Hyppää sisältöön

Muutos Tullin määräykseen 1/2019 tavaroiden tulliselvitysmuodollisuuksista Ahvenanmaan maakunnan ja muun Suomen välisissä tavarakuljetuksissa

Julkaisuajankohta 29.3.2019 15.25
Tiedote

4/2019

Tämä määräys on kumottu Tullin määräyksellä 2/2021.

Antopäivä
29.3.2019

Säädösperusta
Tullilaki (304/2016) 52 §

Voimassaoloaika
1.4.2019 lukien toistaiseksi.

Kohderyhmät
Ilmoittajat ja näiden asiamiehet
Tullitoimipaikat

Lisätään Tullin määräyksen 1/2019 kolmanteen kohtaan uusi kuudes kappale:

Tässä kappaleessa säädetyt sähköisten menettelyjen ilmoittamisvelvollisuudet voidaan toteuttaa vaihtoehtoisesti siten, että tavaran saapuessa muualta Suomesta Ahvenanmaan maakunnan alueelle tai lähtiessä Ahvenanmaan maakunnan alueelta muualle Suomeen tavaran voi esittää Tullille ja ilmoittaa menettelyyn rahtikirjan jäljennöksellä. Tällöin tavara katsotaan luovutetuksi tuojan vapaaseen käyttöön. Rahtikirjan tarkoittamasta tavarasta on annettava Tullin määräyksessä 1/2019 mainittu sähköinen ilmoitus kymmenen (10) päivän kuluessa tavaran esittämisestä. Jos tulli-ilmoitusmuodollisuudet on hoidettu ennakolta sähköisellä ilmoituksella, niin tällaista kaksivaiheista ilmoitusmenettelyä ei tarvita.

Pääjohtaja Antti Hartikainen

Päälakimies Antti Hästbacka

Määräykset