Hyppää sisältöön

Tullista päivää – olettehan kuulleet jo EU:n hiilirajamekanismista?

Julkaisuajankohta 28.5.2024 7.55
Tiedote

EU:n hiilirajamekanismin alkuvuonna alkanut raportointivelvoite on paitsi uusi niin myös osittain haastava velvoite maahantuojille. Tämän vuoksi Tullin asiakaspalvelu nostettiin uudelle tasolle ja puhelin otettiin käteen. Tullin asiakaspalvelijat soittivat maahantuontiyritykset läpi ja varmistivat, että hiilirajamekanismista on kuultu.

EU:n uuden hiilirajamekanismin myötä maahantuojien on raportoitava tuomiensa CBAM-tavaroiden päästötiedot komissiolle. Viime vuoden loka–joulukuussa maahantuoduista CBAM-tavaroista raportti piti jättää komissiolle tammikuun loppuun mennessä ja tämän vuoden tammi–maaliskuussa tuotujen tavaroiden raportin määräaika oli huhtikuun lopussa. Tullin tietojen mukaan sadat yritykset eivät ole tehneet raporttia näissä määräajoissa.

– Raportointivelvoite on uusi ja haastava asia maahantuojille. Tämän vuoksi olemme Tullissa panostaneet asiakasneuvontaan – jopa hieman poikkeuksellisella tavalla. Rekrytoimme uusia asiakasneuvojia, käärimme hihat ja soitimme ensimmäistä kertaa asiakkaat läpi. Kontaktoimme tiedossamme olevat raportointivelvolliset yritykset ja kerroimme uudesta velvoitteesta sekä mistä saa lisätietoja, kertoo Tullin asiakasneuvonnan esihenkilö Annika Salokannel.

CBAM-tavaroihin kuuluvat EU:n ulkopuolelta EU:hun tuotavat tietyt rauta- ja terästuotteet, lannoitteet, alumiini- ja sementtituotteet sekä vety ja sähkö.

Soittokierrosten lisäksi Tulli on järjestänyt useita avoimia asiakaswebinaareja, joissa on yhdessä ratkottu raportoinnin haasteita. Maahantuojia ja huolitsijoita on lähestytty myös suoraan sähköpostitse ja asiakastiedotteita sekä uutiskirjeitä on lähetetty lukuisia. Lisäksi Tullin asiantuntijat ovat pyynnöstä käyneet puhumassa eri tilaisuuksissa.

Huomautuksia tulossa

Lainsäädäntö mahdollistaa sanktiot, kuten virhemaksut, jos maahantuoja ei täytä raportointivelvollisuuttaan. Käynnissä oleva siirtymäkausi on oppimisjakso, joten ensimmäiseksi maahantuojia lähestytään huomautuksilla. Virhemaksu voi olla mahdollinen, jos raporttia ei pyynnöistä ja huomautuksista huolimatta anneta.

Pahimmillaan laiminlyönnin seurauksena voi olla jopa se, ettei toimija tulevaisuudessa saa lupaa tuoda CBAM-tavaroita EU-alueelle. Tämä voi tulla kyseeseen, jos raportti on toistuvasti jätetty antamatta tai siihen on tahallisesti laitettu vääriä tietoja.

– Haluamme auttaa maahantuojia raportoimaan komissiolle määräaikojen puitteissa. Panostamme ennen kaikkea siihen, että maahantuojat ovat tietoisia, että heidän pitää kommunikoida tavaroiden valmistajien kanssa päästötiedoista, hankkia tarvittavat resurssit raportointiin sekä muodostaa itselle toimiva raportointikäytäntö. Verkkosivuiltamme löytyy kattava ohjepaketti ja meihin voi myös aina olla yhteydessä, lupaa Salokannel.

Miksi pitää raportoida?

Hiilirajamekanismin tavoitteena on, että EU-tuontitavaroiden hinnat heijastaisivat nykyistä paremmin niiden tuotannossa syntyneitä ilmastoa lämmittäviä päästöjä. Samalla halutaan kannustaa kolmansia maita ja niissä sijaitsevia tavaroiden valmistajia vähentämään päästöjään.

Hiilirajamekanismi otetaan käyttöön vaiheittain. Nyt käynnissä olevalla siirtymäajalla (1.10.2023-31.12.2025) maahantuojan on raportoitava tuomiensa CBAM-tavaroiden suorat ja epäsuorat päästöt komissiolle. Raportti jätetään neljännesvuosittain edeltävän vuosineljänneksen tuonneista. Raportoinnilla on välillisesti tärkeä rooli hiilivuodon torjunnassa ja kasvihuonepäästöjen torjunnassa. Raporttien avulla komissio voi vahvistaa oletusarvot, joita käytetään tavaroiden tuotesidonnaisten päästöjen laskennassa sitten, kun hiilirajamekanismiin varsinaisesti siirrytään vuonna 2026. Raportointivaihe auttaa myös hiilirajamekanismin toimivuuden arvioinnissa. 

Lisätietoja: Tullin hiilirajamekanismi-verkkosivut

Aiempia tiedotteita:

Sadat maahantuontiyritykset jättäneet velvoitteensa hoitamatta (mediatiedote 23.2.2024)

Tullille uusi merkittävä tehtäväalue - vastaa nyt EU:n hiilirajamekanismin kaikista käytännön viranomaistoimista Suomessa(mediatiedote 29.12.2023)

Hiilirajamekanismi tuo maahantuojille, myös yksityishenkilöille, uusia velvollisuuksia – päästötiedot raportoitava (mediatiedote 31.8.2023)

Hiilirajamekanismin (Carbon Border Adjustment Mechanism, CBAM) avulla tietyille EU:n ulkopuolelta tuleville tavaroille asetetaan saman suuruinen kustannus, kuin joka kohdistuisi EU:ssa valmistettuihin vastaaviin tavaroihin EU:n päästökaupan toimeenpanon seurauksena. Mekanismi on käytössä kaikissa EU:n 27 jäsenmaassa. Tulli vastaa kansallisista hiilirajamekanismin viranomaistehtävistä Suomessa.

Mediatiedote