavaroista. Kotiin palatessa sen sai takaisin tavaroista, jotka olivat jääneet kaupungissa myymättä. Tässä kohden tosin oli epäilyksiä, että nämä tavarat myytiin maaseudulla salaa veroja maksamatta. Samoin on epäselvää, miten maksuja säilytettiin ennen palauttamista.

 Fredric Grönlund-nimiselle henkilölle Rauman Itäisessä tullissa annettu tulliseteli.

Fredric Grönlund-nimiselle henkilölle Rauman Itäisessä tullissa annettu tulliseteli. Sillä hän saattoi todistaa, että oli maksanut setelin kääntöpuolelle listatuista kauppatavaroista pikkutullia 16. elokuuta 1788, joten sitä ei voinut enää vaatia häneltä uudestaan. Tullimuseon arkisto. 

Väkivaltaa, pilkkaa ja moitteita

Kansan suhtautumista pikkutulliin kuvaa hyvin se, että heti vuoden 1623 lopulla Kustaa II Aadolf kielsi alamaisiaan lyömästä tai pilkkaamasta pikkutullimiehiä. Nämä olivat hänen palvelijoitaan, joiden loukkaaminen oli loukkaus häntä itseään kohtaan. On kuvaavaa, että vastaavia julistuksia annettiin 1600- ja 1700-luvulla useasti. Vuonna 1681 annettiin jopa erityinen kuninkaallinen suojeluskirje tullimiehille. Syy voi olla vain se, että heitä kohdeltiin edelleen kaltoin.

Arvostuksen puute saattoi johtua siitäkin, että myös maatullin palvelijoista löytyi moitittavaa. Jo vuonna 1624 todettiin järjestelmän toimeenpanon olleen puutteellinen. Uusia muistutuksia annettiin veronkantajille jokseenkin yhtä tiheään tahtiin kuin kansallekin. Näissä todettiin toistuvasti, kuinka pikkutullimääräyksiä ei ollut noudatettu tai tunnettu, veroja oli kannettu väärin - joko liikaa tai liian vähän.

Epäkohtia lienee pahentanut se, että pikkutullin kanto oli 1600- ja 1700-luvulla usein yksityistetty, kuten meritullilaitoskin. Vuokrasopimus turvasi kruunulle kiinteät tullitulot suhdanteista riippumatta. Ylimenevän osan vuokrayhtiö sai pitää itsellään ja se hoiti toiminnan kustannukset. Järjestelmä ei ollut kenenkään mieleen ja vuokraaminen haluttiin lopettaa toistuvasti. Säästösyistä siihen kuitenkin haluttiin palata uudelleen.

Maatullirakennusten, porttien ja aitojen ylläpito kuului kaupungeille, jotka olivat tehtävään varsin haluttomia. Kruunu joutui antamaan muistutuksia ja moitteita niillekin. Puiset aidat lahosivat ja hajosivat, jolloin kaupunkiin pääsi livahtamaan helposti tulliportin ohi.

Asetuksissa ja julistuksissa kiellettiin myös pikkutullia koskevat pilkkapuheet ja pilkkakirjoitukset. 1700-luvun Suomessa kiersi laulu, joka kertoi Oulun pikkutullin palvelijalle kiusaa tehneestä paltamolaisesta talonpojasta. Laulussa talonpoika käskee vaimoaan leipomaan kalakukon sisään kuolleen kissan ja tarjoaa leivän pikkutullimiehelle. Laulu oli ilmeisen suosittu.

Tunnettuja pikkutullin paikkoja

Pikkutullit sijaitsivat pääteiden varsilla ja niistä ne myös saivat nimensä. Kun Helsinki vuonna 1640 siirrettiin nykyiselle paikalleen, sijoitettiin Espoon tulli nykyisen Esplanadin puiston tienoille, mistä tuolloin alkoi Espooseen menevä Turun maantie. Hämeen tulli taas oli nykyisen Pitkänsillan luona, Hämeentien lähtöpisteessä. Turussa vastaavat kotimaantullit olivat nykyisellä Hämeenkadulla, Aninkaistenkadulla, Uudenmaankadulla sekä Multavierunkadulla Aurajoen rannassa. Turun Yliopistonmäeltä löytyy yhä kivisen tulliaidan jäänteitä. 

Ouluun tulevilla pääteillä olivat Limingan ja Kajaanin tullit sekä Myllytulli. Kajaanintullin alue tunnetaan yhä kaupungissa yhä, samoin Limingantullin ja Myllytullin kaupunginosat. Loviisan Pohjoinen tullitie ja Itäinen tullikatu, Porvoon Tulliportinkatu tai Tullivahe Raumalla kertovat kaikki tulliaidan paikasta. Tulliportinkatu on myös vuonna 1775 perustetussa Kuopiossa. Tietyllä tapaa tunnetuin kaikista lienee Naantalin pikkutulli. Sanonta ”loistaa kuin Naantalin aurinko” nimittäin tulee tulliporttiin aikoinaan maalatusta auringon kuvasta. Tulliaidasta ja portista muistuttaa yhä Naantalin Tullikatu. Pikkutullirakennuksia on säilynyt vain Kristiinankaupungissa ja Oulussa.

Toinen Kristiinankaupungin kahdesta tullituvasta.

Ainoat alkuperäisellä paikallaan säilyneet pikkutullirakennukset ovat Kristiinankaupungin kaksi tullitupaa. Kuvassa toinen niistä 1900-luvun alussa. Tullimuseo.

Pikkutullin aika päättyy, muistot elävät

Talvella 1808 Ruotsin ja Venäjän välille syttyi sota ja Venäjän joukot tunkeutuivat Suomeen. 10. maaliskuuta 1808 venäläisten joukkojen ylipäällikkö kenraali Buxhoevden julisti maatullilaitoksen lakkautetuksi, osoituksena keisari Aleksanteri I:n hyväntahtoisuudesta. Suomi liitettiin Venäjän yhteyteen. Ruotsalaiset luopuivat maatullijärjestelmästään pari vuotta myöhemmin, vuoden 1810 lopussa.

Kun Suomen meritullilaitos vuonna 1812 perustettiin, moni lakkautetun maatullin virkamies siirtyi meritullin palvelukseen. Tornion vanhasta pohjoisesta maatullista tuli kätevästi uudelle valtakunnanrajalle Suomen tullin vartiotupa. Vaikka maatullin muistot eivät olleet kansan parissa erityisen hyviä, jotkut kaipasivat sitä myös takaisin. Suomen senaatissa puhuttiin 1810-luvulla järjestelmän palauttamisesta, koska uskottiin kaupunkien porteille sijoitettavan tullivalvonnan tehostavan kaikkialla rehottavan salakuljetuksen torjumista. Tarkoitus oli valvoa ulkomaisia kauppatavaroita. Porttivalvontaa ei kuitenkaan toteutettu.

Kaupunkien tulliportit jatkoivat kuitenkin elämäänsä uudessa muodossa. Venäjän valta sijoitti niille sotilasvartiot, jotka valvoivat saapuvaa ja lähtevää liikennettä. Sotilasvartioinnista luovuttiin 1800-luvun puolivälissä. Porteille tuli pian uutta käyttöä, kun niillä alettiin kantaa kaupunkien tiemaksuja eli tietulleja. Tällainen tietulli oli muun muassa Helsingin Töölön tullina tai Tullinpuomina tunnettu paikka -  varsinaista pikkutullia siellä ei koskaan kannettu. Vielä 1900-luvun alun Helsingissä ilmaisu ”tullien ulkopuolella” tarkoitti yleisesti kantakaupungin ulkopuolista aluetta. Maatullista ja myöhemmistä tietulleista lieneekin periytynyt nykyisinkin elävä käsitys kutsua sulkuporttia tulliksi.

Taiteilija Magnus von Wrightin maalaus 1837 Helsingin Hämeentullista.

Taiteilija Magnus von Wright ikuisti vuonna 1837 Helsingin Hämeentullin. Nimellä kutsuttiin tuolloin Hämeentien sotilasvartiota, joka sijaitsi Pitkänsillan pohjoispäässä. Helsingin kaupunginmuseo/Finna. 

Lähteet: Samling utaf Kongl. Bref, Stadgar och Förordningar angående Sveriges rikes COMMERCE, POLITIE och OECONOMIE. I–IV. 1747–1760; Bengtsson, Rickard, Lilla tullen och acciserna i Malmö under 1600-talets andra hälft. Argus. Årsbok för Tullens historiska förening 2019, 53–83; Heikkinen, Sakari, Suomeen ja maailmalle. Tullilaitoksen historia. 1994; Senaatin talousosaston asiakirjat (Kansallisarkisto); https://fi.wikisource.org/wiki/Lystillinen_runolaulu_kummasta_kalakukosta

Vuosi 2022 oli Tullin historiatiedottamisessa tulli-ilmoittamisen juhlavuosi. Sarja päättyy tänään tähän.

Tullimuseo